Miksi ykkösissä oleminen turhauttaa

 

 

Aloitin tämän kirjoittamisen kuukausi sitten, mutta viimeistely ja julkaisu jäi jostain syystä (perus saamatonta minää). No, sopii se nytkin meneväksi. Huomenna on ykkösluokan agikisat tiedossa. Jos tämän jälkeen julkaisen muutamassa päivässä jotain agilitystä, menivät kisat hyvin. Jos mitään ei kuulu, ryven yhä enemmän näissä aatteissa mitä tässä tekstissä mietin:

 

Noin kuukausi sitten oli meidän edelliset agilitykisat. Brennasta yhtä palkintosijaa vaille hyppyvalio (eeeeiii!!). Esja juoksi syystä x toisen ohjaajan kanssa (ensimmäistä kertaa).

Mutta sitten Gaara. Ykkösille oli silloin perinteiseen tapaan kolme rataa. Siis joo, kivoja ratoja ja esimerkiksi yksi ihan upea kepeille rytmitys (koira tuli tosi lujaa kepeille ”rauhoitteluistani” huolimatta, ja pari ekaa väliä ajattelin että se ei mitenkään kerkeä koota itseään enää, mutta tasoitti menonsa aivan upeasti), mutta tulokset eivät kehu. Kaksi hyllyä ja joku virhepisteellinen rata.

Alan tympääntyä. Tuolloin viimeisen rataantutustumisen aikana, huomasin hälyttävästi ajattelevani, ettei enää kiinnosta. Turhautti. Tunsin ettei me vieläkään saada nousunollaa, tuntui että olisi turha edes juosta. Me tultiin noista(kin…) kisoista hakemaan serti kakkosiin. Hei c’mon, taas kolme rataa, kyllähän me nyt joku niistä handlataan nollan veroisesti! …Nokun ei.

Ekalta radalta muistan yhden virheen. Minä en ohjannut tarpeeksi rauhassa ja hallitusti koiraa esteen yli (valssilla) käännökseen, vaan se tuli esteestä ohi. Toisella radalla tein samaa virhettä mitä joskus aikaisemminkin, ja jokunen tuttu tuumasi, että huomaa että olen tottunut kolmosluokan koiriin: oletin liikaa kahdessa kohtaa, että kyllä koira tulee yli hypyn mikä on sen nenän edessä.

Gaara on väliin herkkä reagoimaan mun kehonliikkeisiin jne, ja kun en kädellä ohjaa sitä kunnolla esteen yli ja toisinaan tue käsimerkkiä katseellani (kontakti koiraan ja esteeseen), se voi tulla ohi. Ja tuolla toisella eli hyppyradalla tein tuon virheen. Kahdesti! Ensimmäinen kerta oli ihan alussa yksi hyppy. Ohjasin huolimattomammin mitä olin ajatellut, ja koira esteestä ohi. Minulla oli muka hoppu ohjaamaan koira neljännelle esteelle. Toinen kerta oli ihan lopussa. Kiirehdin jotain typerää ”loppusuoraa” turhaan, ja ohjasin koiran liian huonosti yhden esteen yli. Tai siis en ohjannut. Taisin vain juosta ja näyttää kädellä huonosti. Katsetta koiraan ei ollut ollenkaan. Koira olisi pitänyt ottaa yhden takaakierron jälkeen katsekontaktiin ja ohjata se seuraavana olevalle esteelle kunnolla, kun ne eivät olleet suorassa linjassa. Mutta kun en tehnyt sitä. Ei. Minä hätäilin.

 

Yksi suurimmista ongelmistani on siis kiirehtiminen. Kiire kiire, ehdinkö vai en.

Kyllä ehdin. Hyvin usein. Olen jopa islantilaisten kanssa joskus alkanut ”riskeeraamaan”/luottamaan joissain kohdissa missä ennen en olisi välttämättä uskaltanut. Mulla olisi useimmissa kohdissa aikaa ohjata Gaaraakin rauhassa ja hallitusti, mutta turhan usein rata jossain kohtaa muuttuu hätäilyksi. Ohjaan huonosti ja miettien liikaa seuraavalle paikalle kerkeämistäni. Osittain tuntuu, että tässä on jo niitä nousupaineita, joidenka vuoksi koen jotenkin että on kiire saada hyvä tulos ja onnistua. Ja sillä kiireellä ja sen tuomalla tarkkuuden heikentymisellä ei niitä tuloksia ihan hirveästi haeta… Kuten meidän seurassa oleva tuomarinakin toimiva henkilö totesi noiden kisojen jälkeen, tehdään siistiä rataa hylyn jälkeen. Olen vissiin siis poistanut turhat paineet siinä vaiheessa, koska peli on jo menetetty.

Sen lisäksi että asia noin muuten vaan turhauttaa itseä, on henkisenä painolastina kaksi asiaa. Molemmat perustuvat jonkunlaiseen ”näyttämishaluun” jolle en voi mitään.

Yksi tuollainen ”paine” on koiran juoksemat tulokset Koiranetissä. Mitä ajattelevat ihmiset, jotka Gaaran sivua sattuvat selaamaan, ja näkevät tuollaisen rivin epäonnistumisia? Pitkän rivin ykkösluokan startteja. Minkälaista mielikuvaa koirasta luo se se, että se yhä edelleen kiertää ykkösluokan ratoja pyörimässä? Ei ainakaan liian positiivista.

Toinen ja itse asiassa ehkä taas kerran isoin juttu, ”paine”, on rotu. Edustetaan nyt huonosti pitkäkarvoja tällaisella menolla. Kun uudestaan ja uudestaan vuosien aikana olet saanut muualta ja rotupiireistäkin kuulla, että pitkäkarvoista ei ole mihinkään ja blaa blaa (näin kärjistettynä sanomana), mitä täällainen ykkösissä ramppaaminen sitten kertoo? Ei ainakaan liian positiivista.

Tulokset ovat aina tuloksia. Niihin vaikuttaa luonnollisestikkin moni asia. Mutta tuloksia katsellessa ihminen näkee vain sen. Mustan tekstin tietokannassa. Kirjaimia ja numeroita. Ja kun ”ennakkokäsitys” toki tehdään niiden perusteella, on mulla huono koira. Mutta kun ei se ole.

Ihan samasta syystä mua karmaisee, että supermahtavalla monitoimikoiralla eli Brennalla on viimeisin tulos tokokokeista säälittävä AVO0. Se kertoo koirasta todella huonoa. Ne kirjaimet ja numerot Koiranetissä. Mutta viimeisimmät surkeat tokotulokset ovat ”koulutusvirheen” aiheuttamaa – en vuosiin treenannut sillä palkattomuutta, ja ahne koira meni kokeissa hämilleen, että tuliko nyt tehtyä oikein, ja ylipäätään hämmentyi palkan puutteesta. Mulla kesti ihan liian kauan ennen kuin tämän tajusin. Ja sen jälkeen en ole tokoa treenannut kisatavoitteellisesti kunnolla.

Eihän toki oletusta koirasta voi tehdä vain tulosten perusteella, juuri eniten sen vuoksi, että ohjaajalla ja opetuksen tasollakin on paljon väliä. Mutta kun kyllä ne vaan vaikuttaa. Tokihan sen tiedän hyvin, kun itse harrastan ”tulosperusteista arvostelua”. Olen itse tällainen ikävä ihminen. Ja kun en suinkaan ainoa laatuani.

 

 

Huomisiin kisoihin lähden ristiriitaisemmin tunnelmin kuin olisi hyvä. Lähdetään taaaas kerran hakemaan muka sitä nousunollaa. Mutta samaan aikaan kisa toisensa perään pieleen menneet kilpailupäivät mustaa mieltä. Onko sinne järkeä mennä hakemaan taas jotain vitosia ja kymppejä, että saadaan taas vuodenvaihteen jälkeen jatkaa samassa luokassa loikkimista. Kaikki tuntuu niin turhalta tällä hetkellä.

Oma asenne alkaa olla kuraa. Ja se on huolestuttavaa.

Me ollaan parempia kuin tämä.

Mutta se ei näy.

 

 

 

Mainokset

Sjoki KV 22.10.2016

 

Käytiin Seinäjoki KVssä. Yhden koiran olin ilmoittanut, Gaaran. Kahden vaiheilla olin G vs B kumman ilmoitan, mutta päädyin holskuun. Alun perin sen piti varmasti olla Esja, mutta sitten tajusin, että vain viikko näyttelyn jälkeen se täyttää 8v eli tulisi veteraaniluokan ikään. Tuntui siis hyvin turhalta sitä enää johonkin avoimeen luokkaan ilmoittaa jahtaamaan vikaa sertiään, vaan katsellaan asiaa joskus keväällä kun korkataan vetskuluokka (ja silloin sen edellisestä näyttelykäynnistä alkaa olemaan melkein pari vuotta, huh).

Oltiin kasvattajan kyydillä liikenteessä. Oli harmi, ettei pitkiksiä ollut kuin kaksi. Eli veljessodalla mentiin ”taas”. Perinteiseen tapaan autossa tapeltiin Saulin kanssa siitä, että kumpi veli vie voiton: molemmat halutaan toki voittaa, mutta kun se on sellaista ”fifty-fifty” -menoa noiden veljien kanssa, niin aina aletaan pohtia oman koiran huonoja puolia ja tuumailla, että kai tuo toinen veli sit kuitenkin vie pelin. 😉

Tuomari oli mulle tuntematon (no, usein nämä holskutuomarit on). Ensivaikutelma oli oikein hyvä, ja ainakin tämän käyntikerran jälkeen olin positiivisesti ”yllättynyt”! Tuomari tuntui tietävän holskuista oikeasti. Gaaran keskinkertaista etupurentaa katseli ja tunnusteli tarkkaan, samoin muun purukaluston. Mittaili todella tarkkaan molempien veljesten päitä, niin yksilö- kuin kilpailukehässä. Ne kun on pyörempää mallia kuin olisi ihanne. Mittaili kuonoa ja päätä, suhteita, tasaisuuksia. Huh, ei ole koskaan ennen käynyt kukaan noin tarkasti pohtien läpi! 😀 Rungon linjoja kävi myös käsin kunnolla läpi, testasi mm. miten lanne ja lantio kulkevat karvan alla oikeasti.

Kilpailukehässä meni oma aikansa, kun tuomari uroksia punnitsi. Lopulta juostiin pari kertaa kehän ympäri ja tuomari asetti sen päivän sijoituksen haluamakseen tämän päätteeksi.

 

Gaara valioissa. Tuomarina Nadjia Timmermans-Kadenko, Hollanti. ERI1 SA PU1 CACIB ROP
3 years. Beautiful breed type with excellent proportions and moderate bone. Good lenght in head. The head planes are not enough parallel. Correct bite. Good neck and topline and tail carriage. Balanced angulations. Moves well with good drive. Bite very tight, still scrissor.

 

Että ihan hyvältä näytti tämä näyttelyvuosi, joka koostui erkkarista ja kahdesta kooveestä: 2 x ROP ja CACIB, 1 x VSP.

Hups, löytyi kesän kuvia tsekattavaksi

 

Mulla on kameraan sattunut siunaantumaan useampi muistikortti, joita vaihtelen syystä tai toisesta. Hiljattain vaihdoin korttia, ja huomasin uuden sisältävän kuvia. Hups, kesäkuulta oli kymmenkunta kuvaa, joita en ollut tullut siirtäneeksi koneelle ja selanneeksi läpi. Pirskatti, näin (muistan tai bongaan vanhoja kuvia) käy mulle turhain usein.

No, pitkällä syksyssä mennään ja jotain uudempiakin kuvia pitäisi käydä piiitkästä aikaa ottamassa -edes jokunen syyskuva- mutta jos nyt yrittäisin saada näitä kesän kuviakin selattua.

Olisi kiva omata paremmat varusteet, osata kuvata paremmin (”taiteellinen silmä”kin olisi kova juttu), ja ennen kaikkea osata hallita photoshoppailun ihmeellistä maailmaa. Mutta näillä mennään, kyllä amatööri pärjää sillä mitä on. 🙂

 

 

 

Ongelma ja jonkin unohdus

 

Joskus tarvitaan joku toinen sanomaan jokin selvä asia, ennen kuin sitä itse tajuaa. Näin kävi mulle (taas) ihan hiljattain.

 

 

Asiaa ei ollut osoitettu mulle suoraan. Mutta seurasin yhtä keskustelua netissä. Henkilö X pohdiskeli koiransa ongelmaa, ja henkilö Y ehdotteli tapaa/tapoja ehkä korjata tilannetta. Asia ei edes ollut ollenkaan samanlainen kuin mitä minä olen meillä pohdiskellut, mutta sieltä keskusteluista silti bongasin sen, mikä itseni olisi pitänyt meidän kohdalla hiffata jo kauan sitten. Bongaamani kommentti oli asiallinen ja neuvomishalua täynnä, joten siihen tuli reagoitua ”voimakkaasti” ja pohdiskeltua sitä. Positiivisuus saa enemmän vastaanottoa kuin negatiivisuus, sain taas kerran huomata itsenikin kohdalla.

Paljon tiivistettynä: Koiran halutun toiminnan vahvistaminen palkkaamisella.

Näin yksinkertaisen asian sitä joskus unohtaa. Hävettää, mutta näin se on. Olen varsin usein lyhytpinnainen ja äkkipikainen. Olen muutenkin kovaääninen, mutta maltin mentyä tulevat mm. perisuomalaiset ärräpäät kuvaan ja ääni kovenee. Se on reagointini monesti silloin, kun jotain ärsyttävää tapahtuu ja pinna palaa sekunteissa. Sen sijaan että ajattelisin asiaa paremmin.

 

Esjalla on ongelma. Tai pikemminkin minulla sen kanssa, ei tämä sitä itseään haittaa. Se on kovin saalisviettinen, eli mm. tykkää jahdata kaikkea liikkuvaa ”riistaa”. Osa tästä on omaa syytäni, teininä ajattelemattomuuttani vahvistin ja kannustin sitä lintujen suhteen kun se oli ihan snadi. Sitä saa mitä tilaa…

Linnut eivät ole ongelma, vaikka niistä asia pohjautuu. Kissat ja rusakot ovat. Tänä vuonna on ollut useampi tilanne, jossa Esja on päässyt rynnimään noiden perässä hetken aikaa. Ja kun se pääsee ottamaan yhdenkin laukka-askeleen, on jo liian myöhäistä mulle puuttua asiaan: korvat ovat lukossa ja kaikki kiroaminen sen perään on turhaa. Se näkee ja kuulee vain ”saaliin” edessään. Kun otus hetken kuluttua pääsee karkuun, Esja palaa. Näistä sattumuksista moni on tapahtunut samalla alueella, joten aloin yhdessä välissä huomata koirasta, että se alkoi yhdistää paikkaa ja tapahtumaa, ja koko sen olemus valpastuu ja muuttuu ja se alkaa aisteillaan hieman etsimällä etsiä, että mitä missä milloin tapahtuu.

Olen joutunut itselleni myöntämään, häveten, että koira ei ole hallinnassani niin hyvin kuin sen pitäisi olla. Niin hyvin kuin haluaisin sen olevan. Meillä on jonkinasteinen ongelma.

Tähän asti olen asiaa vain kironnut. Kun tilanne tuli, ensin huusin koiran perään hetken (”Esja, ei, tänne” tai jotain). Mutta kuten todettu, kun jahti alkaa, lukkiutuvat korvat. Lopulta opin kiroamaan vain mielessäni, mitäpä se muullainenkaan toiminta olisi auttanut. Kun koira on tullut takaisin, on toimintani riippunut hetkestä miten asia on tapahtunut. Joskus en ole voinut muuta kuin olla välittämättä koirasta, joskus olen kytkenyt sen kiinni ja hinannut sisälle/autoon/jotain. Tai kaapannut syliin ja kiroten kantanut sisälle. Olen ollut turhautunut.

Tämä koiran toiminta on jonkin verran murentanut mun luottoa siihen. En enää ihan kaikkialla uskalla pitää sitä vapaana kuten joskus pystyin, sellaisillakin alueilla missä moni muu ei viitsisi pitää irti. Ja se kouraisee itseä rinnasta. Syö mieltä. Eihän tätä usein tapahdu, mutta sen verran että sitä nyt pohtii ja se tosiaan on alkanut vaatia toimintatapojen muutosta (=koira useammin kiinni jossain kuin ennen). Ja kun luottamus on tärkeä asia, se kouraisee isommin.

 

Tuon nettikeskustelussa esille tulleen kommentin myötä vasta tajusin lähteä miettimään, että varsinaisesti en ole yrittänyt ratkoa tätä nykyistä ongelmatilannetta, oikeastaan en ole yrittänytkään (osannut…). Olen vain lähestynyt asiaa temperamentillani. Ollut ja kironnut mielessäni suurimmaksi osaksi.

Nyt olen muutaman päivän pitänyt nameja aina taskussa. Esja on ahne. Hyvin ahne. Koetan testata sitä ja samalla vahvistaa haluamaani käytöstä. Sitä hyvin perinteistä minkä unohdin tämän tilanteen kanssa: toivotusta toiminnasta tulee palkka. Ihmisen haluaman toiminnan toteuttaminen kannattaa koiralle. Näin lyhykäisyydessään se tarkoittaa Esjalta reagointia kutsumiseen tai johonkin tiettyyn sanaan minkä teen. (Tällä hetkellä tieto että mulla on namia, on saanut koiran vapaana ollessaan hakeutumaan entistä useammin mun luokse itsestään ja kysymään, saisiko jotain.) Mun pitäisi myös kysellä yhdeltä tuttavalta, miten hän on toteuttanut käyttämäänsä ’luopumistreeniä’ koiransa kanssa, jolla ilmeisesti on ollut vastaavanlaista taipumusta/ongelmaa.

En ala enempää avamaan tapaa, millä lähden Esjan kanssa nyt jatkamaan (tuon namin kanssa). Taipumus on siinä niin vahvassa, ja treenattavia tilanteita pitäisi tulla usein, että en tiedä tuleeko tästä mitään. Ihan kokeiluna teen nyt mitä teen. Harmi kun kesä ja suurin lintuaika on kaupungin keskustan tienoilla ohi (naakkoja ja sen sellaisia), jonnekkin puistoon meneminen ja siellä koiran palkkaaminen aina kun se ”rauhoittuisi” remmissä eikä haukkuisi ja väliin vetäisi kohti lintuparvia, olisi ehkä erittäin hyvä ja helppo aloituskohta.

 

Ongelman myöntäminen ärsyttää, kun kaikki ei olekkaan niin timanttista. Monesti muita kuunnellessa mietin, että mulla on kyllä helpot koirat – helppo elämä niiden kanssa. Mutta nyt ruususta repii terälehtiä tämä tilanne aina satunnaisin väliajoin, eikä se siitä muutu kiroamalla. Jotain pitää tehdä, kokeilla. We’ll see.

 

 

Ensimmäinen VOI koettu

 

Lauantaina 8.10. se nyt sitten oli. Se meidän ensimmäinen voittajaluokan (testi)koe tokossa Gaaran kanssa. Jotain kämmäsin minä ja jotain koira. Mutta kivaa oli.

Ihan ok pohjat on ja koiralla idea monesta asiasta, mutta onhan tässä vielä työtä. Tuomari tykkäsi kuitenkin noin muuten menosta ja asenteesta ja yhteistyöstä, ja kehui sekä suorituksen jälkeen että vielä palkintojenjaossa. ^_^ Kerroinkin, että ihan testaamassa oltiin ja koira on kesken.

Kaikesta huolimatta, miettikääs tätä: edellisen kerran pitkäkarvainen holsku on ollut voittajaluokassa kuusi, siis kuusi, pitkää vuotta sitten!! Ja Koiranetin tietojen mukaan tämä oli ensimmäinen pitkäkarvan tekemä koe tälle vuodelle tokossa ollenkaan. Ei huh huh…

Otetaas tulokset ja vähän selitystä:

 

Paikalla makaaminen ryhmässä 2 min: 6
Vieruskaveri antoi koiralleen tuplakäskyn, jolloin Gaarakin meni sitten maahan. Olin pettynyt ja ärtynytkin, ja koira aisti sen: kun tultiin takaisin piilosta, koira näytti siltä että ”sori” ja nousi istumaan melko pian sen jälkeen kun tulin sen vierelle. Tuomari sanoi että joutuu hänenkin näkökulmastaan harmitella, kun muuten olisi mennyt hyvin.

Seuraaminen: 8
Peruuttaminen meni pipariksi. Muuten oikein kiva ja vissiin kymppi olisikin tullut jos peruutuskin olisi onnistunut!

Seur/ist/maah seuraamisen yhteydessä: 7
Meillä oli seiso ja istu. Istumistahan en ole tuolle treenannut, eli jätin sen suosiolla seisomaan (eri käskyin) molemmilla kerroilla.

Luoksetulo ja pysäytys seisomaan: 8
*omistaja hakkaa päätään seinään* En ollut lukenut sääntöjä, eli en ollut hiffannut että koira pitää jättää maahan. No minä otin ja lähdin kävelemään paikalleni jättäen koiran istumaan. Siinä kävellessä jo tiesin ja kirosin äänettömästi, että se olisi takuulla pitänyt laittaa maahan. Muutenhan mallisuoritus, Gaaralla on tämä liike oikein kiva.

Ruutu: 0
Tuomari kysyi, että treenataanko pk-puolella. Oli nähkääs varsin kiva eteenlähetys (ja koira meni kauniisti itsenäisesti maahan…), mutta jonnekkin ihan eri suuntaan kuin edessä olevaan ruutuun. 😀

Ohjattu noutaminen: 0
Oikein hieno suoritus ja olin ylpeä. Noin muuten, mutta se lähti ihan eri suuntaan kuin käskin… Eli haki väärän kalikan.

Tunnistusnouto: 0
No, kävi se siellä muutamaa kalikkaa testaamassa ja toi mulle yhden extemporenä. Ei vaan ollut oikea. Positiivista oli että se sieltä jotain edes toi, se on treeneissä ollut jo jonkun aikaa hämillään ja saattanut mennä jopa maahan kapuloiden viereen kysymysmerkkinä.

Kauko-ohjaus: 0
Jätin sen väärällä käskyllä odottamaan, ja se odotti luoksetuloa. Meinasi siis lähteä ekalla ”istu”-käskyllä mun luo, otti puolen koiran mittaa ehkä matkaa ennen kuin tekikin äkkijarrun ja istui. Seuraava ”seisominen” saikin sen sitten tulemaan mun luo.

Hyppynouto: 0
Ärärärärä. Koira lähti kapulan perään sillä sekuntilla kun sen heitin… Mutta haki hieman syrjään menneen kapulan hienosti, ja voi että se hiffasi upeasti (ihan vain parin treenikerran perusteella mitä tätä ollaan otettu!), että sen pitää palatessakin tulla hypyn kautta!! Se joutui siis selvästi tehdä koukkauksen hypylle, sillä olisi ollut selvä suora linja hypyn ohi mun luo jos se olisi halunnut.

Kokonaisvaikutus: 8
Tuomari tykkäsi ja kehui tosiaan monta kertaa. Mutta sanoi, ettei tuollaisella nollarivillä voi parempaa antaa. 😀

Tulos: 105p. AVO-
Sijoitus: -/4

 

Tokoinnostusta on tämän koiran kanssa taas herätelty, hyvä maku jäi suuhun ja tahdon lisää kokeita ja jahdata sitä ykköstä!! Voittajan läpäisy on kaukana mahdottomasta, peace of cake kun saan pojan vaan opetettua enkä lusmuile. 🙂 Se on mukava pieni kakara, kiva mennä ja tehdä sen kanssa!! Moottorin keskinkertaisuus näkyy joo seuraamisissa (ensimmäinen varsinainen seuruu menee ongelmitta, sen jälkeen koira hidastuu enempi tai vähempi), mutta kaikki muu mitä tehdään (esim vaikka noudot) se tekee mukavasti ja innolla. Kuten liikkurinakin toiminut tuttavani totesi, siitä näkee että se tykkää ja yrittää tehdä oikein. ❤ ❤

Tultiin hallista ulos ja otin pienen (turhan) videopätkän. Hyvillä fiiliksillä ollaan.

 

 

Vähän extempore-koe tämäkin ilmo

 

© Taija S.

© Taija S.

 

Tiesin naapurikaupungin tulevasta kokeesta, mutta en ollut ajatellut sinne ilmoittaa. Tai no alun perin piti, mutta mulla oli taas viikkojen (joku kuusi viikkoa, jossain välissä sekosin laskuissa) treenitauko koirien kanssa. Välillä inspis tulee ja välillä se menee, kun yksin treenaa eikä kukaan potki ahteriin. Joten taso on pysynyt samana keskeneräisenä pitkän aikaa.

… ”Tokokokeessa vielä tilaa”, osui vastaan viikko sitten Facebook -päivitys. Ja no. Hetken huumassa, minä vähän niinkuin nyt ilmoitin Gaaran ensimmäiseen voittajaluokan kokeeseensa. Sitten kuitenkin.

Treeni-inspis tuli takaisin hujauksessa. Ei me nyt ihan voida mennä sinne kämmimään. Tämä inspiksen haku oli yksi syy, miksi sitten kuitenkin päätin koiran ilmoittaa (viimeisenä mahdollisena päivänä). ’Wake-up call’ itselle. Enkö mä ole tänä vuonna hukannut jo ihan turhaan kuukausia toistensa perään tekemättömyydelläni?! Koira olisi hyvin nyt (ja aiemminkin) ollut kunnolla valmis ykköstuloksen metsästykseen, jos sitä olisin treenannut kuten alkuvuonna aioin.

Yksi syy minkä lisäksi voisin vielä mainita, on halu vähän testata koiran tasoa ihan oikeasti. Kun treenaa lähestulkoon yksin, ei juttuja tule tehtyä koemaisesti tms, jää jotain ehkä tajuamatta/huomaamatta, ja silleen. Hyvä esimerkki tuli jo eilisissä treeneissä, kun toista kertaa nyt satuin pyytämään koiratonta kaveriani avuksi treenaamisessa. Aikaisemmin ruutua treenatessa olen itse vienyt ruutuun palkaa, ja koirat ovat sen nähneet. Tienneet että siellä on alue missä on jotain. Eipä siis eilen mennytkään heti ekalla kerralla sitten oikein, kun kaveri laittoi ruutuun lelun kun minä kävelin koiran kanssa pois päin, eli koira ei tiennyt asiasta. Gaara ennakoi maahanmenossa selvästi, metrejä ennen ruutua. Voihan perskeles. Omissa treeneissä on mennyt kivasti, mutta nyt avustajan kanssa tuli todellinen tilanne esille.

Kuluneen viikon aikana on sitten päivittäin treenattu jotain. Kahdesti sain kaverin tosiaan tulemaan avuksi, yhden kerran huusin meidän koutsin apuun antamaan meille taas neuvoja jatkon suhteen, miten edetä muutaman asian kanssa. Sekä ihan vain antamaan mulle neuvoja liikkeiden suorittamisen suhteen – huomasin, että oli paljon pikkuasiota mitä en tiennyt (jo tyyliin ”miltä puolelta kartiota pitää kiertää”), koska arvatkaa olenko vaikkapa sääntöjä lukenut. Ne-e.

Mutta siis joo, Gaara on ilmoitettu kokeeseen niin että tiedän ja ymmärrän, että se on hyyyvin keskeneräinen. Sillä on olemassa kiva pohja kaikkeen (paitsi tunnistusnoutoon jonka minä typerä siltä pilasin), mutta varmuutta ja selvyyttä se tarvitsee vielä paljon kaikkeen. VOI0 on siis tulos mitä kyllä ”pelkään”. Asia harmittaa, mutta samaan aikaan myös helpottaa kun tiedän että tämä nyt on fakta jonka kanssa olen lähtenyt liikkeelle. En sieltä ykköstulosta, edes kakkosta, lähde hakemaankaan. Tärkeintä on itselle muistaa muistuttaa, että koira tekee juuri tietotaitonsa mukaan, sen virheet eivät johdu siitä keskeneräisenä koirana vaan minusta laiskana kouluttajana. Kokeen on oltava koiralle vain kiva.

 

© Taija S.

© Taija S.

 

 

Itse tehty koiranhäkki autoon

 

Koirankoppa autoon. Sellainen tuli loppukesästä isän kanssa tehtyä (ok ok, isä teki ja minä olin apulaisena). 🙂 Ja saipa taas kerran todeta, että sellainen työväline mitä isä ei omistaja ja sellainen asia mitä isä ei osaa rakentaa, on turha.

Pohjaidea häkille saatiin tutustumalla tutun itsetehtyyn häkkirakennelmaan. Käytiin sitten heti ostamassa pohjavaneri ja päätettiin mistä rakennetaan kehikko/runko, ja siitä lähdettiin liikkeelle. Asiaa suunniteltiin aina yhden vaiheen edetessä, pohdittiin aina väliin miten jatketaan ja miten mikäkin asia toteutetaan. Ei suunniteltu siis ennakkoon kummempia.

Aikaisemmin Brenna ja Esja on olleet isossa kevythäkissä takaluukussa kahdestaan. Erinäisistä syistä halusin niille omat sopet, ja kahden pienemmän kevythäkin sijaan tulin ajatelleeksi, että miksi ei rakentaisi yhtä kunnolla itse? Yksi mainittava etu kun olisi sitten kunnon lukolliset ovet koirilla, eli voisin pitää vaikka kisapaikoilla myös takaluukkua raollaan hapen saamiseksi autoon eikä vain ovia. Nyt kun en sitä ole voinut tehdä, kun takaluukussa olleen kevythäkin oven vetoketju on ollut rikki (ne noissa on kyllä niin surkeita).

Häkki on puupohjainen: pohja, katto sekä seinät erilaisista vanereista ja runko/kehys muistaakseni vanhasta ”kattolankusta”. Vanerit ovat erilaisia, koska pohjan ostin itse, osan sain tutulta lahjoituksena ja osan ostin sopuhintaan toiselta tutulta jolta oli jäänyt isompia jämäpaloja omista hommistaan yli. Muilta saadut palat olikin laadukkaampia vanereita. Päätyseinissä ja ovissa käytetty verkko on taas eri tutulta lahjoituksena tullutta vanhaa kanaverkkoa. Jykevää tekoa. (Kiitos siis heille kaikille!) Ja häkissä islantilaisilla on tosiaan omat luukkunsa, mutta välissä olevan palan saa otettua pois tarvittaessa ja saada koko tilan käyttöön.

Koska paljon kierrätettiin, saatiin lahjoituksena tahi muuten vaan hyvään hintaan, kului tähän rahaa vain joku ~24€.
(// edit. Eikun vähän enemmän, unohdin maalien hinnan! Koska olin tyhmä ja ostin sprayaalia -jota kului paljon ja enemmänkin olisi vielä mennyt- vaikka paljon kannattavampaa olisi ollut hakkia joku riittoisa purkki ja pensselillä sutinut menemään…)

Harmittaa kovin etten alusta asti hiffannut ottaa kuvia projektista, työvaiheista. Mutta no, saatte muutaman…

 

 

Runko valmis ja spraymaali kuivunut (kattoon vaan suhin jämämaaleja purkista, sen ei ole tarkoituskaan olla tasaisen hieno).

hakki1

 

Maalatut ovat roikkuvat kuivumassa.

hakki2

 

Saranatkin piti toki maalata! Ne ovat kahta eri mallia, koska kaiveltiin isän varastoja ja löydettiin nuo sopivat (ostaessa uudet on aikasti kalliita).

hakki3

 

Tällaset kaksi ”työtasoa” meillä oli. Hyvin meni ja riitti. Ihan vaan tuossa kaikki siis valmistui.

hakki4

 

Soppien pohjalle tuli laadukastasoinen kumimatto (jonka toisella puolella on lisäksi jokin pehmustekerros). Se on ostettu yhden tehtaan käytöstä jossa isä ja minä työskenneltiin (kunnes sen toiminta siirrettiin ulkomaille..).

hakki5

 

Valmiina ja autossa! Se mahtui sisään juuri ja juuri luukun reunoja hinkaten, tehtiin siitä mahdollisimman iso kun tilaa ei kuitenkaan ollut hukattavaksi. Mun auto ei kuitenkaan ole mikään iso (vaikka tila-auto onkin).

hakki6

 

Ensitesti. Koirat mahtuu ja kaikki toimii. Se on siinä!

hakki7

 

 

Ja ettei teidän tarvitse turhaan pohtia, niin kerrottakoon että Gaara taasen matkustaa kevythäkissä takapenkkien paikalla (jotka otin vuosia sitten pois). Ja kuten ehkä pientä viitettä saa jo tästä, niin täyttttä on. Pakettiauto olisi kova sana. Oikeasti.

hakki9