Ensimmäinen VOI koettu

 

Lauantaina 8.10. se nyt sitten oli. Se meidän ensimmäinen voittajaluokan (testi)koe tokossa Gaaran kanssa. Jotain kämmäsin minä ja jotain koira. Mutta kivaa oli.

Ihan ok pohjat on ja koiralla idea monesta asiasta, mutta onhan tässä vielä työtä. Tuomari tykkäsi kuitenkin noin muuten menosta ja asenteesta ja yhteistyöstä, ja kehui sekä suorituksen jälkeen että vielä palkintojenjaossa. ^_^ Kerroinkin, että ihan testaamassa oltiin ja koira on kesken.

Kaikesta huolimatta, miettikääs tätä: edellisen kerran pitkäkarvainen holsku on ollut voittajaluokassa kuusi, siis kuusi, pitkää vuotta sitten!! Ja Koiranetin tietojen mukaan tämä oli ensimmäinen pitkäkarvan tekemä koe tälle vuodelle tokossa ollenkaan. Ei huh huh…

Otetaas tulokset ja vähän selitystä:

 

Paikalla makaaminen ryhmässä 2 min: 6
Vieruskaveri antoi koiralleen tuplakäskyn, jolloin Gaarakin meni sitten maahan. Olin pettynyt ja ärtynytkin, ja koira aisti sen: kun tultiin takaisin piilosta, koira näytti siltä että ”sori” ja nousi istumaan melko pian sen jälkeen kun tulin sen vierelle. Tuomari sanoi että joutuu hänenkin näkökulmastaan harmitella, kun muuten olisi mennyt hyvin.

Seuraaminen: 8
Peruuttaminen meni pipariksi. Muuten oikein kiva ja vissiin kymppi olisikin tullut jos peruutuskin olisi onnistunut!

Seur/ist/maah seuraamisen yhteydessä: 7
Meillä oli seiso ja istu. Istumistahan en ole tuolle treenannut, eli jätin sen suosiolla seisomaan (eri käskyin) molemmilla kerroilla.

Luoksetulo ja pysäytys seisomaan: 8
*omistaja hakkaa päätään seinään* En ollut lukenut sääntöjä, eli en ollut hiffannut että koira pitää jättää maahan. No minä otin ja lähdin kävelemään paikalleni jättäen koiran istumaan. Siinä kävellessä jo tiesin ja kirosin äänettömästi, että se olisi takuulla pitänyt laittaa maahan. Muutenhan mallisuoritus, Gaaralla on tämä liike oikein kiva.

Ruutu: 0
Tuomari kysyi, että treenataanko pk-puolella. Oli nähkääs varsin kiva eteenlähetys (ja koira meni kauniisti itsenäisesti maahan…), mutta jonnekkin ihan eri suuntaan kuin edessä olevaan ruutuun. 😀

Ohjattu noutaminen: 0
Oikein hieno suoritus ja olin ylpeä. Noin muuten, mutta se lähti ihan eri suuntaan kuin käskin… Eli haki väärän kalikan.

Tunnistusnouto: 0
No, kävi se siellä muutamaa kalikkaa testaamassa ja toi mulle yhden extemporenä. Ei vaan ollut oikea. Positiivista oli että se sieltä jotain edes toi, se on treeneissä ollut jo jonkun aikaa hämillään ja saattanut mennä jopa maahan kapuloiden viereen kysymysmerkkinä.

Kauko-ohjaus: 0
Jätin sen väärällä käskyllä odottamaan, ja se odotti luoksetuloa. Meinasi siis lähteä ekalla ”istu”-käskyllä mun luo, otti puolen koiran mittaa ehkä matkaa ennen kuin tekikin äkkijarrun ja istui. Seuraava ”seisominen” saikin sen sitten tulemaan mun luo.

Hyppynouto: 0
Ärärärärä. Koira lähti kapulan perään sillä sekuntilla kun sen heitin… Mutta haki hieman syrjään menneen kapulan hienosti, ja voi että se hiffasi upeasti (ihan vain parin treenikerran perusteella mitä tätä ollaan otettu!), että sen pitää palatessakin tulla hypyn kautta!! Se joutui siis selvästi tehdä koukkauksen hypylle, sillä olisi ollut selvä suora linja hypyn ohi mun luo jos se olisi halunnut.

Kokonaisvaikutus: 8
Tuomari tykkäsi ja kehui tosiaan monta kertaa. Mutta sanoi, ettei tuollaisella nollarivillä voi parempaa antaa. 😀

Tulos: 105p. AVO-
Sijoitus: -/4

 

Tokoinnostusta on tämän koiran kanssa taas herätelty, hyvä maku jäi suuhun ja tahdon lisää kokeita ja jahdata sitä ykköstä!! Voittajan läpäisy on kaukana mahdottomasta, peace of cake kun saan pojan vaan opetettua enkä lusmuile. 🙂 Se on mukava pieni kakara, kiva mennä ja tehdä sen kanssa!! Moottorin keskinkertaisuus näkyy joo seuraamisissa (ensimmäinen varsinainen seuruu menee ongelmitta, sen jälkeen koira hidastuu enempi tai vähempi), mutta kaikki muu mitä tehdään (esim vaikka noudot) se tekee mukavasti ja innolla. Kuten liikkurinakin toiminut tuttavani totesi, siitä näkee että se tykkää ja yrittää tehdä oikein. ❤ ❤

Tultiin hallista ulos ja otin pienen (turhan) videopätkän. Hyvillä fiiliksillä ollaan.

 

 

Mainokset

Vähän extempore-koe tämäkin ilmo

 

© Taija S.

© Taija S.

 

Tiesin naapurikaupungin tulevasta kokeesta, mutta en ollut ajatellut sinne ilmoittaa. Tai no alun perin piti, mutta mulla oli taas viikkojen (joku kuusi viikkoa, jossain välissä sekosin laskuissa) treenitauko koirien kanssa. Välillä inspis tulee ja välillä se menee, kun yksin treenaa eikä kukaan potki ahteriin. Joten taso on pysynyt samana keskeneräisenä pitkän aikaa.

… ”Tokokokeessa vielä tilaa”, osui vastaan viikko sitten Facebook -päivitys. Ja no. Hetken huumassa, minä vähän niinkuin nyt ilmoitin Gaaran ensimmäiseen voittajaluokan kokeeseensa. Sitten kuitenkin.

Treeni-inspis tuli takaisin hujauksessa. Ei me nyt ihan voida mennä sinne kämmimään. Tämä inspiksen haku oli yksi syy, miksi sitten kuitenkin päätin koiran ilmoittaa (viimeisenä mahdollisena päivänä). ’Wake-up call’ itselle. Enkö mä ole tänä vuonna hukannut jo ihan turhaan kuukausia toistensa perään tekemättömyydelläni?! Koira olisi hyvin nyt (ja aiemminkin) ollut kunnolla valmis ykköstuloksen metsästykseen, jos sitä olisin treenannut kuten alkuvuonna aioin.

Yksi syy minkä lisäksi voisin vielä mainita, on halu vähän testata koiran tasoa ihan oikeasti. Kun treenaa lähestulkoon yksin, ei juttuja tule tehtyä koemaisesti tms, jää jotain ehkä tajuamatta/huomaamatta, ja silleen. Hyvä esimerkki tuli jo eilisissä treeneissä, kun toista kertaa nyt satuin pyytämään koiratonta kaveriani avuksi treenaamisessa. Aikaisemmin ruutua treenatessa olen itse vienyt ruutuun palkaa, ja koirat ovat sen nähneet. Tienneet että siellä on alue missä on jotain. Eipä siis eilen mennytkään heti ekalla kerralla sitten oikein, kun kaveri laittoi ruutuun lelun kun minä kävelin koiran kanssa pois päin, eli koira ei tiennyt asiasta. Gaara ennakoi maahanmenossa selvästi, metrejä ennen ruutua. Voihan perskeles. Omissa treeneissä on mennyt kivasti, mutta nyt avustajan kanssa tuli todellinen tilanne esille.

Kuluneen viikon aikana on sitten päivittäin treenattu jotain. Kahdesti sain kaverin tosiaan tulemaan avuksi, yhden kerran huusin meidän koutsin apuun antamaan meille taas neuvoja jatkon suhteen, miten edetä muutaman asian kanssa. Sekä ihan vain antamaan mulle neuvoja liikkeiden suorittamisen suhteen – huomasin, että oli paljon pikkuasiota mitä en tiennyt (jo tyyliin ”miltä puolelta kartiota pitää kiertää”), koska arvatkaa olenko vaikkapa sääntöjä lukenut. Ne-e.

Mutta siis joo, Gaara on ilmoitettu kokeeseen niin että tiedän ja ymmärrän, että se on hyyyvin keskeneräinen. Sillä on olemassa kiva pohja kaikkeen (paitsi tunnistusnoutoon jonka minä typerä siltä pilasin), mutta varmuutta ja selvyyttä se tarvitsee vielä paljon kaikkeen. VOI0 on siis tulos mitä kyllä ”pelkään”. Asia harmittaa, mutta samaan aikaan myös helpottaa kun tiedän että tämä nyt on fakta jonka kanssa olen lähtenyt liikkeelle. En sieltä ykköstulosta, edes kakkosta, lähde hakemaankaan. Tärkeintä on itselle muistaa muistuttaa, että koira tekee juuri tietotaitonsa mukaan, sen virheet eivät johdu siitä keskeneräisenä koirana vaan minusta laiskana kouluttajana. Kokeen on oltava koiralle vain kiva.

 

© Taija S.

© Taija S.

 

 

Kesän tiivistys ja sitten se toko-rm

Kesän tiivistys on helppo: eipä mitään kummallisia menoja tai tuloksia ollut.

Parit agilityn kotikisat jäi välistä eri syistä. Mutta oikein kivaa oli molemmissa olla sitten koko kisojen ajan auttelemassa, kansliassa istumassa. Tykkään kyllä paljon myös talkoilemisesta, kansliassakin olo sopii mulle erittäin hyvin. Gaaran olen puolen vuoden tauon jälkeen taas päättänyt maksaa mukaan treeneihin, ja ensimmäinen kerta aikoihin oli siis 1.9. Mahtavaa olla taas mukana! Mutta money comes money goes meidän kalliilla maksuilla.

Näyttelyitä ei ollut (paitsi holskujen erkkari, mutta sillähän oli oma päivityksenä). Mm. Kokkola KVhen ei ollutkaan varaa ilmoittaa Esjaa, ja muistaakseni siellä ollut tuomari oli eniveis sellainen, että ei olisi tuollaiselle lyhytkarvaiselle kevyemmällä neidille voinut tulosta odottaakkaan. Kävin kuitenkin paikan päällä katselemassa ja tuttujen kanssa juttelemassa. Oikein kivaa joskus noinkin! Ja esitinpä yhden kaljun nuoren islantilaispojankin sitten. 🙂

Tokossa olen ollut laiska ja saanut sättiä itseäni nyt sitten. Ei ole kisoja voinut Gaaralle katsoa kun edistys ei ole ollut toivotunlaista. Nytkin on ollut viikkoja(!!) etten ole käynyt treenaamassa yhtään. Vaikka varmaan miljoona kertaa on ollut tarkoitus…

Yhdessä mätsärissä kävin. Harttiin Brennalle vetskuista PUN-4 (vai oliko se 3).

 


^ Esja treenaa. Ollaan tutun pihassa, häneltä löytyy jokusia esteitä.

 

 

 

Sitten se rotumestis. Meikäläisellä on kotona isompi siivousurakka menossa, ja arvatkaa nyt olenkos hukannut arvostelulapun Esjan osalta? Toki… Pisteet olivat eniveis säälittävät ja lopputulos kamalampi kuin osasin pelätä, AVO0. No joo’o. 😀 Otetaan nyt kuitenkin pieni kertaus liikkeiden sujumisesta.

Paikalla istuminen: Puolen minuutin kohdalla meni maahan – kuten arvelin.

Seuraaminen: Ollaan treenattu liian lyhyitä pätkiä, joten seuruusta tuli jossain välissä aika avointa. Juoksemisessa meni pipariksi ja koiran paikka oli tosi huono. Siitä se ei oikein enää päässyt korjaamaan itseään kunnolla, jo tosi kummallisesti jokunen perusasento jäi tekemättä. Olen tosi yllättynyt kuinka huonosti tämä meni!

Istuminen tai maahanmeno seuraamisen yhteydessä: Voi huh mikä helpotus, tässä oli maahanmeno. Siitä tulikin sitten muistaakseni perfect 10.

Luoksetulo: Hmm— Nyt en muista menikö tämä ohjekirjan mukaan, vai taisinko alussa saada koiran vasta tuplakäskyllä maahan.

Seisominen seuraamisen yhteydessä: Tosi hieno muuten tietääkseni, mutta kun ei olla treenattu sitä että kävelen koiran ohi ennen sivulle palaamista, Esja kääntyi 180 astetta katsomaan kummastuneena perääni kun sen ohitin jne, ja siitä sitten komeat pisteenvähennykset.

Merkin kiertäminen ja paluu perusasentoon: Auuuts! Matka oli pidempi kuin olin ajatellutkaan. Onnistumisen mahdollisuus oli olemassa, mutta koira ei kuitenkaan etenemisessä mennyt merkille asti. Lopulta otin käsiavunkin mukaan ja kierrosta tuli tosi hieno, mutta siinä vaiheessa ei enää auttanut.

Noutaminen: Esja piti tällä kertaa kapulaa niin kauan että oli lähelläni. Eli tiputti maahan mutta onnistuin sen siitä poimimaan, että saatiin vitonen. Jee. 😀

Kauko-ohjaus: No toki tässä piti tulla pettymys, vaikka pidin aika varmana nakkina. Yksi vai kaksi kohtaa vaati tuplakäskyn…

Estehyppy: Ei voi olla totta. Se kiersi tämän! Tuli ohi. Pettymys…

Lähettäminen määrätylle paikalle ja maahanmeno: Matka oli paljon pidempi kuin mitä ollaan treenattu, ja vaati käsiavn että koira meni törppöjen luo – ja/mutta maahan sitten ruudun ulkopuolelle enempi tai vähempi.

Kokonaisvaikutus: Hyvin meni ääntelyn kanssa eli Esjalla pysyi intohaukut kurissa. Mutta jostain väheni piste vai pari, olin jostain syystä ajatuksissani enkä kuunnellut tuomaria (idiootti minä…). Varmaan kokonaisuudessaan kun on niin vielä töitä ja keskeneräisyyttä tuo miinuksia.

 

Että silleen. No onpa koettu hei eka tokokisa uusilla säännöillä!

 

 

Toko RM – lirissä ollaan

Hopsan. Pitäisi tehdä kohta päivitys kesän pienistä kuulumisista. Mutta aloitetaan tällä.

 

Aaapuva! Apuva apuva! Huomenna olisi islanninlammaskoirien rotumestaruuskisat tokosta. Vöyrillä. Otettiin ne yhden Heidin kanssa tänne, pyydettiin saada siipeillä Woff ry:n kisassa.

Ja minä otin ja tein ihan viimetinkaan ilmoittautuessa päätöksen koiravalinnan suhteen. Mun piti alun perin ilmoittaa kisaan Brennan, ja sen kanssa ollaan kesällä sitten treenailtu. Mutta liian vähän. Vain silloin tällöin. Joten tuli ”paniikki”: se on hyvä koira, mutta viimeisimmät tokokokeet pari vuotta sitten sillä meni ihan penkin alle. Tulokset on säälittäviä, ja lopulta viimeisin kisa sillä päättyikin ihan kamalasti tulokseen AVO0. En halua enää tuollaisia tuloksia Brennalle Koiranettiin, enkä halua mennä kokeeseen turhautumaan. Sillä sen lisäksi että nyt sen koulutus uusiin liikkeisiin on kesken, on se tärkein ja luultavasti aikaisemmin mätännyt asia myös ihan tekemättä: koira totutus palkkaamattomuuteen. Nyt en ole treenannut sitä yhtään, ja luulen sen olleen syy, miksi viimeisimmissä kokeissa koira alkoi nostella mulle keskaria. Vaikka se tykkää tehdä, se oli tottunut nami- tai lelupalkan saantiin aina kun hyvä työ oli tehty. Jokaisen liikkeen aikana. Mutta eihän kokeissa niin tehdä. Olisiko se mennyt asiasta hämilleen tai jopa alkanut epäillä, että eikö nyt tullutkaan tehneeksi oikein kun palkkaa ei tule, kun lakkasi kokeissa toimimasta. En tiedä, mulla kesti kauan edes tajuta, että tämä palkkaamattomuuden treenaus taisi olla syypää koiran toimimattomuuteen.

No joo, eniveis. Brennalle en huonoa tulosta halua. Esjan kanssa kuitenkin otan jotenkin rennommin, se on tuommoinen adhd häslä jonka kanssa ei sinällään tavoitteita ole ollut alokasluokan jälkeen. Vuosi sitten käytiin extemporee silloinkin kokeilemassa yksi avoimen koe, koska sääntömuutokset olivat ihan olvella kolkuttamassa ja luokan testaus kuitenkin kiinnosti. Ja sillä tuota energiaa piisaa niin, että tekeminen on kivaa eikä se hyydy vaikka en palkkaamattomuutta ole treenannut. Tai toivottavasti. Ei ainakaan vuosi sitten..

Esjan kanssa on treenattu vain jotain silloin tällöin kun olen Gaaraan ja Brennaan keskittynyt. Eli taso on alhaisempi. Kaksi viikkoa sitten oli viimeinen ilmopäivä, ja ihan viimeisen tunnin aikana päätin sitten, että kyllä, se on Esja jonka kokeeseen laitan. Ja pari päivää meni säädöissä osallistumisen vahvistuksen suhteen kun olin niin viime tinkaan liikenteessä. Ei mulla ole edes ollut aikomusta nyt islantilaisilla osallistua tokokokeisiin, ihan vain kannatuksen vuoksi rotumestiksiin ilmoitin, kun ne kerran tänne otettiin.

Heräsin siis ~viikko sitten miettimään, että millä mallilla me nyt oikeasti sitten ollaankaan. Ja tämän viikon keskiviikkona vasta kaivoin netistä avoimen luokan liikkeet. Siis en ole vieläkään varma esimerkiksi eräästä merkinkierron asiasta, ja tajusin tänään ettei olla hyppyä treenattu kertaakaan sitten edelliskesän. Ihan näin esimerkkeinä meidän tilanteesta vaan… Aaaapuuva. 😀

Kyllä me olisi ntuolle Esjalle sentään sen AVO2:n halunnut, mutta eeeei taida onnistua. Perhanan perhana. Ollaan treenattu niin vähän, että väliin tuntuu että hyvä jos tulosta edes saadaan. Moni asia voi mennä nollille. Toisaalta jos koira yllättäisi ja tekisikin kaiken niin hyvin ja onnistuneesti kuten väliin, niin myös ykköstulos olisi mahdollinen! Mutta ei tosin ollenkaan realistinen.

 

Otetaan ihan pikainen pohdinta liikkeistä ja meidän tasosta. Lunttaan liikkeitä ja ohjeita juuri jostain tiedostosta, ja itken verta kuinka huonosti olenkaan näihin asioihin perehtynyt:

Paikalla istuminen: Ei tule kesää. Hyvin vähän treenattu (olen keskittynyt muihin liikkeisiin). Se voi mennä kummastuneena maahan tai alkaa haukkua turhautumista (mikä hävettää sitten kamalasti, kun ”sabotoidaan” muita).

Seuraaminen: Peruuttaminen voi olla ongelma. Olen kuitenkin yrittänyt saada sen siirtymään perusasentoon tilanteesta huolimatta, joten vältyn lisäkäskyiltä tässä. (Luulin siis että peruutusaskeleita on useampia, mutta onkin avoimessa vain 2-3. Toisin sanoen, olen treenannut liian vaikeaa..! Olen muuten myös opettanut sille sivuttaisaskeleita, mutta niitäkään ei taida avoimessa olla. Ei oikeasti… 😀 ) En ole ollut tietoinen, että juoksussa voi tulla käännöksiä. Ei tule kesää.

Istuminen tai maahanmeno seuraamisen yhteydessä: Ei olla treenattu istumista, tämä on ihan ”herran haltuun” ja toivon maahanmenoa koko sydämeni pohjasta! Mietin, otanko tuon istumisen selkeällä käsiavulla tms. ja hankin edes muutaman pisteen liikkeestä (jos koira silloin siis menisi istumaan) vai otetaanko vaan suosiolla nolla, kun äänikäskyllä koira on ihan pihalla.

Luoksetulo: Joo’o… Kahdesti on treenattu. Sitä perinteistä että istumasta tullaan luokse. Ongelma on siis se, muitanko minä käskeä koiran maahan alussa!

Seisominen seuraamisen yhteydessä: Ei olla treenattu kuka tietää milloin. Herran haltuun melkein tämäkin.

Merkin kiertäminen ja paluu perusasentoon: Herran haltuun (en muuten ole uskovainen ihminen, näin sivuhuomautuksena tähän väliin). Eikun.. Mahdollisuus onnistua on, mutta liikkeen treenaus on silti keskeneräinen. Nyt vasta tajuan noita ohjeita lukiessani, että saako tuossa käyttää käsimerkkiäkin? Olen käskenyt vain suullisesti. Pitää huomenna tarkastaa muilta kisaajilta asia.

Noutaminen: Ihan päivästä kiinni kuinka lähelle tuo kapulan. Tuo siis jonkin matkaa ja kesken kaiken heittää kapulan suustaan ja tulee yksin perusasentoon. Joskus siis kapula on niin lähellä että voin sen nostaa (ainakin vanhoilla säännöillä tästä sai vielä pisteitä), joskus se sylkee kapulan metrien päähän… En ole koskaan opettanut tätä sille kunnolla.

Kauko-ohjaus: Ainut mihinkä oikeasti luotan? Treenattu hyvin vähän nyt, mutta koiralla pitäisi olla hyvin muistissa ja hanskassa.

Estehyppy: Tänään käytiin tätä tosiaan ensimmäistä kertaa vuoteen ottamassa. Pitäisihän se tällainen peace of cake osata.

Lähettäminen määrätylle paikalle ja maahanmeno: Herran haltuun. Pieni mahdollisuus onnistua on, mutta liikkeen treenaus on silti keskeneräinen. Luulen että tuo matka on liian paljon, ollaan otettu vaan lyhyemmiltä koska treenaus on niin kesken. Tämän päivän treenien perusteella päätin vaihtaa taktiikka koko systeemille (jos koira edes menee ruutuun asti). Aikaisemmin olen siis käskenyt suoraan eteenemosta maahan. Kokeessa kokeilen odotuskäskyä (pysähtymiskäskyä) ja siitä vasta maahan. Ei muuten olla treenattu kertaakaan sitä, että menen sen viereen tässä…

Kokonaisvaikutus: Äänenä purkautunut into ainakin haukkaa tästä jonkun lohkon.

 

Eli mitä voidaan päätellä, odottaa tuloksen puolesta? ”Herran haltuun” ja kuraa niskaan. Voi kiesus. Antakaa meille edes tulos. 😀

 

 

Kun pitkiksen pitäisi tappaa innostus?

 

Tämä on tällaista ”Gaara ja toko pohdintaa” juttu.

Huonon harratuskoiran maineesta on hyvin vaikea päästä irti. Ja sen kuopan seinämiä pitkisholsku tällä hetkellä kaapii. Henkkoht näen parannusta ja parannuksen yrityksiä kasvattajilla/ihmisillä olevan olemassa -eli alin kuoppa on selätetty ja nousu on ylöspäin- mutta muutos vie aikaa. Sekä koirien ominaisuuksien muutos oikeasti että ihmisten asenteiden.

Toisaalta tämä on sellainen ”tosi ärsyttävä kehupostaus” ehkä jollain tasolla, tarkoituksetta, mutta pääasiassa ja pohjimmiltaan kuitenkin on vain ajatusteni pukemista tekstiksi. (Positiivisia) tunteita ja mietteitä, mitä kävin vasta hiljattain taas läpi.

 

© Taija S.

 

Gaaran kanssa otettiin tiistaina ensimmäiset treenit tälle vuodelle meidän koutsin kanssa (tuttu ja arvostamani lk holskuharrastaja). Mulla oli alun perin tarkoitus jo tammikuussa aloittaa tokon treenaaminen kunnolla kohti seuraavaa luokkaa, voittajaa. Koiralle ”lupasin” syksyllä, että tällä kertaa mennään kunnollisella valmistautumisella uuteen luokkaan, kunnon tiedolla ja taidolla. (Edellisen kerran pitkis on muuten ollut voittajassa kuusia vuotta sitten, että huh huh!)

Joo ei… Talvella treenaaminen ei innosta oikeastaan ollenkaan. Paljon tekee se, että meidän käytössä oleva halli on hiekkapohjainen. Ja sitä hiekkaa on sitten vahvasti saaliilla palkatun koiran suussa ja lelussa ja… Ei siistiä eikä kivaa, varsinkaan koiran hampaille ei hyvä jynssätä hiekkaista lelua. Joten tammikuu meni, pari muutakin kuukautta, kunnes tuli huhtikuun puoliväli. Sen jälkeen on tehty muutamat pienet treenit. Ja nyt sitten bongasin erinäisistä syistä elokuun lopulle kokeenkin, minne aion paikkaa hamuta. Eli kuten aiemminkin, näin tässä kävi taas: lyhyellä aika välillä kootaan paketti kasaan. Koira on hyvä, koira handlaa tämän!

Uusia liikkeitä olisi kuitenkin hyvä alkaa treenata. Hui hai. Tunnari ja seuruun peruutus on asioita mitä ei olla otettu ollenkaan, metallikapulaan on pari – kolme kertaa tutustuttu ja kerran otettu kunnon noutoa sillä (ei muuten haitannut ärsyttävä metallimateriaali koiraa) ja kaukojen seisomista on pari satunnaista ja nopeaa treenikertaa takana. Lupaavaa, siis… 3kk aikaa hioa asioita kuntoon. No, ehkä VOI2 mulla taitaakin näin alkuun olla tavoite. Ja ihan realistinen sellainen. Luokka ja uudet säännötkin on ihan uusia mulle.

Aikoinaanhan huomasin esimerkiksi 2 viikkoa ennen ekaa alokkaan koetta, että ei oltu kertaakaan treenattu kunnolla ryhmässä paikkamakuuta (yksin joo tai yhden tutun koiran kanssa, mutta…). Olen kamala. Ei sillä, luotin koiraan täysin ja tiesin että se ei muita moikkaamaan tai mitään lähde.

 

© Taija S.

 

Se mitä ajattelin taas tiistaina, on se, että minä tykkään tehdä tämän koiran kanssa. Tykkään mennä sen kanssa treenaamaan, haluan mennä sen kanssa treenaamaan. Joskus on ollut huonoja päiviä, yleensä peruskivoja päiviä, ja joskus superupee päiviä. Kuten kaikilla. Se on näiden kolmen vuoden aikana näyttänyt mulle vasta kahdesti sellaisen kamalan ”pitkäkarvamaisen puolen”, mistä ymmärrän rodun huonon maineen johtuvan. Oikein kunnolla sellaisia päiviä, jolloin olisi tehnyt mieli kaivaa kuoppa ja potkaista täysin saamaton koira sinne. Ja tällä hetkellä tuntuu että koira vaan paranee vanhetessaan, tämä vuosi on treenien ja vireen osalta alkanut kivasti. (Kokemus tuo lisäksi varmuutta?)

Tokokin on aina ollut mulle ”sivulaji”. Islantilaisten kanssa halusin Tk1:n saada ja thäts it, vaikka vähän avointa lopulta on kokeiltukkin. Mutta ei mitään että erityisesti olisin jaksanut panostaa (toki aikoinaan islantilaisten tullessa olin vielä hyvin newbie koiraharrastusten maailmassa, joten ehkä tavoitteet oli myös siksi matalat niiden kanssa?). Gaaran tullessa oli selvää, että kyllä mä Tk1:n haluan jokaiselle koiralleni eli myös sille se hankitaan.

Ja jotenkin treenaaminen oli kivaa! Islantilainen on kompaktin kokoinen koira, mutta jokin ison ”kunnon kokoisen koiran” kanssa työskentelyssä toi myös lisäviehätystä. Ja yksi asia, mikä itseä ajoi alkuaikoina eteenpäin, ja ajaa osittain edelleen, on eräänlainen näyttämishalu. Kun olet vuosia lukenut ja kuullut kuinka pitkäkarvoista ei ole mihinkään ja kuulet sitä edelleen, tulee ainakin itselle fiilis, että ”me jumalauta näytetään teille”! Itsellä todellakin taistelutahtoa nostattavaa puhetta nuo toisten sanat. Ja mähän vien tän koiran EVL:ään ”asti” hakemaan tuloksia – siellä ei toistaiseksi yksikään pitkäkarva Suomessa ole vielä ollut! Jossain välissä siis huomasin suhtautuvani tokoon positiivisemmin kuin ennen, joskus jopa ajattelevani yllättävänkin pitkälle. Löytäneeni melkeinpä uudelleen kiinnostuksen lajia kohtaan. Vaikka sitä joskus edelleen kiroan. 😀

Jonkun näin vuosia sitten tuumaavan (valittavan) Facebookissa, että nuoria pitkisholskuja ei paljon tuloksia näy hakemassa. No siitähän myös mulle se into syntyi ja tuli ”ikätavoite”, joka myös toteutettiin kolmen suorana: Tk1 hankittiin alle 2v iässä. Koira tuli mulle 6kk iässä ja vasta noin 14kk iässä aloin sen kanssa ihan oikeasti treenaamaan muutakin kuin sivulletuloa.. Gaara pitää myös hallussaan pitkisten piste-ennätystä alokasluokasta: 195p. Sen kokeen tuomari on lempeänä tunnettu mies, joten tietyllä tapaa harmittaakin että juuri tuo oikeasti hitsin hyvin mennyt koe ei ollut tiukamman tuomarin alaisuudessa. Toisaalta, kuten meidän kokenut koutsi tuumasi, että eihän tuoltakaan tuomarilta tuollaisia pisteitä saa jos ei ihan oikeasti ole hyvä suoritus. Ja seuraavassa kokeessa oltaisiin tehty mun kovasti arvostaman tuomarin (V. Kinnunen) alaisudessa sama pistetulos, mikäli ’varma liike’ eli liikkeestä seisomaan jääminen ei olisi epäonnistunut (koira tietysti sen sillä kertaa nollasi maahan menemällä…).

Gaara on puhdas pitkäkarva. Tapaan sanoa, että se ei ole lyhytkarvaholsku eikä siitä sellaista koskaan ominaisuuksiltan tule. Sehän on fakta. Se ei ole rakettipaketti, sen viettitaso ei koskaan tule olemaan nykyihanteiden mukainen superkorkea ja kestävä. (Enkä itse ihan sellaista hirveää rakettipakettia kaipaakkaan.) Siinä on hieman turhaa ohjaajapehmeyttä mikä ei ihan aina ole natsannut mun lyhyen pinnan ja ärhäkän luonteen kanssa (kyllä, olen joskus ollut ihan kamala ihminen ja tullut purkaneeksi omaa turhaumaani koiralle kiroamalla…). Mutta se on ihan hemmetin hyvä koira. Se ei ole lapamato, sillä on virtaa tehdä. Se haluaa tehdä mun kanssa, se tykkää tehdä mun kanssa. Jollain tapaa olen myös väliin huomannut, että sillä on mielestäni myös astetta suurempi halu ja yritys tehdä oikein. Ja se keskittyy hommaan missä vaan ja milloin vain. Ei mulle ole käynyt mielessäkään sen reagoivan mun jännitykseen tai uuteen paikkaan. Se sietää että minä käskytän ja kovaa -yksi tuttu liikkuri ja yhdessä kokeessa tuomarikin on sanoneet, että ei nyt ihan noin tarvitse…- enkä pyydä, eikä se sitä ole koskaan herkistellyt. Ainakin kerran kokeessa se on antanut mulle anteeksi myös käskysanavirheen, hoitanut homman kotiin kun tiesi mistä kuitenkin on kyse (noudossa mulla on tälle koiralle eri hakusana kuin islantilaisilla, ja pitihän mun kerran sitten asian kanssa kokeessa sekoila – taisi muuten olla vieläpä se koe mistä haettiin avoimen ykköstulos). Aikoinaan lisäksi kahden ekan kokeen jälkeen tajusin vasta, että en ollut koskaan treenannut sen kanssa palkattomuutta!! En yhtään liikettä, en yhtään kertaa. Treeneissä palkka oli tullut aina (ja tulee muuten edelleen) jokaisen liikkeen jälkeen/aikana. Silti se on kokeissa työskennellyt mun kanssa! (Esim. Brennallahan on viimeiset tokokokeet menneet plörinäksi vissiin juuri tästä syystä, kun en ollut hiffannut palkattomuutta treenata ja täysin osaavaa koiraa alkaakin potuttaa kesken kokeen: ”tee akka ihan itte, minä mistään kapulan noudosta ole kuullutkaan” jne…)

Osalla ihmisistä on tapa vain kehua koiriaan, mutta minä jään kaipaamaan sanojen vakuudeksi oikeita tuloksia. Näyttöä, että koira oikeasti osaa ja toimii, ja eritoten toimii myös vieraissa paikoissa/tilanteissa. Toimii vaikka ohjaajaa ehkä jännittäisikin. Puhua saa, mutta kun koiramaailma on oikeasti bullshittiä täynnä, ei multa helposti valu suurta uskoa. Treenivideonkin saa näyttämään hyvältä, kun koira vaikka saaliin avulla innostetaan kierroksille. Enhän minäkään niitä huonoja videoita nettiin laita (no niinkuin meillä videoita olisi otettunakaan). Totta kai jokainen koira toimii hyvin kun näkee tai edes tietää että palkka on lähellä ja pian sen. No joo, ei sillä, huono koira ei toimi edes treeneissä. Näitäkin koiria/holskuja on. Ja toki on jotain ihmisiä, joita ei vaan millään muotoa kisaaminen jaksa edes yhden kokeen verran kiinnostaa (vaikka hei, varaohjaajia voisi löytyä tutuista avuksi). Mutta silti, minä kuulun siihen kastiin, joille koekäynnit on ihmisen sanojen vakuus. Näyttö. Eritoten siis tällaisessa rodussa, jossa työskentelymotivaatio ja kyky ei todellakaan ole mikään automaattinen asia. Pitkäkarvaholskuissakin tulokset tokon (ja varsinkin pk’n) puolella on säälittävän harvassa…

Joskus kun kuuntelen joidenkin puheita pitkäkarvaholskuista -joko puhumisen ilosta tai oikeasti omasta (negatiivisesta) koirakokemuksesta johtuen- olen ihan hitsin onnellinen tästä koirasta. Että mä olen oikeasti saanut/valinnut tällaisen yksilön käsiini. Se on mun äärimmäisen rakastettu, ”lutunen ja lellitty lapsi”. Se ei edes ollut pentueensa lupaavin uros (mulla olisi sekin ollut valittavana!!), mutta minä halusin juuri sen. Halusin Gaaran.

 

© Taija S.

 

Kaikesta tokoon liittyvästä saan toki aina kiittää meidän yksityiskoutsia, joka jaksaa raahautua kentälle sekä pölisemään sekalaista että treenaamaan. Opettamaan meitä. Keksimään miten joku homma hoidetaan kun ensin aiottu ei toimikkaan. Joka jaksaa olla positiivinen silloin kun minä en ole! Kestämään mun kitinöitä silloin kun koiralla ei ole ihan paras vire ollut käytössä. Arvostan! Olen arvostanut (ainakin) kahdeksan vuotta, siitä lähtien kun ekan kerran tutustuin tokoon Brennan kanssa ja hän sattui siellä kouluttajana olemaan. Ilman häntä ei olisi mitään. Hän on myös se, joka välillä on mua villinnyt yrittämään ja tähtäämään yhä pidemmälle. Kiitos. Kiitos kaikesta.

Ja juu, kyllä, tulevaisuudessa seuraavaksi holskuksi tulen hyvin todennäköisesti hakemaan itselleni lyhytkarvataustalla ”terävöitettyä” pitkäkarvaa paristakin eri syystä, mutta valitanko nykyisestäkään? En tod! Hyvä yksilö on hyvä yksilö, olkoon mikä tahansa elukka.

Ei multa pitkäkarvaholsku treeni-intoa tappanut mihinkään. Päinvastoin. Se lisäsi sitä! Toi sen uuteen eloon.