Kaverilla kylässä

 

Matkaseura on mulla helppoa. Tämän jengin kanssa on pääasiassa vaivatonta mennä minne vaan. Kun näille kerran kertyy arkipäivisin yksinoloa riittämiin, on mukava kun viikonloppuisin jonnekkin mennessä niitä voi joskus ottaa mukaan. Erään kaverin luona ne ovat pääasiassa olleet yksitellen (joku on ollut aina ”etuoikeutettu” ja päässyt yksin mun mukaan) silloin joskus harvoin kun koiran kanssa olen mennyt sinne, mutta nyt kaikki saivat tulla.

Kunhan halusin jakaa muutaman kuvan tässä. Ehkä siksi, että etenkin eka kuva on vaan jotenkin söpö. Perus Esjaa.

 

Sylikoira-Esja iskee jälleen. Itse se tuohon tuli ja päänsäkkin koloon painoi.

Sylikoira-Esja iskee jälleen. Itse se tuohon tuli ja päänsäkkin käden koloon painoi. / (c) Taija S.

 

Sitten pää ”pinnalle”. / (c) Taija S.

 

No, jos siinä on susta hyvä...

No, jos siinä on susta hyvä…

 

Toisenlaisia näkymiä tarjolla.

Toisenlaisia näkymiä tarjolla.

 

Helppoja kavereita kaikki kolme.

❤ …kaverin sohva vaan kävi pieneksi.

 

 

Mainokset

Vuosi 2016 muutamin arkisin kuvin ja tulevan pikapohdinta

 

Elossa ollaan! Vaikkei tänne ole meistä mitään kuulunut hetkeen. Koira-asioissa on ollut muutenkin aika hiljaista, että blaah…

Mutta meillä on muutoksen tuulia toivottavasti luvassa elämään (joka tosin on vähentänyt mun koneella oloa varsinkin parina ekana tämän kuun viikkona oikesti jopa ~95% aikaisemmasta, jonka vuoksi tämäkin postaus tulee vasta nyt – ja minä kun olen ”tietokoneriippuvainen”. En ole vielä kunnolla päässyt uuteen rytmiin päivien kanssa).

Olen aloittanut harjoittelun uudessa työpaikassa! Vihdoin valoa olisi näköpiirissä, eli mikäli kaikki menee hyvin, olisi tarjolla vakiduunina vuorotöitä tehdashommissa (tykkään). Pari vuotta tässä nyt on oltu osa-aikaduunissa ja kituutettu rahalla väliin enempi väliin vähempi. Työpaikka mahdollistaisi tulevaisuudenkin ajattelua. Seuraavaa islantilaista olen jo oikeasti alkanut ajatella, pohtia kenneleitä (täällä ja ulkomailla) ja Suomessa jään sivusilmällä seuraamaan mitä parista nartusta kehittyy, josko niiden pentu kiinnostaisi jokusen vuoden kuluttua. Oman talon hankkiminen on kuitenkin nyt päällimmäisenä, suurena toiveena. Saada rahaa säästöön ja alkaa ottaa selvää, olisiko minulla yksin oikeasti mahdollista kustantaa omakotitalo ja siihen liittyvät kulut. Ei mokoman ylläpito ole halpaa lystiä. Kisaamista tämä työ vaan jossain välissä tulee ikävästi haittamaan, sillä jos harjoittelun jälkeen työsuhdetta jatketaan, niin kun olen oppinut kaikki alueet/tehtvät tarpeeksi hyvin, alan tehdä samaa kuin muut eli joka kolmas(?) lauantai on työpäivä. Voihan räkä. Voin kuvitella kaiken kivan, esim erkkarit ja agilityn kotikisat paskalla tuurilla osuvan just noille päiville. Pitää vaan yrittää vaihtaa vuoroa jonkun kanssa edes joskus, jos niikseen tulee…

Alkuvuotta on kuitenkin myös varjostanut yhden nettituttavan äkillinen kuolema. Erään amerikkalaisen islantilaiskasvattajan kanssa oli hyvin sekalaisista asioista keskusteltu silloin tällöin usean vuoden ajan, kerran vai pari oli jopa ollut heittelyä ilmoille, että jos joskus menisin Amerikkaan siellä islantilaisiin tutustumaan (joka itseä jotenkin kiinnosti/kiinnostaa), olisi hän voinut tarjota yösijaa. Häneltä joskus mietin voivani harkita koiran tuomistakin. Kirjoittelinkin Facessa tiedosta kuultuani, että en koskaan olisi kuvitellut sen sattuvan näin paljon, kun ihminen jota et ole koskaan henkilökohtaisesi edes tavannut, menehtyy… Tuo iski kyllä itseeni lujaa.

 


 

Siirsin muutama päivä sitten kännykästä kaikki kuvat tietokoneelle. Alla jokunen ”arkikuva”, menestykseen tms liittyviä kuvia olette jo nähneet täällä vuoden mittaan (no, paljoa ei uutisoitavaa ollut). 😉

 

 

Keväällä istuskelin osa-aikaisella hevoslaitumella (kesäisin kai käytössä) vanhan lannan vieressä ja kuvailin koiria. Jokusia kivoja tuli, löytyvät tuolta keskivaiheelta.

  

Vanhempien tiibetinspanieli oli meidän mukana lenkillä syystä tai toisesta jokusia kertoja taas. Joskus ihan siis muuten vaan otettiin se messiin (meidän luota ei ole pitkä koukata mun venhempien kautta).

  

Jokusia kertoja oltiin vahtimassa Lucaa, kun vanhemmat olivat poissa yön tai useamman.

  

Yksi parhaista kesämuistoista. Lucavahdissa kuumana kesäpäivänä makasin verannalla varjossa, kun yhtäkkiä koira tuli ihan mun viereen nukkumaan. Se tykkää läheisyydestä paljon.

  

Edellistä kuvaa seurasi hieno kesäyö. Mikä upea sisäinen rauhallisuus vaan istua verannan portailla ja (siemailla kylmää kaakaota).

  

Rennosti kotona.

  

Rennosti koko joukolla..! 😀

  

Lähellä pitää olla.

  

Kesällä kesken pyöräilylenkin Esjan ja Gaaran kanssa pysähdyttiin veden äärellä.

  

Vuotuisessa Jaakon Päivien mätsärissä Gaara nautti tarjolla olevista rapsutuksista.

  

Tämä Kuuraparta pääsi matkustamaan kerran etupenkillä, kun yksi auton ovista oli jäätynyt lukkoon – se, jonka takana olisi Gaaran häkki.

  

En meinannut mitään ottaa (kun ulkona ei ollut lunta..), mutta jouluna tuli silti ihan nopeat jouluntoivotuskuvat koirista otettua Faceen.

  

Olin plus puoli vuotta agilityn alkeistyhmässä apukouluttajana. Ja oi kun oikeasti sydäntä lämmitti yllätys, kun yksi oppilaista toi varsinaiselle kouluttajalle että mulle tällaiset pienen kiitokset. Elämän pieniä iloja, todellakin!

  

… Minä olen niin tylsä, etten uutena vuotena tehnyt mitään erikoista/kivaa. Eli kun vanhemmat menivät tuttavilleen nauttimaan hyvästä seurasta ja tarjotusta ruoasta, me oltiin taas lucavahteina jonnekkin yön tunneille asti. 😀

  

Uuden vuoden vahdittava.

  

Loppuun ikuisesti leikkimisestä nauttiva Brenna.

 

 

 

Uusi objektiivi

 

Tätä olen halunnut kokeilla jo kauan. Vuosi sitten olisi ollut ”lähellä” useita myynnissä, mutta meikäläisellä ei ollut varaa satsata. Nyt olen useamman viikon kyttäillyt näitä taas, ja lykky kävi kun löytyi oikein kivaan hintaan mokoma. Eli Samyangin 8mm kalansilmä.

Ihan leluksi tämä nyt tuli (siksi halusin käytetyn enkä ollut mitään huimia summia valmis maksamaan). Linssissä ei ole automaattitarkennusta, ja minä en ole paras manuaalin kanssa. En myöskään tapaa kuvata asioita, joissa fisua oikeasti tarvitsisi. Enkä edes osaa muokata tällaisia kuvia fisun laajakulmaomininaisuuksia hyödyntäen. Mutta halusin tällaisen silti!

Tämä yksilö on itse asiassa videokuvaajille suunnattu malli Samyang EOS 8mm T3.8 Fish-eye CS. Ei tietääkseni mainittavaa eroa loppupeleissä tavalliseen malliin. Googlettelulla en ole löytänyt mieltäni tyydyttävää vastausta, että mikä ero näillä nyt on (jotain tarkennusrenkaasta ja vastaavasta on ollut jotain pölinää). Koska hinta miellytti itseä eikä tämä niin vakavaan menoon tule, niin aivan se ja sama mulle loppupeleissä. Kunhan toimii, niin bueno. (Plus että ei ainakaan vaikuta omasta mielestä mitenkään ihmeelliseltä/erikoiselta.)

 

 

 

 

Hups, löytyi kesän kuvia tsekattavaksi

 

Mulla on kameraan sattunut siunaantumaan useampi muistikortti, joita vaihtelen syystä tai toisesta. Hiljattain vaihdoin korttia, ja huomasin uuden sisältävän kuvia. Hups, kesäkuulta oli kymmenkunta kuvaa, joita en ollut tullut siirtäneeksi koneelle ja selanneeksi läpi. Pirskatti, näin (muistan tai bongaan vanhoja kuvia) käy mulle turhain usein.

No, pitkällä syksyssä mennään ja jotain uudempiakin kuvia pitäisi käydä piiitkästä aikaa ottamassa -edes jokunen syyskuva- mutta jos nyt yrittäisin saada näitä kesän kuviakin selattua.

Olisi kiva omata paremmat varusteet, osata kuvata paremmin (”taiteellinen silmä”kin olisi kova juttu), ja ennen kaikkea osata hallita photoshoppailun ihmeellistä maailmaa. Mutta näillä mennään, kyllä amatööri pärjää sillä mitä on. 🙂

 

 

 

Ongelma ja jonkin unohdus

 

Joskus tarvitaan joku toinen sanomaan jokin selvä asia, ennen kuin sitä itse tajuaa. Näin kävi mulle (taas) ihan hiljattain.

 

 

Asiaa ei ollut osoitettu mulle suoraan. Mutta seurasin yhtä keskustelua netissä. Henkilö X pohdiskeli koiransa ongelmaa, ja henkilö Y ehdotteli tapaa/tapoja ehkä korjata tilannetta. Asia ei edes ollut ollenkaan samanlainen kuin mitä minä olen meillä pohdiskellut, mutta sieltä keskusteluista silti bongasin sen, mikä itseni olisi pitänyt meidän kohdalla hiffata jo kauan sitten. Bongaamani kommentti oli asiallinen ja neuvomishalua täynnä, joten siihen tuli reagoitua ”voimakkaasti” ja pohdiskeltua sitä. Positiivisuus saa enemmän vastaanottoa kuin negatiivisuus, sain taas kerran huomata itsenikin kohdalla.

Paljon tiivistettynä: Koiran halutun toiminnan vahvistaminen palkkaamisella.

Näin yksinkertaisen asian sitä joskus unohtaa. Hävettää, mutta näin se on. Olen varsin usein lyhytpinnainen ja äkkipikainen. Olen muutenkin kovaääninen, mutta maltin mentyä tulevat mm. perisuomalaiset ärräpäät kuvaan ja ääni kovenee. Se on reagointini monesti silloin, kun jotain ärsyttävää tapahtuu ja pinna palaa sekunteissa. Sen sijaan että ajattelisin asiaa paremmin.

 

Esjalla on ongelma. Tai pikemminkin minulla sen kanssa, ei tämä sitä itseään haittaa. Se on kovin saalisviettinen, eli mm. tykkää jahdata kaikkea liikkuvaa ”riistaa”. Osa tästä on omaa syytäni, teininä ajattelemattomuuttani vahvistin ja kannustin sitä lintujen suhteen kun se oli ihan snadi. Sitä saa mitä tilaa…

Linnut eivät ole ongelma, vaikka niistä asia pohjautuu. Kissat ja rusakot ovat. Tänä vuonna on ollut useampi tilanne, jossa Esja on päässyt rynnimään noiden perässä hetken aikaa. Ja kun se pääsee ottamaan yhdenkin laukka-askeleen, on jo liian myöhäistä mulle puuttua asiaan: korvat ovat lukossa ja kaikki kiroaminen sen perään on turhaa. Se näkee ja kuulee vain ”saaliin” edessään. Kun otus hetken kuluttua pääsee karkuun, Esja palaa. Näistä sattumuksista moni on tapahtunut samalla alueella, joten aloin yhdessä välissä huomata koirasta, että se alkoi yhdistää paikkaa ja tapahtumaa, ja koko sen olemus valpastuu ja muuttuu ja se alkaa aisteillaan hieman etsimällä etsiä, että mitä missä milloin tapahtuu.

Olen joutunut itselleni myöntämään, häveten, että koira ei ole hallinnassani niin hyvin kuin sen pitäisi olla. Niin hyvin kuin haluaisin sen olevan. Meillä on jonkinasteinen ongelma.

Tähän asti olen asiaa vain kironnut. Kun tilanne tuli, ensin huusin koiran perään hetken (”Esja, ei, tänne” tai jotain). Mutta kuten todettu, kun jahti alkaa, lukkiutuvat korvat. Lopulta opin kiroamaan vain mielessäni, mitäpä se muullainenkaan toiminta olisi auttanut. Kun koira on tullut takaisin, on toimintani riippunut hetkestä miten asia on tapahtunut. Joskus en ole voinut muuta kuin olla välittämättä koirasta, joskus olen kytkenyt sen kiinni ja hinannut sisälle/autoon/jotain. Tai kaapannut syliin ja kiroten kantanut sisälle. Olen ollut turhautunut.

Tämä koiran toiminta on jonkin verran murentanut mun luottoa siihen. En enää ihan kaikkialla uskalla pitää sitä vapaana kuten joskus pystyin, sellaisillakin alueilla missä moni muu ei viitsisi pitää irti. Ja se kouraisee itseä rinnasta. Syö mieltä. Eihän tätä usein tapahdu, mutta sen verran että sitä nyt pohtii ja se tosiaan on alkanut vaatia toimintatapojen muutosta (=koira useammin kiinni jossain kuin ennen). Ja kun luottamus on tärkeä asia, se kouraisee isommin.

 

Tuon nettikeskustelussa esille tulleen kommentin myötä vasta tajusin lähteä miettimään, että varsinaisesti en ole yrittänyt ratkoa tätä nykyistä ongelmatilannetta, oikeastaan en ole yrittänytkään (osannut…). Olen vain lähestynyt asiaa temperamentillani. Ollut ja kironnut mielessäni suurimmaksi osaksi.

Nyt olen muutaman päivän pitänyt nameja aina taskussa. Esja on ahne. Hyvin ahne. Koetan testata sitä ja samalla vahvistaa haluamaani käytöstä. Sitä hyvin perinteistä minkä unohdin tämän tilanteen kanssa: toivotusta toiminnasta tulee palkka. Ihmisen haluaman toiminnan toteuttaminen kannattaa koiralle. Näin lyhykäisyydessään se tarkoittaa Esjalta reagointia kutsumiseen tai johonkin tiettyyn sanaan minkä teen. (Tällä hetkellä tieto että mulla on namia, on saanut koiran vapaana ollessaan hakeutumaan entistä useammin mun luokse itsestään ja kysymään, saisiko jotain.) Mun pitäisi myös kysellä yhdeltä tuttavalta, miten hän on toteuttanut käyttämäänsä ’luopumistreeniä’ koiransa kanssa, jolla ilmeisesti on ollut vastaavanlaista taipumusta/ongelmaa.

En ala enempää avamaan tapaa, millä lähden Esjan kanssa nyt jatkamaan (tuon namin kanssa). Taipumus on siinä niin vahvassa, ja treenattavia tilanteita pitäisi tulla usein, että en tiedä tuleeko tästä mitään. Ihan kokeiluna teen nyt mitä teen. Harmi kun kesä ja suurin lintuaika on kaupungin keskustan tienoilla ohi (naakkoja ja sen sellaisia), jonnekkin puistoon meneminen ja siellä koiran palkkaaminen aina kun se ”rauhoittuisi” remmissä eikä haukkuisi ja väliin vetäisi kohti lintuparvia, olisi ehkä erittäin hyvä ja helppo aloituskohta.

 

Ongelman myöntäminen ärsyttää, kun kaikki ei olekkaan niin timanttista. Monesti muita kuunnellessa mietin, että mulla on kyllä helpot koirat – helppo elämä niiden kanssa. Mutta nyt ruususta repii terälehtiä tämä tilanne aina satunnaisin väliajoin, eikä se siitä muutu kiroamalla. Jotain pitää tehdä, kokeilla. We’ll see.

 

 

Itse tehty koiranhäkki autoon

 

Koirankoppa autoon. Sellainen tuli loppukesästä isän kanssa tehtyä (ok ok, isä teki ja minä olin apulaisena). 🙂 Ja saipa taas kerran todeta, että sellainen työväline mitä isä ei omistaja ja sellainen asia mitä isä ei osaa rakentaa, on turha.

Pohjaidea häkille saatiin tutustumalla tutun itsetehtyyn häkkirakennelmaan. Käytiin sitten heti ostamassa pohjavaneri ja päätettiin mistä rakennetaan kehikko/runko, ja siitä lähdettiin liikkeelle. Asiaa suunniteltiin aina yhden vaiheen edetessä, pohdittiin aina väliin miten jatketaan ja miten mikäkin asia toteutetaan. Ei suunniteltu siis ennakkoon kummempia.

Aikaisemmin Brenna ja Esja on olleet isossa kevythäkissä takaluukussa kahdestaan. Erinäisistä syistä halusin niille omat sopet, ja kahden pienemmän kevythäkin sijaan tulin ajatelleeksi, että miksi ei rakentaisi yhtä kunnolla itse? Yksi mainittava etu kun olisi sitten kunnon lukolliset ovet koirilla, eli voisin pitää vaikka kisapaikoilla myös takaluukkua raollaan hapen saamiseksi autoon eikä vain ovia. Nyt kun en sitä ole voinut tehdä, kun takaluukussa olleen kevythäkin oven vetoketju on ollut rikki (ne noissa on kyllä niin surkeita).

Häkki on puupohjainen: pohja, katto sekä seinät erilaisista vanereista ja runko/kehys muistaakseni vanhasta ”kattolankusta”. Vanerit ovat erilaisia, koska pohjan ostin itse, osan sain tutulta lahjoituksena ja osan ostin sopuhintaan toiselta tutulta jolta oli jäänyt isompia jämäpaloja omista hommistaan yli. Muilta saadut palat olikin laadukkaampia vanereita. Päätyseinissä ja ovissa käytetty verkko on taas eri tutulta lahjoituksena tullutta vanhaa kanaverkkoa. Jykevää tekoa. (Kiitos siis heille kaikille!) Ja häkissä islantilaisilla on tosiaan omat luukkunsa, mutta välissä olevan palan saa otettua pois tarvittaessa ja saada koko tilan käyttöön.

Koska paljon kierrätettiin, saatiin lahjoituksena tahi muuten vaan hyvään hintaan, kului tähän rahaa vain joku ~24€.
(// edit. Eikun vähän enemmän, unohdin maalien hinnan! Koska olin tyhmä ja ostin sprayaalia -jota kului paljon ja enemmänkin olisi vielä mennyt- vaikka paljon kannattavampaa olisi ollut hakkia joku riittoisa purkki ja pensselillä sutinut menemään…)

Harmittaa kovin etten alusta asti hiffannut ottaa kuvia projektista, työvaiheista. Mutta no, saatte muutaman…

 

 

Runko valmis ja spraymaali kuivunut (kattoon vaan suhin jämämaaleja purkista, sen ei ole tarkoituskaan olla tasaisen hieno).

hakki1

 

Maalatut ovat roikkuvat kuivumassa.

hakki2

 

Saranatkin piti toki maalata! Ne ovat kahta eri mallia, koska kaiveltiin isän varastoja ja löydettiin nuo sopivat (ostaessa uudet on aikasti kalliita).

hakki3

 

Tällaset kaksi ”työtasoa” meillä oli. Hyvin meni ja riitti. Ihan vaan tuossa kaikki siis valmistui.

hakki4

 

Soppien pohjalle tuli laadukastasoinen kumimatto (jonka toisella puolella on lisäksi jokin pehmustekerros). Se on ostettu yhden tehtaan käytöstä jossa isä ja minä työskenneltiin (kunnes sen toiminta siirrettiin ulkomaille..).

hakki5

 

Valmiina ja autossa! Se mahtui sisään juuri ja juuri luukun reunoja hinkaten, tehtiin siitä mahdollisimman iso kun tilaa ei kuitenkaan ollut hukattavaksi. Mun auto ei kuitenkaan ole mikään iso (vaikka tila-auto onkin).

hakki6

 

Ensitesti. Koirat mahtuu ja kaikki toimii. Se on siinä!

hakki7

 

 

Ja ettei teidän tarvitse turhaan pohtia, niin kerrottakoon että Gaara taasen matkustaa kevythäkissä takapenkkien paikalla (jotka otin vuosia sitten pois). Ja kuten ehkä pientä viitettä saa jo tästä, niin täyttttä on. Pakettiauto olisi kova sana. Oikeasti.

hakki9

 

 

Tiibetinspanieli luonnetestissä

 

Luonnetestissä tiibetinspanieli Ancelan Bel Fenix eli tuttavallisemmin Luca.

Kyseessä siis edelleenkin vanhempieni koira, jonka tahdoin uteliaisuudesta saada testattua. Lopulta kävi myös niin, että minä olin se joka ”kehässä” sen kanssa kävi ja vanhempani jäivät katsomaan ja vähän kuvaamaan. Olen tekemisissä tuon koiran kanssa niin paljon, että mun olemisella hihnan päässä ei ollut negatiivista vaikutusta siihen.

Testi oli Jepualla, Uudessakaarlepyyssä sunnuntaina 25.9.2016. Luca oli heti päivän ensimmäisenä, ja paikalla oltiin puoli yhdeksän tienoilla. Tuomareina R. Hynynen ja J. Kerkkä. Koiranetissä tekemäni haun perusteella, Luca oli ensimmäinen heillä käynyt tiibetinspanieli (ja eka testattu tipsu tänä vuonna ylipäätään). 😀

Alle olen listannut tulokset. Lisäsin jokaisen kohdan alle myös loppukeväästä tekemäni ennakkoarvion vs. todellisuuden.

Ihan alimpana on video! Valitettavasti testin aikaan satoi vettä, joten kamera jäi auton suojaan. Video on otettu kännykällä.

 

 

toimintakyky

Veikkaus: Toimintakyky +1a Kohtuullinen tai +1b Kohtuullisen pieni. Reagoi kelkkaan nopeasti haukulla ja seisoo alkuun ihan hyvissä asemissa. Kelkan lähestyessä ottaa jonkinlaista sivuttaisetäisyyttä. Mutta kuten niin monilla, niin pimeä-huone vie mahdollisuudet ”pykälän korkeampaan pisteeseen”. Siellä ehkä jännittää, mutta enemmänkin kuvittelisin että se ei vain näe itua / oikein tajua että meikäläinen sieltä pitäisi etsiä (kuten kuinka monella koiralla mahtaa olla?).

Oikea: Kelkkaa kohtaan piti ”asemansa” edessä hyvin ja varsin tasaisesti. Pimeässä huoneessa kävi juuri kuten ”pelkäsin”: toimintakyvystä olisi muuten saanut paremman, mutta pimeässä huoneessa mun löytäminen kesti. Kun menin sisälle ”huoltorakennukseen” ja paikoilleni pimeään nurkkaan odottamaan, oli Luca kuulemma koko ajan ulkopuolella takajalkojen varassa seisten halunnut tulla perään. Sisälle kun se pääsi, kävi nuuskutus kun koira kierteli huoneessa ja tutki paikkoja. Mun jalatkin ohitti vain 20cm etäisyydeltä! Mutta tajusi vasta parin nimenkuiskauksen jälkeen, että ai minä olen siellä nurkassa istumassa ja että mua pitäisi moikata. Toimintakykyä siis oli kivasti, mutta varsinainen ”tehtävä” huoneessa ei onnistunut heti.

 

teravyys

Veikkaus: Terävyys +1a Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua. Haukkuu toistuvasti kun havaitsee uhkan, mutta ei omaa varsinaista aggressiota. Vetäytyy seinään (ja tekee ehkä joitain pakoyrityksiä) kun uhka lähestyy lähestymistään, mutta voi haukkua silloinkin.

Oikea: Piste oikein, mutta ääntä ja rohkeutta löytyi enemmän kuin odotin (ääni kuuluu videolla huonosti, mutta kyllä sieltä varsinkin lopussa haukkua tuli). Tuomari tuumasi, että heti ensimmäisestä räsähdyksestä, kun hän metsässä alkoi edetä, koira oli hereillä ja päästi ekaa haukkua että mitäs pirua äijä meinaat. Eikä vissiin hirveästi väistellyt, vaan lopussakin oli takajalkojenkin varassa seisomista ja haukkua kohti uhkaa aika ajoin. Mutta ei kuitenkaan tarpeeksi voimallista (varsinaista aggressiota) että olisi voinut antaa parempaa pistettä.

 

puolustushalu

Veikkaus: Puolustushalu +1 Pieni. Haukkuu toistuvasti kun havaitsee uhkan, mutta ei omaa varsinaista aggressiota. Seisoo edellä ja sivussa, mutta alkaa lopulta väistää/perääntyä.

Oikea: Lähti pienestä koirasta ääntä ja puhtia! Ei siellä nyt sellaista vahvaa aggressiota toki” ollut, mutta kyllä se asemansa piti ja uhkaa uhkaili takaisin. Mulla oli vaikeuksia edes poskea puremalla pitää pokkaa siinä seistessä, kun pieni tappikoipi pisti muka sanallisesti kovasti vastaan pahalle uhkatuomarille! 😀

 

taisteluhalu

Veikkaus Taisteluhalu +2a Kohtuullinen. Varsinkin jos ottavat rodun huomioon niin tämä. (Jos koira ei jostain syystä esitä lelun kanssa parastaan, niin +2b Kohtuullisen pieni.) Useimmiten leikkii ja taistelee oikein hyvin, mm. pitää kiinni vaikka nostaisi lelun avulla ilmaan. Ärisee kunnollakin taistellessaan, välilä vetää vastaan.

Oikea: No sieltä tuli sitten se kohtuullisen pieni. Ei ihan esittänyt parastaan, eli että olisi ottanut leluun kiinni ja pysynyt siinä vaikka nostettaisiin ilmaankin. Ärinää ja kiinnostusta leluihin kyllä oli´, ja kauan tuomari sitä testailikin vissiin juuri siksi, että potentiaali parempaan ”selvästi” olisi ollut. Oli myös heti innolla mukana, kun tuomari otti kepin esille.

 

hermorakenne

Hermorakenne +1a Hieman rauhaton tai +1b Hermostunein pyrkimyksin. Aika perustulos monella rodulla, ja moni koira joka häilyy tämän paremman tuloksen välillä, arvostellaan tällä. Ehkä kallistun Lucalla jälkimmäiseen (pääasiassa voisin kuvitella sillä stressiä ilmentävän läähätyksen lisääntyvän, en että se muuten hirveästi ilmentäisi hermostuneisuutta).

Oikea: Nooh, eihän siellä nyt sitten stressattukaan yhtään! Tuumausta tuli, että hyvää hermorakennetta saisi näkyä paljon useammin testattavilla koirilla.

 

temperamentti

Veikkaus: Termperamentti +1 Erittäin vilkas. Myös +3 Vilkas mahdollinen. Mutta tuo on semmoinen joka paikassa oleva energiahyrrä, että kallistun ensin mainitsemaani tulokseen kohtuu selvästi.

Oikea: Semmonen sopivan skarppi päivä oli koiralla. Nyt kun mietin, niin olihan tuo etukäteen pohdittu ’erittäin vilkas’ muutenkin virhearvio, ei se Lucaa olisi kuvastanut. Sillä on energiaa mutta ei se ole sillä lailla … ”häslä” kuin +1 koirat ovat usein.

 

kovuus

Veikkaus: Kovuus +1 Hieman pehmeä. Tuo on niin yleinen, että melkein jo sen takia sanon tämän. Pitää tuumata, että +3 Kohtuullisen kova ei olisi kuitenkaan yllätys, ja meinasin ensin vastata sen.

Oikea: No, kuten sanottu, tämä on varsin perus. Semmoista sopivaa määrää pehmeyttä, asioihin reagoimista ja niiden ajattelua, siellä oli.

 

luoksepaastavyys

Veikkaus: Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin. Ihan normaali, todella sosiaalinen koirahan tuo.

Oikea: No eihän tätä yllättänyt. Kun juttelin tuomareiden kanssa alkupuheita, ei koira yllättäen välittänyt heistä (vaan uteliaana nuuski ympäristöä). Mutta kun kuuli nimeään kutsuttavan, kävi hyppimässä puhuvaa tuomaria vasten ja teki tuttavuutta.

 

laukauspelottomuus

Veikkaus: Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma. Ei tuo koira kova hätkähtelijä ole. Laukausvarmuuteen uskon. Ei ole ennen kuullut aseen ääntä.

Oikea: Kesän lopulla huomattiin, että koira pelkää ilmanaulaimen ääntä. Joten tämä sitten jännittin että mitenköhän käy. Mutta ei mitään hötkyilyä ollut.

 

Lopputulos: 207p. ja +++ laukausvarma. Pisteitä katsottaessa, oli Luca koko viikonlopun paras koira. Ja pisteet ovat toiseksi parhaat tiibetinspanieleilla koskaan, parhaat on saanut narttu vuonna 2003.

Suullisessa palautteessa koiraa kehuttiin paljon. Meikäläisellä oli muutamaan otteeseen kesken testin vaikeuksia pidättää naurua (mm puolustustilanteessa), ja toinen tuomareista tuumasi, että nyt naurattaa kun pieni koira puhkuu ja puhisee hihnan päässä, mutta ei hymyilyttäisi enää jos olisi iso koira kyseessä. 😀 Tällaisella varmuudella ja hermorakenteella varustettuja koiria tarvittaisiin/mahtuisi tähän maailmaan paljon lisää, ihan oikeasti, oli kyseessä sitten seura- tai harrastuskoira!

 

Pieni koira isola egolla. Pieni badass. Luca.