Gaara 6v

Gaara taas vuoden vanhempi samaan aikaan kun Suomi juhli itsenäisyyspäiväänsä. Muutama perinteinen lakkikuva siis otettiin.

 

 

 

 

 

 

Mainokset

Elossa (kulunut puolitoista vuotta)

Viime vuonna moni aikomani ja jopa aloittamani kirjoitus jäi. Sen enempää selittelemättä, otetaan tässä vain pikakatsaus kuluneeseen hiljaiseen aikaan eli noin puoleentoista vuoteen.

Ja toivotaan että jotain päivitystahtia tänne saisin taas.

 

– – – – – – –

 

Hattutemppu! Ihan uskomatonta. Gaara kolmannen kerran erikoisnäyttelyssä (2017), kolmannen kerran paras uros!!

Nyt olen sanonut, että en varmaan uskalla ennen veteraaniluokkaa enää mennä. Siellä häviö ei enää satu niin paljoa, pakostikkin kehiin on tulossa nuoria uusia voittajia. 😀

 

Islantilaisten kanssa on kisattu agissa ihan liian vähän. Piirinmestaruuskisoista 2017 kuitenkin joukkuevoitto, kultaa! Meitä oli me sekä pariskunta kahdessa kooikerilla. Molemmat islantilaiset sekä toinen kooikereista teki puhtaan radan. (Ainut joukkue jolla kolme nollaa.)

Brennalle tämä oli kisa mistä se eläköityi. ❤

 

Gaaran kanssa noustiin 2017 agilityn kakkosluokkaan. Siellä kerättiin nätit rivit hylkyjä, ennen kuin aloin saada parempaa otetta asioihin. Tulos siellä, hylky tuolla. Todella paljon vain yhdestä virheestä kiinni jääneitä nollia. Nyt vihdoin 2018 syksyllä noustiin sitten kolmosiin. Sieltä en mitään omilla ohjaajan taidoillani odota, mutta tämähän se mun tavoite onkin. Kolmosiin pääsy.

2017 syksyllä käytiin vähän extermporeekin suorittamassa BH. Olihan se mulla ikuisuuden ollut suunnitelmissa, mutta laiska treenivuosi tokon suhteen ajoi edes jotain suorittamaan jossei sen puolen kokeista kerran ollut tulosta odotettavissa.

 

Muutama näyttely tuli toki käytyä, tänä vuonna vähemän kuin olin ajatellut. Gaaran kanssa käytiin myös yöjunalla mennen ja kasvattajan kyydillä takaisin hinautuen Helsingissä Voittassa. Pyh, vain PU3 (toki lähdettiin uroksia voittamaan 😉 ). Muuten näyttelyistä tuli tasaisen hyviä tuloksia, pääasiassa nyt islantilaisilla monia VSP & VSP-vet -sijoja.

 

Edellisvuonna käytiin siellä holskuerkkarissa Salossa. Tosi nättiä seutua, harmi että kesä oli myöhässä joten vihreyttä jäi maisemasta kaipaamaan. Toisena päivänä oli erkkari, toisena käytiin kuokkimassa kennel Hollandroyn kennelpäivässä. Mukavaa päästä välillä (pitkis)holskuporukassa tekemään jotain.

 

Tänä vuonna islantilaisten erkkarista ei ylläripylläri saatu mainittavaa tulosta. Brenna H ja Esja EH. Sinällään tuomaria seuratessa pelkäsin Esjallekkin H’ta, että tuohon voi olla sillä lailla tyytyväinen. Pääasiassa sen liikkeestä tuli noottia, lyhythän se on kun kulmauksetkin saisi olla paremmat.

 

Tähän väliin on mahtunut surua ja ikäviä uutisiakin. Oma lauma on pysynyt samana, välillä vanhempieni tiibetinspanieli edelleen on meidän kanssa touhuissa mukana. Kuitenkin kaksi viimeisintä (vanhemmillani asunutta) kissaa jouduttiin lopettamaan. Mustavalkoinen (minun) Sasu oli lähes 16v ja sen veli Miinus 16,5v. Sasu meni ensin, ja sen poismeno selvästi huononsi yksin jääneen Miinuksen olotilaa (joka lopulta meni muihin vaivoihin).

Tavattiin vuosi sitten kesällä Brennan mahtava 15v isä. Samana vuonna myöhemmin kuitenkin se jouduttiin lopettamaan.

 

Toki useissa agilitykisoissa tuli taas talkoiltua, pääasiassa tuttuun tapaan kansliassa. Isoina ja erikoisina oli extrana meidän seuran järkkäämät EO-karsinta 2017 ja JSP-SM 2018. Pietarsaaren ryhmänäyttelyssäkin tuli oltua oman vuoron jälkeen (Gaara käi kehässä hakemassa ROPin), kun lupauduin sielläkin auttamaan kansliassa pääasiassa tulosjuttujen kanssa. Gaara sai chillailla urheilukentän huoltotilojen käytällä missä mm. kanslia piti majaa, ja kovastihan siitä isona mutta lempeänä tykättiin. Ja se vaan nautti kun joku aina rapsutti.

 

Pitkästä aikaa jäljestettiin pikkupätkiä muutaman kerran. Gaaralle tänä kesänä tuli eteen vasta toinen kerta. Harmittaa ettei ole tehty sen kanssa enempää ja etten pohjia varmaan jaksa hömppäilyn takia tehdä kunnollisiksi. Ja islantilaisilla harmittaa että edelliskerrasta on ikuisuus. Jotkut paremmat merkit itselle jäljen kulkureitistä tarvitsisin.

 

Tokoon en tänäkään vuonna löytänyt intoa. 😦 Paljon suunnitelmia, kovin vähän toimia. Kesällä kirottiin lisäksi viikkokausien karseita helteitä, jolloin ei tehty mitään. Koirat ”lenkitin” uittamalla hyvin pitkälti, kun aamuyötkin pysyi meillä pahimmillaan kuumina ja hiostavina. Hyi yök inhoan.

 

Ja paljon normaaliutta elämässä toki. Päivä seurasi päivää.

Gaaralta on seurattu (jalostusmielessä) kuluneen vuoden aikana kilpirauhasarvoja.

 

Suomi on nätti.

 

 

 

Kaverilla kylässä

 

Matkaseura on mulla helppoa. Tämän jengin kanssa on pääasiassa vaivatonta mennä minne vaan. Kun näille kerran kertyy arkipäivisin yksinoloa riittämiin, on mukava kun viikonloppuisin jonnekkin mennessä niitä voi joskus ottaa mukaan. Erään kaverin luona ne ovat pääasiassa olleet yksitellen (joku on ollut aina ”etuoikeutettu” ja päässyt yksin mun mukaan) silloin joskus harvoin kun koiran kanssa olen mennyt sinne, mutta nyt kaikki saivat tulla.

Kunhan halusin jakaa muutaman kuvan tässä. Ehkä siksi, että etenkin eka kuva on vaan jotenkin söpö. Perus Esjaa.

 

Sylikoira-Esja iskee jälleen. Itse se tuohon tuli ja päänsäkkin koloon painoi.

Sylikoira-Esja iskee jälleen. Itse se tuohon tuli ja päänsäkkin käden koloon painoi. / (c) Taija S.

 

Sitten pää ”pinnalle”. / (c) Taija S.

 

No, jos siinä on susta hyvä...

No, jos siinä on susta hyvä…

 

Toisenlaisia näkymiä tarjolla.

Toisenlaisia näkymiä tarjolla.

 

Helppoja kavereita kaikki kolme.

❤ …kaverin sohva vaan kävi pieneksi.

 

 

Vuosi 2016 muutamin arkisin kuvin ja tulevan pikapohdinta

 

Elossa ollaan! Vaikkei tänne ole meistä mitään kuulunut hetkeen. Koira-asioissa on ollut muutenkin aika hiljaista, että blaah…

Mutta meillä on muutoksen tuulia toivottavasti luvassa elämään (joka tosin on vähentänyt mun koneella oloa varsinkin parina ekana tämän kuun viikkona oikesti jopa ~95% aikaisemmasta, jonka vuoksi tämäkin postaus tulee vasta nyt – ja minä kun olen ”tietokoneriippuvainen”. En ole vielä kunnolla päässyt uuteen rytmiin päivien kanssa).

Olen aloittanut harjoittelun uudessa työpaikassa! Vihdoin valoa olisi näköpiirissä, eli mikäli kaikki menee hyvin, olisi tarjolla vakiduunina vuorotöitä tehdashommissa (tykkään). Pari vuotta tässä nyt on oltu osa-aikaduunissa ja kituutettu rahalla väliin enempi väliin vähempi. Työpaikka mahdollistaisi tulevaisuudenkin ajattelua. Seuraavaa islantilaista olen jo oikeasti alkanut ajatella, pohtia kenneleitä (täällä ja ulkomailla) ja Suomessa jään sivusilmällä seuraamaan mitä parista nartusta kehittyy, josko niiden pentu kiinnostaisi jokusen vuoden kuluttua. Oman talon hankkiminen on kuitenkin nyt päällimmäisenä, suurena toiveena. Saada rahaa säästöön ja alkaa ottaa selvää, olisiko minulla yksin oikeasti mahdollista kustantaa omakotitalo ja siihen liittyvät kulut. Ei mokoman ylläpito ole halpaa lystiä. Kisaamista tämä työ vaan jossain välissä tulee ikävästi haittamaan, sillä jos harjoittelun jälkeen työsuhdetta jatketaan, niin kun olen oppinut kaikki alueet/tehtvät tarpeeksi hyvin, alan tehdä samaa kuin muut eli joka kolmas(?) lauantai on työpäivä. Voihan räkä. Voin kuvitella kaiken kivan, esim erkkarit ja agilityn kotikisat paskalla tuurilla osuvan just noille päiville. Pitää vaan yrittää vaihtaa vuoroa jonkun kanssa edes joskus, jos niikseen tulee…

Alkuvuotta on kuitenkin myös varjostanut yhden nettituttavan äkillinen kuolema. Erään amerikkalaisen islantilaiskasvattajan kanssa oli hyvin sekalaisista asioista keskusteltu silloin tällöin usean vuoden ajan, kerran vai pari oli jopa ollut heittelyä ilmoille, että jos joskus menisin Amerikkaan siellä islantilaisiin tutustumaan (joka itseä jotenkin kiinnosti/kiinnostaa), olisi hän voinut tarjota yösijaa. Häneltä joskus mietin voivani harkita koiran tuomistakin. Kirjoittelinkin Facessa tiedosta kuultuani, että en koskaan olisi kuvitellut sen sattuvan näin paljon, kun ihminen jota et ole koskaan henkilökohtaisesi edes tavannut, menehtyy… Tuo iski kyllä itseeni lujaa.

 


 

Siirsin muutama päivä sitten kännykästä kaikki kuvat tietokoneelle. Alla jokunen ”arkikuva”, menestykseen tms liittyviä kuvia olette jo nähneet täällä vuoden mittaan (no, paljoa ei uutisoitavaa ollut). 😉

 

 

Keväällä istuskelin osa-aikaisella hevoslaitumella (kesäisin kai käytössä) vanhan lannan vieressä ja kuvailin koiria. Jokusia kivoja tuli, löytyvät tuolta keskivaiheelta.

  

Vanhempien tiibetinspanieli oli meidän mukana lenkillä syystä tai toisesta jokusia kertoja taas. Joskus ihan siis muuten vaan otettiin se messiin (meidän luota ei ole pitkä koukata mun venhempien kautta).

  

Jokusia kertoja oltiin vahtimassa Lucaa, kun vanhemmat olivat poissa yön tai useamman.

  

Yksi parhaista kesämuistoista. Lucavahdissa kuumana kesäpäivänä makasin verannalla varjossa, kun yhtäkkiä koira tuli ihan mun viereen nukkumaan. Se tykkää läheisyydestä paljon.

  

Edellistä kuvaa seurasi hieno kesäyö. Mikä upea sisäinen rauhallisuus vaan istua verannan portailla ja (siemailla kylmää kaakaota).

  

Rennosti kotona.

  

Rennosti koko joukolla..! 😀

  

Lähellä pitää olla.

  

Kesällä kesken pyöräilylenkin Esjan ja Gaaran kanssa pysähdyttiin veden äärellä.

  

Vuotuisessa Jaakon Päivien mätsärissä Gaara nautti tarjolla olevista rapsutuksista.

  

Tämä Kuuraparta pääsi matkustamaan kerran etupenkillä, kun yksi auton ovista oli jäätynyt lukkoon – se, jonka takana olisi Gaaran häkki.

  

En meinannut mitään ottaa (kun ulkona ei ollut lunta..), mutta jouluna tuli silti ihan nopeat jouluntoivotuskuvat koirista otettua Faceen.

  

Olin plus puoli vuotta agilityn alkeistyhmässä apukouluttajana. Ja oi kun oikeasti sydäntä lämmitti yllätys, kun yksi oppilaista toi varsinaiselle kouluttajalle että mulle tällaiset pienen kiitokset. Elämän pieniä iloja, todellakin!

  

… Minä olen niin tylsä, etten uutena vuotena tehnyt mitään erikoista/kivaa. Eli kun vanhemmat menivät tuttavilleen nauttimaan hyvästä seurasta ja tarjotusta ruoasta, me oltiin taas lucavahteina jonnekkin yön tunneille asti. 😀

  

Uuden vuoden vahdittava.

  

Loppuun ikuisesti leikkimisestä nauttiva Brenna.

 

 

 

Se Sjoen agility

 

Piti päivittää tätä aikaisemmin, mutta se on jäänyt. Muutenkin, mutta on ollut nyt useampia päiviä, kun en ole niin paljoa kotona/koneella ollut kuin keskimääräisesti noin muuten. Kaikkea sekalaista ollut.

Seinäjoelle mentiin 4.12. tuttavan ja bortsunsa kyydillä. (Oli muuten aaaaivan mahtavakyytinen uusi Volvo jonka kyydissä saatiin olla!) Mainiosti menivät urokset, bortsu takaluukussa ja kalterin toisella puolella eli takapenkeillä Gaara. Ei mitään toisistaan välittäneet, mutta tiedettiin jo ennestään, että kumpikaan ei ole mikään erityisen turhaan pörrääjä vaan ihan tasapainoinen kaveri, ja voivat olla myös ulkoillessa varsin lähekkäin ilman mitään machoilua. Ei mua yhtään huolettanut esim yhteisillä jäähdyttelylenkeillä päästää Gaaraa irti.

Mutta joo, ei siis päättynyt vuosi iloiseen luokkanousuun. 5vrp, hyl ja 10vrp oli päivän tulokset. Vitonen yhdestä rimantiputuksesta. Voi hele! Kuitenkin noin muuten oli taas kivaa olla Gaaran kanssa kisaamassa ja olin kokonaisuudessaan tyytyväinen. Ajallisesti oltaisiin kahdella radalla oltu tuloslistan ykköset jos tulos olisi ollut nolla (verrattuna muiden nyt saamiin aikoihin). Hitto!

Tammikuussa olisin heti halunnut aloittaa 7-8.1. Seinäjoella olevista kisoista kaikkien koirien kanssa kisavuosi, mutta menen kokeilemaan yhtä työtä (jee, vihdoin!) sillä viikolla, joten hetken kestäneen laiskan työttömyyden jälkeen voipi ensimmäisen viikon jälkeen niin väsyttää, että parempi että sinä viikonloppuna vain nukun. 😉 Katsotaan loppukuusta joskos jollekkin koiralle löytyisi jotain kisaa. No, helmikuussa viimeistään.

 

 

 

Kuvat © Sami Ritoniemi

 

 

 

 

Itse tehty koiranhäkki autoon

 

Koirankoppa autoon. Sellainen tuli loppukesästä isän kanssa tehtyä (ok ok, isä teki ja minä olin apulaisena). 🙂 Ja saipa taas kerran todeta, että sellainen työväline mitä isä ei omistaja ja sellainen asia mitä isä ei osaa rakentaa, on turha.

Pohjaidea häkille saatiin tutustumalla tutun itsetehtyyn häkkirakennelmaan. Käytiin sitten heti ostamassa pohjavaneri ja päätettiin mistä rakennetaan kehikko/runko, ja siitä lähdettiin liikkeelle. Asiaa suunniteltiin aina yhden vaiheen edetessä, pohdittiin aina väliin miten jatketaan ja miten mikäkin asia toteutetaan. Ei suunniteltu siis ennakkoon kummempia.

Aikaisemmin Brenna ja Esja on olleet isossa kevythäkissä takaluukussa kahdestaan. Erinäisistä syistä halusin niille omat sopet, ja kahden pienemmän kevythäkin sijaan tulin ajatelleeksi, että miksi ei rakentaisi yhtä kunnolla itse? Yksi mainittava etu kun olisi sitten kunnon lukolliset ovet koirilla, eli voisin pitää vaikka kisapaikoilla myös takaluukkua raollaan hapen saamiseksi autoon eikä vain ovia. Nyt kun en sitä ole voinut tehdä, kun takaluukussa olleen kevythäkin oven vetoketju on ollut rikki (ne noissa on kyllä niin surkeita).

Häkki on puupohjainen: pohja, katto sekä seinät erilaisista vanereista ja runko/kehys muistaakseni vanhasta ”kattolankusta”. Vanerit ovat erilaisia, koska pohjan ostin itse, osan sain tutulta lahjoituksena ja osan ostin sopuhintaan toiselta tutulta jolta oli jäänyt isompia jämäpaloja omista hommistaan yli. Muilta saadut palat olikin laadukkaampia vanereita. Päätyseinissä ja ovissa käytetty verkko on taas eri tutulta lahjoituksena tullutta vanhaa kanaverkkoa. Jykevää tekoa. (Kiitos siis heille kaikille!) Ja häkissä islantilaisilla on tosiaan omat luukkunsa, mutta välissä olevan palan saa otettua pois tarvittaessa ja saada koko tilan käyttöön.

Koska paljon kierrätettiin, saatiin lahjoituksena tahi muuten vaan hyvään hintaan, kului tähän rahaa vain joku ~24€.
(// edit. Eikun vähän enemmän, unohdin maalien hinnan! Koska olin tyhmä ja ostin sprayaalia -jota kului paljon ja enemmänkin olisi vielä mennyt- vaikka paljon kannattavampaa olisi ollut hakkia joku riittoisa purkki ja pensselillä sutinut menemään…)

Harmittaa kovin etten alusta asti hiffannut ottaa kuvia projektista, työvaiheista. Mutta no, saatte muutaman…

 

 

Runko valmis ja spraymaali kuivunut (kattoon vaan suhin jämämaaleja purkista, sen ei ole tarkoituskaan olla tasaisen hieno).

hakki1

 

Maalatut ovat roikkuvat kuivumassa.

hakki2

 

Saranatkin piti toki maalata! Ne ovat kahta eri mallia, koska kaiveltiin isän varastoja ja löydettiin nuo sopivat (ostaessa uudet on aikasti kalliita).

hakki3

 

Tällaset kaksi ”työtasoa” meillä oli. Hyvin meni ja riitti. Ihan vaan tuossa kaikki siis valmistui.

hakki4

 

Soppien pohjalle tuli laadukastasoinen kumimatto (jonka toisella puolella on lisäksi jokin pehmustekerros). Se on ostettu yhden tehtaan käytöstä jossa isä ja minä työskenneltiin (kunnes sen toiminta siirrettiin ulkomaille..).

hakki5

 

Valmiina ja autossa! Se mahtui sisään juuri ja juuri luukun reunoja hinkaten, tehtiin siitä mahdollisimman iso kun tilaa ei kuitenkaan ollut hukattavaksi. Mun auto ei kuitenkaan ole mikään iso (vaikka tila-auto onkin).

hakki6

 

Ensitesti. Koirat mahtuu ja kaikki toimii. Se on siinä!

hakki7

 

 

Ja ettei teidän tarvitse turhaan pohtia, niin kerrottakoon että Gaara taasen matkustaa kevythäkissä takapenkkien paikalla (jotka otin vuosia sitten pois). Ja kuten ehkä pientä viitettä saa jo tästä, niin täyttttä on. Pakettiauto olisi kova sana. Oikeasti.

hakki9

 

 

Agilityn piirinmestaruuskisat takana

 

Vaasassa BAC järjesti 4.9. vuoden 2016 piirinmestaruusagilityn. Minä olin totta kai menossa! Päivästä tulikin lopulta pitkä, ja joku 15h olin poissa kotoa. Mutta kyllä näissä kisoissa on vaan tunnelmaa, eri luokkien edustajat on joukkuekisan takia samaan aikaan paikalla, meillä kokoontuu yleensä aina seurasta ihmiset yhdelle alueelle seurustelemaan ja jännittämään seurakavereiden puolesta ja hurraamaan heille, ja ja. Ihan mahtavaa!!

Kaikki koirat ilmoitin mahdollisiksi koiriksi joukkueisiin, ja kaikki kolme pääsivätkin. Gaaran kanssa kävi vaan niin harmillisesti, että joukkueen neljästä koirasta kaksi sattui sairastumaan/loukkaantumaan, joten meidän joukkuetta ei raadalla nähty.

Brenna ja Esja kisasivat joukkueessa kahden muun medi3 -luokkalaisen kanssa joukkueessa ”Jkf Agility ’Juniorit'”, joista toinen oli huippulaadukas keeshond ja toinen pikakiitäjä sheltti.

Molemmat islantilaiset teki kivasti, mutta Esjalle 2x hyl ja Brennalle 5vp ja puhdas nolla kera kolmannen palkintopallisijan. Joukkueradalta Esjalle vitonen ja Brennalle nolla, jotka molemmat huomioitiin joukkueen lopputuloksessa (toinen meidän tiimikumppaneista sai myös nollan). Gaaralle lähdin toki taas hakemaan sitä nousunollaa, mutta sen radalta tuli yksi rima alas. Ohjasin koiran takaaleikkauksen kautta kohti loppusuoraa, ja jo ennen kuin koira lähti ponnistamaan tiesin, että nyt on jotain, teinkö jotain, mutta rima sieltä tulee alas. Ja niin tuli. Tuomarin sanat oli kuitenkin aivan ihanat, kun rata voitettiin tuolla vitosella, ja hän meitä palkintopallilla kätteli: ”Hillittyä hallittua mutta silti nopeaa menoa!”. Ylpeys rinnassa. ❤ Mutta niin se on, koira etenee hyvin mutta rauhallisessa mielentilassa, ja mulla on mahdollisuudet ohjata rauhassa ja keritä tekemään sitä sun tätä, jos en ala turhaan kiirehtiä ja "panikoida" tekemisiäni. Tykkään kovasti mennä tämän koiran kanssa.

Kaiken kaikkiaan piirinmestaruuspäivä oli taas kerran antoisa:

 

 

Joukkuekultaa 2016 Esjalle ja Brennalle, yksilöpronssia 2016 Brennalle. Mahtavat islantilaistytöt. ❤

 


^ Brennan osuus kaikesta… 😀 😀 Hitaus ei todellakaan ole häpeä! 😀