I have lived with several Zen masters – all of them cats

 

 

Älä huuda ja hosu, ei se tässä hyödytä. Voisin ehkä näinkin tiivistää agikoutsin sanoman mulle alkuvuoden ajalta.

Olen ollut jo jonkun aikaa tietyllä tapaa turhautunut ykkösissä kiertelyyn Gaaran kanssa. Liian kauan ollaan siellä möngitty. Haettu erilaisia turhia virheitä yhä uudelleen. Nyt tuntuu, että treeneissä on päästy löytämään uutta astetta. Ja siihen perustuu tuo ”älä huuda ja hosu”.

Tammikuussa ensimmäisen kerran agikoutsi alkoi puhua kunnolla samasta, mistä on joskus ennenkin muistaakseni vähän keskusteltu. Nyt se upposi itseeni paremmin. Ehkä kun yhdessä loppuvuoden kisassa tämä alkoi itselle käytännössäkin valkeentua – jonka lisäksi mulle kisan jälkeen myös sanottiin, että ohjasin paljon paremmin jos meillä oli hylky alla: lakkasin ”yliyrittämästä” (koska kaivattu nolla oli jo menetetty). Taidettiin puhua nyt asiasta vähän enemmän ja koutsi vaatia mua ottamaan asiaa treeneissä huomioon treenikerta toisensa perään, laittamaan hänen korjauskehotuksiaan käytäntöön.

Käytän ääntä paljon. Vähän kaikessa. Olen kohtuu kovaääninen luonnostaan. Agilityssäkin tiedän, että pidän kovempaa ääntä kuin suurin osa: siinä missä moni ohjaa koiraa hennohkoilla sanaohjauksilla, mulla ne ovat enemmän painokkaan käskyn tyyppisiä. Nyt olen usein ohjannut koiria/Gaaraa vähän hosumalla, kiirehtinyt liikaa – mistä koutsi on nyt alkanut painottamaan on, että painostan koiraa liikaa ja turhaan. Vedätän kiirehtimällä saamaan etumatkaa aina jos tilanne sen suo, ja voimakkaalla käskytyksellä vielä painostan koiraa ”tulemaan jo”. Ja silloin menee molemmilla herkemmin hosumiseksi. Ja siitä sitten virheiksi.

Vaikuttaa, että olen nyt vihdoin treeneissä alkanut löytää sitä kaivatumpaa ”zen” tilaa. Rauhallisempaa ja tasaisempaa ohjausta (mulla ei ole kiire, vedätyksiä on turha pyrkiä tekemään entiseen tapaan). Automaattisesti huomaan tämän tuoneen lisäplussana myös itselle rauhallisemman äänellisen ohjauksen. Jo treeneissä huomaa ratojen olleen aiempaa sujuvia, ja nollan suorituksia on tullut tuomaan hyvää mieltä.

Huomenna lauantaina olisi kolmen kuukauden jälkeen vihdoin taas agikisat tiedossa Gaaran kanssa. Kolme ykkösten rataa edessä. Taas kerran lähden kisaamaan sitä perskeleen nousunollaa tavoitellen, mutta ehkä nyt se on vihdoin entistä realistisemmin kämmenen ulottuvilla. Toivottavasti.

Islantilaistenkin kanssa olisi hienoa päästä testaamaan tällaista vähän ”rauhallisempaa menoa” mitä Gaaran kanssa alan löytää. Ensviikolla pitäisi käydä itsenäisesti treenaamassa, ja eiköhän se niidenkin kanssa ihan pian tule vihdoin kisa, mihin voin meidät ilmoittaa. Brennalla vaan alkaa olla viimeisiä kisoja…

 

 

 

Mainokset

Se Sjoen agility

 

Piti päivittää tätä aikaisemmin, mutta se on jäänyt. Muutenkin, mutta on ollut nyt useampia päiviä, kun en ole niin paljoa kotona/koneella ollut kuin keskimääräisesti noin muuten. Kaikkea sekalaista ollut.

Seinäjoelle mentiin 4.12. tuttavan ja bortsunsa kyydillä. (Oli muuten aaaaivan mahtavakyytinen uusi Volvo jonka kyydissä saatiin olla!) Mainiosti menivät urokset, bortsu takaluukussa ja kalterin toisella puolella eli takapenkeillä Gaara. Ei mitään toisistaan välittäneet, mutta tiedettiin jo ennestään, että kumpikaan ei ole mikään erityisen turhaan pörrääjä vaan ihan tasapainoinen kaveri, ja voivat olla myös ulkoillessa varsin lähekkäin ilman mitään machoilua. Ei mua yhtään huolettanut esim yhteisillä jäähdyttelylenkeillä päästää Gaaraa irti.

Mutta joo, ei siis päättynyt vuosi iloiseen luokkanousuun. 5vrp, hyl ja 10vrp oli päivän tulokset. Vitonen yhdestä rimantiputuksesta. Voi hele! Kuitenkin noin muuten oli taas kivaa olla Gaaran kanssa kisaamassa ja olin kokonaisuudessaan tyytyväinen. Ajallisesti oltaisiin kahdella radalla oltu tuloslistan ykköset jos tulos olisi ollut nolla (verrattuna muiden nyt saamiin aikoihin). Hitto!

Tammikuussa olisin heti halunnut aloittaa 7-8.1. Seinäjoella olevista kisoista kaikkien koirien kanssa kisavuosi, mutta menen kokeilemaan yhtä työtä (jee, vihdoin!) sillä viikolla, joten hetken kestäneen laiskan työttömyyden jälkeen voipi ensimmäisen viikon jälkeen niin väsyttää, että parempi että sinä viikonloppuna vain nukun. 😉 Katsotaan loppukuusta joskos jollekkin koiralle löytyisi jotain kisaa. No, helmikuussa viimeistään.

 

 

 

Kuvat © Sami Ritoniemi

 

 

 

 

Miksi ykkösissä oleminen turhauttaa

 

 

Aloitin tämän kirjoittamisen kuukausi sitten, mutta viimeistely ja julkaisu jäi jostain syystä (perus saamatonta minää). No, sopii se nytkin meneväksi. Huomenna on ykkösluokan agikisat tiedossa. Jos tämän jälkeen julkaisen muutamassa päivässä jotain agilitystä, menivät kisat hyvin. Jos mitään ei kuulu, ryven yhä enemmän näissä aatteissa mitä tässä tekstissä mietin:

 

Noin kuukausi sitten oli meidän edelliset agilitykisat. Brennasta yhtä palkintosijaa vaille hyppyvalio (eeeeiii!!). Esja juoksi syystä x toisen ohjaajan kanssa (ensimmäistä kertaa).

Mutta sitten Gaara. Ykkösille oli silloin perinteiseen tapaan kolme rataa. Siis joo, kivoja ratoja ja esimerkiksi yksi ihan upea kepeille rytmitys (koira tuli tosi lujaa kepeille ”rauhoitteluistani” huolimatta, ja pari ekaa väliä ajattelin että se ei mitenkään kerkeä koota itseään enää, mutta tasoitti menonsa aivan upeasti), mutta tulokset eivät kehu. Kaksi hyllyä ja joku virhepisteellinen rata.

Alan tympääntyä. Tuolloin viimeisen rataantutustumisen aikana, huomasin hälyttävästi ajattelevani, ettei enää kiinnosta. Turhautti. Tunsin ettei me vieläkään saada nousunollaa, tuntui että olisi turha edes juosta. Me tultiin noista(kin…) kisoista hakemaan serti kakkosiin. Hei c’mon, taas kolme rataa, kyllähän me nyt joku niistä handlataan nollan veroisesti! …Nokun ei.

Ekalta radalta muistan yhden virheen. Minä en ohjannut tarpeeksi rauhassa ja hallitusti koiraa esteen yli (valssilla) käännökseen, vaan se tuli esteestä ohi. Toisella radalla tein samaa virhettä mitä joskus aikaisemminkin, ja jokunen tuttu tuumasi, että huomaa että olen tottunut kolmosluokan koiriin: oletin liikaa kahdessa kohtaa, että kyllä koira tulee yli hypyn mikä on sen nenän edessä.

Gaara on väliin herkkä reagoimaan mun kehonliikkeisiin jne, ja kun en kädellä ohjaa sitä kunnolla esteen yli ja toisinaan tue käsimerkkiä katseellani (kontakti koiraan ja esteeseen), se voi tulla ohi. Ja tuolla toisella eli hyppyradalla tein tuon virheen. Kahdesti! Ensimmäinen kerta oli ihan alussa yksi hyppy. Ohjasin huolimattomammin mitä olin ajatellut, ja koira esteestä ohi. Minulla oli muka hoppu ohjaamaan koira neljännelle esteelle. Toinen kerta oli ihan lopussa. Kiirehdin jotain typerää ”loppusuoraa” turhaan, ja ohjasin koiran liian huonosti yhden esteen yli. Tai siis en ohjannut. Taisin vain juosta ja näyttää kädellä huonosti. Katsetta koiraan ei ollut ollenkaan. Koira olisi pitänyt ottaa yhden takaakierron jälkeen katsekontaktiin ja ohjata se seuraavana olevalle esteelle kunnolla, kun ne eivät olleet suorassa linjassa. Mutta kun en tehnyt sitä. Ei. Minä hätäilin.

 

Yksi suurimmista ongelmistani on siis kiirehtiminen. Kiire kiire, ehdinkö vai en.

Kyllä ehdin. Hyvin usein. Olen jopa islantilaisten kanssa joskus alkanut ”riskeeraamaan”/luottamaan joissain kohdissa missä ennen en olisi välttämättä uskaltanut. Mulla olisi useimmissa kohdissa aikaa ohjata Gaaraakin rauhassa ja hallitusti, mutta turhan usein rata jossain kohtaa muuttuu hätäilyksi. Ohjaan huonosti ja miettien liikaa seuraavalle paikalle kerkeämistäni. Osittain tuntuu, että tässä on jo niitä nousupaineita, joidenka vuoksi koen jotenkin että on kiire saada hyvä tulos ja onnistua. Ja sillä kiireellä ja sen tuomalla tarkkuuden heikentymisellä ei niitä tuloksia ihan hirveästi haeta… Kuten meidän seurassa oleva tuomarinakin toimiva henkilö totesi noiden kisojen jälkeen, tehdään siistiä rataa hylyn jälkeen. Olen vissiin siis poistanut turhat paineet siinä vaiheessa, koska peli on jo menetetty.

Sen lisäksi että asia noin muuten vaan turhauttaa itseä, on henkisenä painolastina kaksi asiaa. Molemmat perustuvat jonkunlaiseen ”näyttämishaluun” jolle en voi mitään.

Yksi tuollainen ”paine” on koiran juoksemat tulokset Koiranetissä. Mitä ajattelevat ihmiset, jotka Gaaran sivua sattuvat selaamaan, ja näkevät tuollaisen rivin epäonnistumisia? Pitkän rivin ykkösluokan startteja. Minkälaista mielikuvaa koirasta luo se se, että se yhä edelleen kiertää ykkösluokan ratoja pyörimässä? Ei ainakaan liian positiivista.

Toinen ja itse asiassa ehkä taas kerran isoin juttu, ”paine”, on rotu. Edustetaan nyt huonosti pitkäkarvoja tällaisella menolla. Kun uudestaan ja uudestaan vuosien aikana olet saanut muualta ja rotupiireistäkin kuulla, että pitkäkarvoista ei ole mihinkään ja blaa blaa (näin kärjistettynä sanomana), mitä täällainen ykkösissä ramppaaminen sitten kertoo? Ei ainakaan liian positiivista.

Tulokset ovat aina tuloksia. Niihin vaikuttaa luonnollisestikkin moni asia. Mutta tuloksia katsellessa ihminen näkee vain sen. Mustan tekstin tietokannassa. Kirjaimia ja numeroita. Ja kun ”ennakkokäsitys” toki tehdään niiden perusteella, on mulla huono koira. Mutta kun ei se ole.

Ihan samasta syystä mua karmaisee, että supermahtavalla monitoimikoiralla eli Brennalla on viimeisin tulos tokokokeista säälittävä AVO0. Se kertoo koirasta todella huonoa. Ne kirjaimet ja numerot Koiranetissä. Mutta viimeisimmät surkeat tokotulokset ovat ”koulutusvirheen” aiheuttamaa – en vuosiin treenannut sillä palkattomuutta, ja ahne koira meni kokeissa hämilleen, että tuliko nyt tehtyä oikein, ja ylipäätään hämmentyi palkan puutteesta. Mulla kesti ihan liian kauan ennen kuin tämän tajusin. Ja sen jälkeen en ole tokoa treenannut kisatavoitteellisesti kunnolla.

Eihän toki oletusta koirasta voi tehdä vain tulosten perusteella, juuri eniten sen vuoksi, että ohjaajalla ja opetuksen tasollakin on paljon väliä. Mutta kun kyllä ne vaan vaikuttaa. Tokihan sen tiedän hyvin, kun itse harrastan ”tulosperusteista arvostelua”. Olen itse tällainen ikävä ihminen. Ja kun en suinkaan ainoa laatuani.

 

 

Huomisiin kisoihin lähden ristiriitaisemmin tunnelmin kuin olisi hyvä. Lähdetään taaaas kerran hakemaan muka sitä nousunollaa. Mutta samaan aikaan kisa toisensa perään pieleen menneet kilpailupäivät mustaa mieltä. Onko sinne järkeä mennä hakemaan taas jotain vitosia ja kymppejä, että saadaan taas vuodenvaihteen jälkeen jatkaa samassa luokassa loikkimista. Kaikki tuntuu niin turhalta tällä hetkellä.

Oma asenne alkaa olla kuraa. Ja se on huolestuttavaa.

Me ollaan parempia kuin tämä.

Mutta se ei näy.

 

 

 

Sjoki KV 22.10.2016

 

Käytiin Seinäjoki KVssä. Yhden koiran olin ilmoittanut, Gaaran. Kahden vaiheilla olin G vs B kumman ilmoitan, mutta päädyin holskuun. Alun perin sen piti varmasti olla Esja, mutta sitten tajusin, että vain viikko näyttelyn jälkeen se täyttää 8v eli tulisi veteraaniluokan ikään. Tuntui siis hyvin turhalta sitä enää johonkin avoimeen luokkaan ilmoittaa jahtaamaan vikaa sertiään, vaan katsellaan asiaa joskus keväällä kun korkataan vetskuluokka (ja silloin sen edellisestä näyttelykäynnistä alkaa olemaan melkein pari vuotta, huh).

Oltiin kasvattajan kyydillä liikenteessä. Oli harmi, ettei pitkiksiä ollut kuin kaksi. Eli veljessodalla mentiin ”taas”. Perinteiseen tapaan autossa tapeltiin Saulin kanssa siitä, että kumpi veli vie voiton: molemmat halutaan toki voittaa, mutta kun se on sellaista ”fifty-fifty” -menoa noiden veljien kanssa, niin aina aletaan pohtia oman koiran huonoja puolia ja tuumailla, että kai tuo toinen veli sit kuitenkin vie pelin. 😉

Tuomari oli mulle tuntematon (no, usein nämä holskutuomarit on). Ensivaikutelma oli oikein hyvä, ja ainakin tämän käyntikerran jälkeen olin positiivisesti ”yllättynyt”! Tuomari tuntui tietävän holskuista oikeasti. Gaaran keskinkertaista etupurentaa katseli ja tunnusteli tarkkaan, samoin muun purukaluston. Mittaili todella tarkkaan molempien veljesten päitä, niin yksilö- kuin kilpailukehässä. Ne kun on pyörempää mallia kuin olisi ihanne. Mittaili kuonoa ja päätä, suhteita, tasaisuuksia. Huh, ei ole koskaan ennen käynyt kukaan noin tarkasti pohtien läpi! 😀 Rungon linjoja kävi myös käsin kunnolla läpi, testasi mm. miten lanne ja lantio kulkevat karvan alla oikeasti.

Kilpailukehässä meni oma aikansa, kun tuomari uroksia punnitsi. Lopulta juostiin pari kertaa kehän ympäri ja tuomari asetti sen päivän sijoituksen haluamakseen tämän päätteeksi.

 

Gaara valioissa. Tuomarina Nadjia Timmermans-Kadenko, Hollanti. ERI1 SA PU1 CACIB ROP
3 years. Beautiful breed type with excellent proportions and moderate bone. Good lenght in head. The head planes are not enough parallel. Correct bite. Good neck and topline and tail carriage. Balanced angulations. Moves well with good drive. Bite very tight, still scrissor.

 

Että ihan hyvältä näytti tämä näyttelyvuosi, joka koostui erkkarista ja kahdesta kooveestä: 2 x ROP ja CACIB, 1 x VSP.

Ensimmäinen VOI koettu

 

Lauantaina 8.10. se nyt sitten oli. Se meidän ensimmäinen voittajaluokan (testi)koe tokossa Gaaran kanssa. Jotain kämmäsin minä ja jotain koira. Mutta kivaa oli.

Ihan ok pohjat on ja koiralla idea monesta asiasta, mutta onhan tässä vielä työtä. Tuomari tykkäsi kuitenkin noin muuten menosta ja asenteesta ja yhteistyöstä, ja kehui sekä suorituksen jälkeen että vielä palkintojenjaossa. ^_^ Kerroinkin, että ihan testaamassa oltiin ja koira on kesken.

Kaikesta huolimatta, miettikääs tätä: edellisen kerran pitkäkarvainen holsku on ollut voittajaluokassa kuusi, siis kuusi, pitkää vuotta sitten!! Ja Koiranetin tietojen mukaan tämä oli ensimmäinen pitkäkarvan tekemä koe tälle vuodelle tokossa ollenkaan. Ei huh huh…

Otetaas tulokset ja vähän selitystä:

 

Paikalla makaaminen ryhmässä 2 min: 6
Vieruskaveri antoi koiralleen tuplakäskyn, jolloin Gaarakin meni sitten maahan. Olin pettynyt ja ärtynytkin, ja koira aisti sen: kun tultiin takaisin piilosta, koira näytti siltä että ”sori” ja nousi istumaan melko pian sen jälkeen kun tulin sen vierelle. Tuomari sanoi että joutuu hänenkin näkökulmastaan harmitella, kun muuten olisi mennyt hyvin.

Seuraaminen: 8
Peruuttaminen meni pipariksi. Muuten oikein kiva ja vissiin kymppi olisikin tullut jos peruutuskin olisi onnistunut!

Seur/ist/maah seuraamisen yhteydessä: 7
Meillä oli seiso ja istu. Istumistahan en ole tuolle treenannut, eli jätin sen suosiolla seisomaan (eri käskyin) molemmilla kerroilla.

Luoksetulo ja pysäytys seisomaan: 8
*omistaja hakkaa päätään seinään* En ollut lukenut sääntöjä, eli en ollut hiffannut että koira pitää jättää maahan. No minä otin ja lähdin kävelemään paikalleni jättäen koiran istumaan. Siinä kävellessä jo tiesin ja kirosin äänettömästi, että se olisi takuulla pitänyt laittaa maahan. Muutenhan mallisuoritus, Gaaralla on tämä liike oikein kiva.

Ruutu: 0
Tuomari kysyi, että treenataanko pk-puolella. Oli nähkääs varsin kiva eteenlähetys (ja koira meni kauniisti itsenäisesti maahan…), mutta jonnekkin ihan eri suuntaan kuin edessä olevaan ruutuun. 😀

Ohjattu noutaminen: 0
Oikein hieno suoritus ja olin ylpeä. Noin muuten, mutta se lähti ihan eri suuntaan kuin käskin… Eli haki väärän kalikan.

Tunnistusnouto: 0
No, kävi se siellä muutamaa kalikkaa testaamassa ja toi mulle yhden extemporenä. Ei vaan ollut oikea. Positiivista oli että se sieltä jotain edes toi, se on treeneissä ollut jo jonkun aikaa hämillään ja saattanut mennä jopa maahan kapuloiden viereen kysymysmerkkinä.

Kauko-ohjaus: 0
Jätin sen väärällä käskyllä odottamaan, ja se odotti luoksetuloa. Meinasi siis lähteä ekalla ”istu”-käskyllä mun luo, otti puolen koiran mittaa ehkä matkaa ennen kuin tekikin äkkijarrun ja istui. Seuraava ”seisominen” saikin sen sitten tulemaan mun luo.

Hyppynouto: 0
Ärärärärä. Koira lähti kapulan perään sillä sekuntilla kun sen heitin… Mutta haki hieman syrjään menneen kapulan hienosti, ja voi että se hiffasi upeasti (ihan vain parin treenikerran perusteella mitä tätä ollaan otettu!), että sen pitää palatessakin tulla hypyn kautta!! Se joutui siis selvästi tehdä koukkauksen hypylle, sillä olisi ollut selvä suora linja hypyn ohi mun luo jos se olisi halunnut.

Kokonaisvaikutus: 8
Tuomari tykkäsi ja kehui tosiaan monta kertaa. Mutta sanoi, ettei tuollaisella nollarivillä voi parempaa antaa. 😀

Tulos: 105p. AVO-
Sijoitus: -/4

 

Tokoinnostusta on tämän koiran kanssa taas herätelty, hyvä maku jäi suuhun ja tahdon lisää kokeita ja jahdata sitä ykköstä!! Voittajan läpäisy on kaukana mahdottomasta, peace of cake kun saan pojan vaan opetettua enkä lusmuile. 🙂 Se on mukava pieni kakara, kiva mennä ja tehdä sen kanssa!! Moottorin keskinkertaisuus näkyy joo seuraamisissa (ensimmäinen varsinainen seuruu menee ongelmitta, sen jälkeen koira hidastuu enempi tai vähempi), mutta kaikki muu mitä tehdään (esim vaikka noudot) se tekee mukavasti ja innolla. Kuten liikkurinakin toiminut tuttavani totesi, siitä näkee että se tykkää ja yrittää tehdä oikein. ❤ ❤

Tultiin hallista ulos ja otin pienen (turhan) videopätkän. Hyvillä fiiliksillä ollaan.

 

 

Vähän extempore-koe tämäkin ilmo

 

© Taija S.

© Taija S.

 

Tiesin naapurikaupungin tulevasta kokeesta, mutta en ollut ajatellut sinne ilmoittaa. Tai no alun perin piti, mutta mulla oli taas viikkojen (joku kuusi viikkoa, jossain välissä sekosin laskuissa) treenitauko koirien kanssa. Välillä inspis tulee ja välillä se menee, kun yksin treenaa eikä kukaan potki ahteriin. Joten taso on pysynyt samana keskeneräisenä pitkän aikaa.

… ”Tokokokeessa vielä tilaa”, osui vastaan viikko sitten Facebook -päivitys. Ja no. Hetken huumassa, minä vähän niinkuin nyt ilmoitin Gaaran ensimmäiseen voittajaluokan kokeeseensa. Sitten kuitenkin.

Treeni-inspis tuli takaisin hujauksessa. Ei me nyt ihan voida mennä sinne kämmimään. Tämä inspiksen haku oli yksi syy, miksi sitten kuitenkin päätin koiran ilmoittaa (viimeisenä mahdollisena päivänä). ’Wake-up call’ itselle. Enkö mä ole tänä vuonna hukannut jo ihan turhaan kuukausia toistensa perään tekemättömyydelläni?! Koira olisi hyvin nyt (ja aiemminkin) ollut kunnolla valmis ykköstuloksen metsästykseen, jos sitä olisin treenannut kuten alkuvuonna aioin.

Yksi syy minkä lisäksi voisin vielä mainita, on halu vähän testata koiran tasoa ihan oikeasti. Kun treenaa lähestulkoon yksin, ei juttuja tule tehtyä koemaisesti tms, jää jotain ehkä tajuamatta/huomaamatta, ja silleen. Hyvä esimerkki tuli jo eilisissä treeneissä, kun toista kertaa nyt satuin pyytämään koiratonta kaveriani avuksi treenaamisessa. Aikaisemmin ruutua treenatessa olen itse vienyt ruutuun palkaa, ja koirat ovat sen nähneet. Tienneet että siellä on alue missä on jotain. Eipä siis eilen mennytkään heti ekalla kerralla sitten oikein, kun kaveri laittoi ruutuun lelun kun minä kävelin koiran kanssa pois päin, eli koira ei tiennyt asiasta. Gaara ennakoi maahanmenossa selvästi, metrejä ennen ruutua. Voihan perskeles. Omissa treeneissä on mennyt kivasti, mutta nyt avustajan kanssa tuli todellinen tilanne esille.

Kuluneen viikon aikana on sitten päivittäin treenattu jotain. Kahdesti sain kaverin tosiaan tulemaan avuksi, yhden kerran huusin meidän koutsin apuun antamaan meille taas neuvoja jatkon suhteen, miten edetä muutaman asian kanssa. Sekä ihan vain antamaan mulle neuvoja liikkeiden suorittamisen suhteen – huomasin, että oli paljon pikkuasiota mitä en tiennyt (jo tyyliin ”miltä puolelta kartiota pitää kiertää”), koska arvatkaa olenko vaikkapa sääntöjä lukenut. Ne-e.

Mutta siis joo, Gaara on ilmoitettu kokeeseen niin että tiedän ja ymmärrän, että se on hyyyvin keskeneräinen. Sillä on olemassa kiva pohja kaikkeen (paitsi tunnistusnoutoon jonka minä typerä siltä pilasin), mutta varmuutta ja selvyyttä se tarvitsee vielä paljon kaikkeen. VOI0 on siis tulos mitä kyllä ”pelkään”. Asia harmittaa, mutta samaan aikaan myös helpottaa kun tiedän että tämä nyt on fakta jonka kanssa olen lähtenyt liikkeelle. En sieltä ykköstulosta, edes kakkosta, lähde hakemaankaan. Tärkeintä on itselle muistaa muistuttaa, että koira tekee juuri tietotaitonsa mukaan, sen virheet eivät johdu siitä keskeneräisenä koirana vaan minusta laiskana kouluttajana. Kokeen on oltava koiralle vain kiva.

 

© Taija S.

© Taija S.

 

 

Holskuerkkari 2016

 

Toista kertaa on nyt holskuerkkari koettu. Ensimmäinen mokoma meillä oli 2014 Ylöjärvellä. Kasvattajan kyydillä mentiin, asuntoautolla lähdettiin perjantaina illasta ja yövyttiin näyttelypaikalla yksi yö. Sillä fiiliksellä lähdin matkaan, että kyllä mä PU-sijan pojalle haluan!! 😀

Tästä erkkarista jäi edelliskertaa parempi mieli. Edelleenkään en tunne holskupiireistä oikeastaan ketään, mutta nyt tuli silti koettua olevansa ”sisempänä piireissä” eikä tullut niin ”ulkopuolinen” olo kuin viimeksi. Kasvattaja tuntee/tietää useita henkilöitä, ja vähän siinä siivellä tuli sitten juteltua useiden eri ihmisten kanssa. Pääsi nimenomaan tuntemaan sitä mukavuutta miksi erkkareista tykkään: paljon koiria ja ihmisiä esillä, on keskusteluita jne jne. Loppujen lopuksi sääkin todella suosi, mikä oli alkuennusteiden jälkeen ihan mahtavaa. Kamalaksi sadeilmaksi (jopa myrskyksi) povatun sään vuoksi mulla ei tosin sitten ollut kameraa mukana.

Kerrotaan loppustoori kännykkäräpsyin:

 

4,5h ajoa olisi määränpäähän. Blaaah…
 photo holskuer2016i_zpsmnlnjz94.jpg

 

Kaiken lisäksi reitti oli pääasiassa tylsää, todella suoraa. Välillä joku mutka ”piristytti”.
 photo holskuer2016h_zpsdulbfcbp.jpg

 

Pikainen stoppi ja iltapala (yöpala) ennen viimeistä matkatuntia.
 photo holskuer2016g_zpsgh0eboqj.jpg

 

Ilta/alkuyö oli nätti.
 photo holskuer2016f_zpskloip6kz.jpg

 

Noin 23:30 oltiin perillä ja tunnin kuluttua kutsui sänky. Vaikka lopulta yöunet jäikin omalta osalta tosi lyhyiksi, pari katkonaista tuntia. Väliin hermostuin ja kävin kurkkaamassa mm. uusimman sääennusteen lähialueelle.
 photo holskuer2016j_zpszfzf9ysl.jpg

 
 

Arvatkaas mikä kehä?
 photo holskuer2016b_zpsabnhyuhl.jpg
© S. Tiala

 

Tuut tuut, kyllä vaan!
 photo holskuer2016a_zpsc4r4gxql.jpg
© S. Tiala

 

Tämän kerran mielipide (erikoistuomari Hannie Vink, Hollanti). Valioluokan uroksia oli muuten 4 kappaletta.
ERI1 SA PU1 VSP
 photo holskuer2016d_zpsgk276bn8.jpg

 

Toista kertaa erkkarissa, toista kertaa paras uros! Eat that. 🙂
 photo holskuer2016e_zpshcddzjbr.jpg

 

Miten saadan sukupuolensa paras koira? Otetaan ihminen/handleri joka joskus (kuten nyt) jännittää näyttelyissä vaan ei muita koiralajeja. Käydään viikkoa ennen uittamassa koira taas kerran vedessä, joka on vielä talven jäljiltä edelleen vähän seisonutta ja haisevaa jättäen koiran turkkiinkin hyväksi aikaa ärsyttävän pahan aromin. Suihkussa se on pesty viimeksi äitini toimesta varmaan keväällä, koska ”haisi”. 😀 Kesän uittamisten jäljiltä sillä on takapään karvatkin karseasti pystyyn kuivuneet! En jaksanut niistä välittää koska näyttelypäivänä piti olla sade niitä tasoittamassa.

 

Lauantaina ajettiin vielä kotiin.
 photo holskuer2016c_zpsjkjh3xbs.jpg

Kiitetään mmukavaa matkaseuraa sekä holskuihmisiä – varsinkin niitä joiden kanssa tuli juteltua. 😉

 
 

// Jälkiedit 27.6.: Sain kuvan Gaarasta kehässä!
gaara