Uusi objektiivi

 

Tätä olen halunnut kokeilla jo kauan. Vuosi sitten olisi ollut ”lähellä” useita myynnissä, mutta meikäläisellä ei ollut varaa satsata. Nyt olen useamman viikon kyttäillyt näitä taas, ja lykky kävi kun löytyi oikein kivaan hintaan mokoma. Eli Samyangin 8mm kalansilmä.

Ihan leluksi tämä nyt tuli (siksi halusin käytetyn enkä ollut mitään huimia summia valmis maksamaan). Linssissä ei ole automaattitarkennusta, ja minä en ole paras manuaalin kanssa. En myöskään tapaa kuvata asioita, joissa fisua oikeasti tarvitsisi. Enkä edes osaa muokata tällaisia kuvia fisun laajakulmaomininaisuuksia hyödyntäen. Mutta halusin tällaisen silti!

Tämä yksilö on itse asiassa videokuvaajille suunnattu malli Samyang EOS 8mm T3.8 Fish-eye CS. Ei tietääkseni mainittavaa eroa loppupeleissä tavalliseen malliin. Googlettelulla en ole löytänyt mieltäni tyydyttävää vastausta, että mikä ero näillä nyt on (jotain tarkennusrenkaasta ja vastaavasta on ollut jotain pölinää). Koska hinta miellytti itseä eikä tämä niin vakavaan menoon tule, niin aivan se ja sama mulle loppupeleissä. Kunhan toimii, niin bueno. (Plus että ei ainakaan vaikuta omasta mielestä mitenkään ihmeelliseltä/erikoiselta.)

 

 

 

 

Mainokset

Se Sjoen agility

 

Piti päivittää tätä aikaisemmin, mutta se on jäänyt. Muutenkin, mutta on ollut nyt useampia päiviä, kun en ole niin paljoa kotona/koneella ollut kuin keskimääräisesti noin muuten. Kaikkea sekalaista ollut.

Seinäjoelle mentiin 4.12. tuttavan ja bortsunsa kyydillä. (Oli muuten aaaaivan mahtavakyytinen uusi Volvo jonka kyydissä saatiin olla!) Mainiosti menivät urokset, bortsu takaluukussa ja kalterin toisella puolella eli takapenkeillä Gaara. Ei mitään toisistaan välittäneet, mutta tiedettiin jo ennestään, että kumpikaan ei ole mikään erityisen turhaan pörrääjä vaan ihan tasapainoinen kaveri, ja voivat olla myös ulkoillessa varsin lähekkäin ilman mitään machoilua. Ei mua yhtään huolettanut esim yhteisillä jäähdyttelylenkeillä päästää Gaaraa irti.

Mutta joo, ei siis päättynyt vuosi iloiseen luokkanousuun. 5vrp, hyl ja 10vrp oli päivän tulokset. Vitonen yhdestä rimantiputuksesta. Voi hele! Kuitenkin noin muuten oli taas kivaa olla Gaaran kanssa kisaamassa ja olin kokonaisuudessaan tyytyväinen. Ajallisesti oltaisiin kahdella radalla oltu tuloslistan ykköset jos tulos olisi ollut nolla (verrattuna muiden nyt saamiin aikoihin). Hitto!

Tammikuussa olisin heti halunnut aloittaa 7-8.1. Seinäjoella olevista kisoista kaikkien koirien kanssa kisavuosi, mutta menen kokeilemaan yhtä työtä (jee, vihdoin!) sillä viikolla, joten hetken kestäneen laiskan työttömyyden jälkeen voipi ensimmäisen viikon jälkeen niin väsyttää, että parempi että sinä viikonloppuna vain nukun. 😉 Katsotaan loppukuusta joskos jollekkin koiralle löytyisi jotain kisaa. No, helmikuussa viimeistään.

 

 

 

Kuvat © Sami Ritoniemi

 

 

 

 

Miksi ykkösissä oleminen turhauttaa

 

 

Aloitin tämän kirjoittamisen kuukausi sitten, mutta viimeistely ja julkaisu jäi jostain syystä (perus saamatonta minää). No, sopii se nytkin meneväksi. Huomenna on ykkösluokan agikisat tiedossa. Jos tämän jälkeen julkaisen muutamassa päivässä jotain agilitystä, menivät kisat hyvin. Jos mitään ei kuulu, ryven yhä enemmän näissä aatteissa mitä tässä tekstissä mietin:

 

Noin kuukausi sitten oli meidän edelliset agilitykisat. Brennasta yhtä palkintosijaa vaille hyppyvalio (eeeeiii!!). Esja juoksi syystä x toisen ohjaajan kanssa (ensimmäistä kertaa).

Mutta sitten Gaara. Ykkösille oli silloin perinteiseen tapaan kolme rataa. Siis joo, kivoja ratoja ja esimerkiksi yksi ihan upea kepeille rytmitys (koira tuli tosi lujaa kepeille ”rauhoitteluistani” huolimatta, ja pari ekaa väliä ajattelin että se ei mitenkään kerkeä koota itseään enää, mutta tasoitti menonsa aivan upeasti), mutta tulokset eivät kehu. Kaksi hyllyä ja joku virhepisteellinen rata.

Alan tympääntyä. Tuolloin viimeisen rataantutustumisen aikana, huomasin hälyttävästi ajattelevani, ettei enää kiinnosta. Turhautti. Tunsin ettei me vieläkään saada nousunollaa, tuntui että olisi turha edes juosta. Me tultiin noista(kin…) kisoista hakemaan serti kakkosiin. Hei c’mon, taas kolme rataa, kyllähän me nyt joku niistä handlataan nollan veroisesti! …Nokun ei.

Ekalta radalta muistan yhden virheen. Minä en ohjannut tarpeeksi rauhassa ja hallitusti koiraa esteen yli (valssilla) käännökseen, vaan se tuli esteestä ohi. Toisella radalla tein samaa virhettä mitä joskus aikaisemminkin, ja jokunen tuttu tuumasi, että huomaa että olen tottunut kolmosluokan koiriin: oletin liikaa kahdessa kohtaa, että kyllä koira tulee yli hypyn mikä on sen nenän edessä.

Gaara on väliin herkkä reagoimaan mun kehonliikkeisiin jne, ja kun en kädellä ohjaa sitä kunnolla esteen yli ja toisinaan tue käsimerkkiä katseellani (kontakti koiraan ja esteeseen), se voi tulla ohi. Ja tuolla toisella eli hyppyradalla tein tuon virheen. Kahdesti! Ensimmäinen kerta oli ihan alussa yksi hyppy. Ohjasin huolimattomammin mitä olin ajatellut, ja koira esteestä ohi. Minulla oli muka hoppu ohjaamaan koira neljännelle esteelle. Toinen kerta oli ihan lopussa. Kiirehdin jotain typerää ”loppusuoraa” turhaan, ja ohjasin koiran liian huonosti yhden esteen yli. Tai siis en ohjannut. Taisin vain juosta ja näyttää kädellä huonosti. Katsetta koiraan ei ollut ollenkaan. Koira olisi pitänyt ottaa yhden takaakierron jälkeen katsekontaktiin ja ohjata se seuraavana olevalle esteelle kunnolla, kun ne eivät olleet suorassa linjassa. Mutta kun en tehnyt sitä. Ei. Minä hätäilin.

 

Yksi suurimmista ongelmistani on siis kiirehtiminen. Kiire kiire, ehdinkö vai en.

Kyllä ehdin. Hyvin usein. Olen jopa islantilaisten kanssa joskus alkanut ”riskeeraamaan”/luottamaan joissain kohdissa missä ennen en olisi välttämättä uskaltanut. Mulla olisi useimmissa kohdissa aikaa ohjata Gaaraakin rauhassa ja hallitusti, mutta turhan usein rata jossain kohtaa muuttuu hätäilyksi. Ohjaan huonosti ja miettien liikaa seuraavalle paikalle kerkeämistäni. Osittain tuntuu, että tässä on jo niitä nousupaineita, joidenka vuoksi koen jotenkin että on kiire saada hyvä tulos ja onnistua. Ja sillä kiireellä ja sen tuomalla tarkkuuden heikentymisellä ei niitä tuloksia ihan hirveästi haeta… Kuten meidän seurassa oleva tuomarinakin toimiva henkilö totesi noiden kisojen jälkeen, tehdään siistiä rataa hylyn jälkeen. Olen vissiin siis poistanut turhat paineet siinä vaiheessa, koska peli on jo menetetty.

Sen lisäksi että asia noin muuten vaan turhauttaa itseä, on henkisenä painolastina kaksi asiaa. Molemmat perustuvat jonkunlaiseen ”näyttämishaluun” jolle en voi mitään.

Yksi tuollainen ”paine” on koiran juoksemat tulokset Koiranetissä. Mitä ajattelevat ihmiset, jotka Gaaran sivua sattuvat selaamaan, ja näkevät tuollaisen rivin epäonnistumisia? Pitkän rivin ykkösluokan startteja. Minkälaista mielikuvaa koirasta luo se se, että se yhä edelleen kiertää ykkösluokan ratoja pyörimässä? Ei ainakaan liian positiivista.

Toinen ja itse asiassa ehkä taas kerran isoin juttu, ”paine”, on rotu. Edustetaan nyt huonosti pitkäkarvoja tällaisella menolla. Kun uudestaan ja uudestaan vuosien aikana olet saanut muualta ja rotupiireistäkin kuulla, että pitkäkarvoista ei ole mihinkään ja blaa blaa (näin kärjistettynä sanomana), mitä täällainen ykkösissä ramppaaminen sitten kertoo? Ei ainakaan liian positiivista.

Tulokset ovat aina tuloksia. Niihin vaikuttaa luonnollisestikkin moni asia. Mutta tuloksia katsellessa ihminen näkee vain sen. Mustan tekstin tietokannassa. Kirjaimia ja numeroita. Ja kun ”ennakkokäsitys” toki tehdään niiden perusteella, on mulla huono koira. Mutta kun ei se ole.

Ihan samasta syystä mua karmaisee, että supermahtavalla monitoimikoiralla eli Brennalla on viimeisin tulos tokokokeista säälittävä AVO0. Se kertoo koirasta todella huonoa. Ne kirjaimet ja numerot Koiranetissä. Mutta viimeisimmät surkeat tokotulokset ovat ”koulutusvirheen” aiheuttamaa – en vuosiin treenannut sillä palkattomuutta, ja ahne koira meni kokeissa hämilleen, että tuliko nyt tehtyä oikein, ja ylipäätään hämmentyi palkan puutteesta. Mulla kesti ihan liian kauan ennen kuin tämän tajusin. Ja sen jälkeen en ole tokoa treenannut kisatavoitteellisesti kunnolla.

Eihän toki oletusta koirasta voi tehdä vain tulosten perusteella, juuri eniten sen vuoksi, että ohjaajalla ja opetuksen tasollakin on paljon väliä. Mutta kun kyllä ne vaan vaikuttaa. Tokihan sen tiedän hyvin, kun itse harrastan ”tulosperusteista arvostelua”. Olen itse tällainen ikävä ihminen. Ja kun en suinkaan ainoa laatuani.

 

 

Huomisiin kisoihin lähden ristiriitaisemmin tunnelmin kuin olisi hyvä. Lähdetään taaaas kerran hakemaan muka sitä nousunollaa. Mutta samaan aikaan kisa toisensa perään pieleen menneet kilpailupäivät mustaa mieltä. Onko sinne järkeä mennä hakemaan taas jotain vitosia ja kymppejä, että saadaan taas vuodenvaihteen jälkeen jatkaa samassa luokassa loikkimista. Kaikki tuntuu niin turhalta tällä hetkellä.

Oma asenne alkaa olla kuraa. Ja se on huolestuttavaa.

Me ollaan parempia kuin tämä.

Mutta se ei näy.

 

 

 

Sjoki KV 22.10.2016

 

Käytiin Seinäjoki KVssä. Yhden koiran olin ilmoittanut, Gaaran. Kahden vaiheilla olin G vs B kumman ilmoitan, mutta päädyin holskuun. Alun perin sen piti varmasti olla Esja, mutta sitten tajusin, että vain viikko näyttelyn jälkeen se täyttää 8v eli tulisi veteraaniluokan ikään. Tuntui siis hyvin turhalta sitä enää johonkin avoimeen luokkaan ilmoittaa jahtaamaan vikaa sertiään, vaan katsellaan asiaa joskus keväällä kun korkataan vetskuluokka (ja silloin sen edellisestä näyttelykäynnistä alkaa olemaan melkein pari vuotta, huh).

Oltiin kasvattajan kyydillä liikenteessä. Oli harmi, ettei pitkiksiä ollut kuin kaksi. Eli veljessodalla mentiin ”taas”. Perinteiseen tapaan autossa tapeltiin Saulin kanssa siitä, että kumpi veli vie voiton: molemmat halutaan toki voittaa, mutta kun se on sellaista ”fifty-fifty” -menoa noiden veljien kanssa, niin aina aletaan pohtia oman koiran huonoja puolia ja tuumailla, että kai tuo toinen veli sit kuitenkin vie pelin. 😉

Tuomari oli mulle tuntematon (no, usein nämä holskutuomarit on). Ensivaikutelma oli oikein hyvä, ja ainakin tämän käyntikerran jälkeen olin positiivisesti ”yllättynyt”! Tuomari tuntui tietävän holskuista oikeasti. Gaaran keskinkertaista etupurentaa katseli ja tunnusteli tarkkaan, samoin muun purukaluston. Mittaili todella tarkkaan molempien veljesten päitä, niin yksilö- kuin kilpailukehässä. Ne kun on pyörempää mallia kuin olisi ihanne. Mittaili kuonoa ja päätä, suhteita, tasaisuuksia. Huh, ei ole koskaan ennen käynyt kukaan noin tarkasti pohtien läpi! 😀 Rungon linjoja kävi myös käsin kunnolla läpi, testasi mm. miten lanne ja lantio kulkevat karvan alla oikeasti.

Kilpailukehässä meni oma aikansa, kun tuomari uroksia punnitsi. Lopulta juostiin pari kertaa kehän ympäri ja tuomari asetti sen päivän sijoituksen haluamakseen tämän päätteeksi.

 

Gaara valioissa. Tuomarina Nadjia Timmermans-Kadenko, Hollanti. ERI1 SA PU1 CACIB ROP
3 years. Beautiful breed type with excellent proportions and moderate bone. Good lenght in head. The head planes are not enough parallel. Correct bite. Good neck and topline and tail carriage. Balanced angulations. Moves well with good drive. Bite very tight, still scrissor.

 

Että ihan hyvältä näytti tämä näyttelyvuosi, joka koostui erkkarista ja kahdesta kooveestä: 2 x ROP ja CACIB, 1 x VSP.

Hups, löytyi kesän kuvia tsekattavaksi

 

Mulla on kameraan sattunut siunaantumaan useampi muistikortti, joita vaihtelen syystä tai toisesta. Hiljattain vaihdoin korttia, ja huomasin uuden sisältävän kuvia. Hups, kesäkuulta oli kymmenkunta kuvaa, joita en ollut tullut siirtäneeksi koneelle ja selanneeksi läpi. Pirskatti, näin (muistan tai bongaan vanhoja kuvia) käy mulle turhain usein.

No, pitkällä syksyssä mennään ja jotain uudempiakin kuvia pitäisi käydä piiitkästä aikaa ottamassa -edes jokunen syyskuva- mutta jos nyt yrittäisin saada näitä kesän kuviakin selattua.

Olisi kiva omata paremmat varusteet, osata kuvata paremmin (”taiteellinen silmä”kin olisi kova juttu), ja ennen kaikkea osata hallita photoshoppailun ihmeellistä maailmaa. Mutta näillä mennään, kyllä amatööri pärjää sillä mitä on. 🙂

 

 

 

Ongelma ja jonkin unohdus

 

Joskus tarvitaan joku toinen sanomaan jokin selvä asia, ennen kuin sitä itse tajuaa. Näin kävi mulle (taas) ihan hiljattain.

 

 

Asiaa ei ollut osoitettu mulle suoraan. Mutta seurasin yhtä keskustelua netissä. Henkilö X pohdiskeli koiransa ongelmaa, ja henkilö Y ehdotteli tapaa/tapoja ehkä korjata tilannetta. Asia ei edes ollut ollenkaan samanlainen kuin mitä minä olen meillä pohdiskellut, mutta sieltä keskusteluista silti bongasin sen, mikä itseni olisi pitänyt meidän kohdalla hiffata jo kauan sitten. Bongaamani kommentti oli asiallinen ja neuvomishalua täynnä, joten siihen tuli reagoitua ”voimakkaasti” ja pohdiskeltua sitä. Positiivisuus saa enemmän vastaanottoa kuin negatiivisuus, sain taas kerran huomata itsenikin kohdalla.

Paljon tiivistettynä: Koiran halutun toiminnan vahvistaminen palkkaamisella.

Näin yksinkertaisen asian sitä joskus unohtaa. Hävettää, mutta näin se on. Olen varsin usein lyhytpinnainen ja äkkipikainen. Olen muutenkin kovaääninen, mutta maltin mentyä tulevat mm. perisuomalaiset ärräpäät kuvaan ja ääni kovenee. Se on reagointini monesti silloin, kun jotain ärsyttävää tapahtuu ja pinna palaa sekunteissa. Sen sijaan että ajattelisin asiaa paremmin.

 

Esjalla on ongelma. Tai pikemminkin minulla sen kanssa, ei tämä sitä itseään haittaa. Se on kovin saalisviettinen, eli mm. tykkää jahdata kaikkea liikkuvaa ”riistaa”. Osa tästä on omaa syytäni, teininä ajattelemattomuuttani vahvistin ja kannustin sitä lintujen suhteen kun se oli ihan snadi. Sitä saa mitä tilaa…

Linnut eivät ole ongelma, vaikka niistä asia pohjautuu. Kissat ja rusakot ovat. Tänä vuonna on ollut useampi tilanne, jossa Esja on päässyt rynnimään noiden perässä hetken aikaa. Ja kun se pääsee ottamaan yhdenkin laukka-askeleen, on jo liian myöhäistä mulle puuttua asiaan: korvat ovat lukossa ja kaikki kiroaminen sen perään on turhaa. Se näkee ja kuulee vain ”saaliin” edessään. Kun otus hetken kuluttua pääsee karkuun, Esja palaa. Näistä sattumuksista moni on tapahtunut samalla alueella, joten aloin yhdessä välissä huomata koirasta, että se alkoi yhdistää paikkaa ja tapahtumaa, ja koko sen olemus valpastuu ja muuttuu ja se alkaa aisteillaan hieman etsimällä etsiä, että mitä missä milloin tapahtuu.

Olen joutunut itselleni myöntämään, häveten, että koira ei ole hallinnassani niin hyvin kuin sen pitäisi olla. Niin hyvin kuin haluaisin sen olevan. Meillä on jonkinasteinen ongelma.

Tähän asti olen asiaa vain kironnut. Kun tilanne tuli, ensin huusin koiran perään hetken (”Esja, ei, tänne” tai jotain). Mutta kuten todettu, kun jahti alkaa, lukkiutuvat korvat. Lopulta opin kiroamaan vain mielessäni, mitäpä se muullainenkaan toiminta olisi auttanut. Kun koira on tullut takaisin, on toimintani riippunut hetkestä miten asia on tapahtunut. Joskus en ole voinut muuta kuin olla välittämättä koirasta, joskus olen kytkenyt sen kiinni ja hinannut sisälle/autoon/jotain. Tai kaapannut syliin ja kiroten kantanut sisälle. Olen ollut turhautunut.

Tämä koiran toiminta on jonkin verran murentanut mun luottoa siihen. En enää ihan kaikkialla uskalla pitää sitä vapaana kuten joskus pystyin, sellaisillakin alueilla missä moni muu ei viitsisi pitää irti. Ja se kouraisee itseä rinnasta. Syö mieltä. Eihän tätä usein tapahdu, mutta sen verran että sitä nyt pohtii ja se tosiaan on alkanut vaatia toimintatapojen muutosta (=koira useammin kiinni jossain kuin ennen). Ja kun luottamus on tärkeä asia, se kouraisee isommin.

 

Tuon nettikeskustelussa esille tulleen kommentin myötä vasta tajusin lähteä miettimään, että varsinaisesti en ole yrittänyt ratkoa tätä nykyistä ongelmatilannetta, oikeastaan en ole yrittänytkään (osannut…). Olen vain lähestynyt asiaa temperamentillani. Ollut ja kironnut mielessäni suurimmaksi osaksi.

Nyt olen muutaman päivän pitänyt nameja aina taskussa. Esja on ahne. Hyvin ahne. Koetan testata sitä ja samalla vahvistaa haluamaani käytöstä. Sitä hyvin perinteistä minkä unohdin tämän tilanteen kanssa: toivotusta toiminnasta tulee palkka. Ihmisen haluaman toiminnan toteuttaminen kannattaa koiralle. Näin lyhykäisyydessään se tarkoittaa Esjalta reagointia kutsumiseen tai johonkin tiettyyn sanaan minkä teen. (Tällä hetkellä tieto että mulla on namia, on saanut koiran vapaana ollessaan hakeutumaan entistä useammin mun luokse itsestään ja kysymään, saisiko jotain.) Mun pitäisi myös kysellä yhdeltä tuttavalta, miten hän on toteuttanut käyttämäänsä ’luopumistreeniä’ koiransa kanssa, jolla ilmeisesti on ollut vastaavanlaista taipumusta/ongelmaa.

En ala enempää avamaan tapaa, millä lähden Esjan kanssa nyt jatkamaan (tuon namin kanssa). Taipumus on siinä niin vahvassa, ja treenattavia tilanteita pitäisi tulla usein, että en tiedä tuleeko tästä mitään. Ihan kokeiluna teen nyt mitä teen. Harmi kun kesä ja suurin lintuaika on kaupungin keskustan tienoilla ohi (naakkoja ja sen sellaisia), jonnekkin puistoon meneminen ja siellä koiran palkkaaminen aina kun se ”rauhoittuisi” remmissä eikä haukkuisi ja väliin vetäisi kohti lintuparvia, olisi ehkä erittäin hyvä ja helppo aloituskohta.

 

Ongelman myöntäminen ärsyttää, kun kaikki ei olekkaan niin timanttista. Monesti muita kuunnellessa mietin, että mulla on kyllä helpot koirat – helppo elämä niiden kanssa. Mutta nyt ruususta repii terälehtiä tämä tilanne aina satunnaisin väliajoin, eikä se siitä muutu kiroamalla. Jotain pitää tehdä, kokeilla. We’ll see.

 

 

Ensimmäinen VOI koettu

 

Lauantaina 8.10. se nyt sitten oli. Se meidän ensimmäinen voittajaluokan (testi)koe tokossa Gaaran kanssa. Jotain kämmäsin minä ja jotain koira. Mutta kivaa oli.

Ihan ok pohjat on ja koiralla idea monesta asiasta, mutta onhan tässä vielä työtä. Tuomari tykkäsi kuitenkin noin muuten menosta ja asenteesta ja yhteistyöstä, ja kehui sekä suorituksen jälkeen että vielä palkintojenjaossa. ^_^ Kerroinkin, että ihan testaamassa oltiin ja koira on kesken.

Kaikesta huolimatta, miettikääs tätä: edellisen kerran pitkäkarvainen holsku on ollut voittajaluokassa kuusi, siis kuusi, pitkää vuotta sitten!! Ja Koiranetin tietojen mukaan tämä oli ensimmäinen pitkäkarvan tekemä koe tälle vuodelle tokossa ollenkaan. Ei huh huh…

Otetaas tulokset ja vähän selitystä:

 

Paikalla makaaminen ryhmässä 2 min: 6
Vieruskaveri antoi koiralleen tuplakäskyn, jolloin Gaarakin meni sitten maahan. Olin pettynyt ja ärtynytkin, ja koira aisti sen: kun tultiin takaisin piilosta, koira näytti siltä että ”sori” ja nousi istumaan melko pian sen jälkeen kun tulin sen vierelle. Tuomari sanoi että joutuu hänenkin näkökulmastaan harmitella, kun muuten olisi mennyt hyvin.

Seuraaminen: 8
Peruuttaminen meni pipariksi. Muuten oikein kiva ja vissiin kymppi olisikin tullut jos peruutuskin olisi onnistunut!

Seur/ist/maah seuraamisen yhteydessä: 7
Meillä oli seiso ja istu. Istumistahan en ole tuolle treenannut, eli jätin sen suosiolla seisomaan (eri käskyin) molemmilla kerroilla.

Luoksetulo ja pysäytys seisomaan: 8
*omistaja hakkaa päätään seinään* En ollut lukenut sääntöjä, eli en ollut hiffannut että koira pitää jättää maahan. No minä otin ja lähdin kävelemään paikalleni jättäen koiran istumaan. Siinä kävellessä jo tiesin ja kirosin äänettömästi, että se olisi takuulla pitänyt laittaa maahan. Muutenhan mallisuoritus, Gaaralla on tämä liike oikein kiva.

Ruutu: 0
Tuomari kysyi, että treenataanko pk-puolella. Oli nähkääs varsin kiva eteenlähetys (ja koira meni kauniisti itsenäisesti maahan…), mutta jonnekkin ihan eri suuntaan kuin edessä olevaan ruutuun. 😀

Ohjattu noutaminen: 0
Oikein hieno suoritus ja olin ylpeä. Noin muuten, mutta se lähti ihan eri suuntaan kuin käskin… Eli haki väärän kalikan.

Tunnistusnouto: 0
No, kävi se siellä muutamaa kalikkaa testaamassa ja toi mulle yhden extemporenä. Ei vaan ollut oikea. Positiivista oli että se sieltä jotain edes toi, se on treeneissä ollut jo jonkun aikaa hämillään ja saattanut mennä jopa maahan kapuloiden viereen kysymysmerkkinä.

Kauko-ohjaus: 0
Jätin sen väärällä käskyllä odottamaan, ja se odotti luoksetuloa. Meinasi siis lähteä ekalla ”istu”-käskyllä mun luo, otti puolen koiran mittaa ehkä matkaa ennen kuin tekikin äkkijarrun ja istui. Seuraava ”seisominen” saikin sen sitten tulemaan mun luo.

Hyppynouto: 0
Ärärärärä. Koira lähti kapulan perään sillä sekuntilla kun sen heitin… Mutta haki hieman syrjään menneen kapulan hienosti, ja voi että se hiffasi upeasti (ihan vain parin treenikerran perusteella mitä tätä ollaan otettu!), että sen pitää palatessakin tulla hypyn kautta!! Se joutui siis selvästi tehdä koukkauksen hypylle, sillä olisi ollut selvä suora linja hypyn ohi mun luo jos se olisi halunnut.

Kokonaisvaikutus: 8
Tuomari tykkäsi ja kehui tosiaan monta kertaa. Mutta sanoi, ettei tuollaisella nollarivillä voi parempaa antaa. 😀

Tulos: 105p. AVO-
Sijoitus: -/4

 

Tokoinnostusta on tämän koiran kanssa taas herätelty, hyvä maku jäi suuhun ja tahdon lisää kokeita ja jahdata sitä ykköstä!! Voittajan läpäisy on kaukana mahdottomasta, peace of cake kun saan pojan vaan opetettua enkä lusmuile. 🙂 Se on mukava pieni kakara, kiva mennä ja tehdä sen kanssa!! Moottorin keskinkertaisuus näkyy joo seuraamisissa (ensimmäinen varsinainen seuruu menee ongelmitta, sen jälkeen koira hidastuu enempi tai vähempi), mutta kaikki muu mitä tehdään (esim vaikka noudot) se tekee mukavasti ja innolla. Kuten liikkurinakin toiminut tuttavani totesi, siitä näkee että se tykkää ja yrittää tehdä oikein. ❤ ❤

Tultiin hallista ulos ja otin pienen (turhan) videopätkän. Hyvillä fiiliksillä ollaan.