Paimennusta testaamassa, la 22.9.

Tästä en aiemmin julkaissut täällä mitään, sillä kirjoitin päivästä islantilaisten rotulehteen ja odotin että se ilmestyy ensin. Syksyllä siis kävimme islantilaisporukalla paimennusta testaamassa, meille oli varattuna yksi viikonloppu. Mukana oli muutama kokeneempi koira, mutta suurin osa oli ensikertalaisia tai vasta-alkajia noin muuten. Alla oleva teksti on napsittu siitä mitä lehteen kirjoitin. Itsellä oli tällä kertaa vain yksi koira mukana.

– — – — – — – — – — – — –

 

Paimennuksen kokeilemiseen oli itsellä suurempi kiinnostus joskus vuosia sitten. Nykyisin mielenkiinto on aika vähäinen, plus asiasta on itsellä jokseenkin ristiriitaiset tunteet – ihmisen hupiin ja harrastukseen koiran kanssa sotketaan muita eläimiä (lähinnä lampaat). Yleisesti ottaen Suomessa asiat on hyvin ja valvontakin pelaa, mutta silti tulee mietittyä kuinka hyvää toimintaa ja mahdollisimman stressitöntä näistä koiratreeneistä saadaan lampaille kaikilla tiloilla. Ja puhun nyt huvikseen harrastelusta, oikeasti työkäyttöiset koirat ovat toki ihan eri asiansa. Paimennuksessa on ihan minkä tahansa muun asian tapaan hyvinkin erilaisia toimintatapoja ihmisten ja paikkojen välillä, ja toisissa otetaan lampaat mielestäni paremmin huomioon kuin toisissa. Toisaalta en ainakaan toivo, että meillä päästetään usein koirat tekemään vaikkapa sitä mitä eräässä Etelä-Eurooppalaisessa maassa pääsee välillä ihan paimennustaipumustestissäkin käymään: koirat roikkuvat pahimmillaan panikoivien lampaiden niskassa, kaatavat niitä maahan, hyökkäävät uudelleen irrotusten jälkeen, ja meno jatkuu (ja lopulta koira muka läpäisee jonkun testin)… Toimintaa joka meillä kyllä kiellettäisiin ja tuomittaisiin nopeaan. Ollaanhan me suomalaiset vastuullisempia, ollaanhan jookos? Pidin itse käyttämämme paikan tavasta toimia sen perusteella mitä tuolloin näin.

Päivän koirissa näkyi epävarmuutta uudesta tilanteesta. Mitä laumalliselle villapalloja pitäisi tehdä, tulevatko ne päälle, saako niitä jahdata, vai onko ne vaan kavereita..? Yllättävän vähän tuli äänenkäyttöä minkäänlaisena reaktiona. Lampaatkin huomasivat usean kokemattoman koiran ollessa peräkanaa vuorossa, että hei näille koirille voi panna vähän vastaan: välillä seisottiin nokatusten ja poljettiin jalkaa, kävelivät pienellä joukolla lähemmäs, että nyt wannabe-susihukat mäkeen täältä. Itseä ensimmäistä kertaa lampaiden kanssa näin tekemisissä olevana nauratti väliin paljonkin lampaiden jämäkkä jalanpoljenta ja ”uhoaminen”.

Itsellä oli mukana lähes 10v ensikertalainen Esja. Paikalle ajaessa olin mielikuvissani rinta koholla. Olin aina halunnut päästä testaamaan, mitä tämä koira tuumaisi lampaista. Siinä on ollut pienestä pitäen piirteitä, joita olen ajatellut paimennuksen kannalta lupaaviksi tavoiksi. Ihan varmana tästä tulisi hyvä päivä! Vanhempi islantilaiseni tuskin omaa mitään paimennusvietin hiventäkään, joten tällä kertaa en sitä viitsinyt maksaa ja ilmoittaa. Jälkikäteen jäi kuitenkin sen verran kiinnostusta käydä paikan päällä vielä, että täytyyhän se muutkin koirani edes kerran käyttää lampailla ja katsoa mitä käyttäytymistä sieltä tulee.

Mutta se mielikuva onnistumisesta ja lupaavuudesta. Niin. Se varisi aika nopeaan. Mieleni oli tyhjä paperi, seisoin lammasaitauksessa koiran kanssa jota en tunnistanut omakseni lainkaan. Tuo saalisviettinen haukkuva pöllö ei osoittanut juuri mitään kiinnostusta lampaita kohtaan. M-mit… Mitäh?! Olin ollut täysin varma, että koira vetäisi kohti lampaita ja päästäisi haukkuja: päästä mut tuonne! Että päivän tehtävä olisi tasaannuttaa koiran kierroksia ja kehua sitä rauhallisesta toiminnasta. Mutta meidän kertamme lampailla menivätkin koiran kehumiseen, kun se osoitti kiinnostusta lampaisiin. Kun se lähestyi niitä (välillä oma-aloitteisesti, usein oman liikkumiseni tuella).

Koiran käytös vaihteli. Välillä siinä oleva epävarmuus tuli pintaan, kun uhitteleva, jalkaa polkeva ja lähestyvä useamman lampaan porukka sai sen perääntymään taakseni. Välillä sieltä selän takaa kuitenkin tultiin rinnalleni päästämään haukkuakin. Ei järin itsevarmaa sellaista vielä, mutta positiivista oli kuitenkin saada sitäkin käytöstä esille. Ja välillä kuljettiin pidempiäkin aikoja rauhallisesti lampaiden perässä, pitäen niitä porukassa ja siirtäen ympäri aitausta. Sitä aitoa, intensiivisempää kiinnostusta lampaita kohtaan vaan olisin toivonut ehdottomasti lisää.

Itselleni päivä tuotti siis paikan päällä jonkun asteisen pettymyksen. Olinhan aina ollut varma että tässä koirassa on potentiaalia ja poweria. Toisaalta paikan päällä koirasta sanottiin minulle positiivisia asioita. Pari yritti puhua minulle asiasta, jota jouduin sulatella yön yli ennen kuin aloin katsoa asiaa vähän siltäkin kantilta ja positiivisemmin. Esjassa olisi pohjaa nimenomaan mukavaksi, hyväksi paimenkoiraksi, jos sen kanssa jatkettaisiin lampailla käyntiä ja saataisiin sen itsevarmuus ja ymmärrys hommasta kohoamaan. Se ei luultavasti olisi röyhkeä ja ”pelottelisi” lampaita, vaan siinä olisi juuri sellaista mukavaa, rauhallista työskentelyä joka maltillisemmin liikuttaisi lampaita. Eihän ideaali olekkaan sinne tänne räiskivä koira joka on liian voimakas lampaita kohtaan. Olen vain itse sellainen, joka arvostaa ja tarvitsee koirassa tietynlaista taistelutahtoa/tulisuutta ja korkeampaa viettiä (ja olen kiinnostunut harrastuslajeista joissa nämä asiat ovat toivottavia/eduksi), joten päivän rauhallinen suoritus ei ollut ”minun mieleeni sopiva”. Poistuin tavallaan koko lajikokeilussa tutulta ”mukavuusalueeltani” rauhallisempaan maailmaan.

Lauantain päätti porukan kokenein koira, joka parhaimmillaan koira esitti meille kokemattomammille hyvää itsenäistä ja etenkin itsevarmaa työskentelyä. Se rohkeni ja osasi määrätä hangoittelevia lampaita jatkamaan matkaa kropan- ja äänenkäytöllä ilman minkäänlaista selvästi kauempana olevan ohjaajan tukea. Kouluttajakin tuumasi, että harmi kun hän ei tajunnut tästä viimeisestä kerrasta ottaa videota vaan jäi ihan ihastelemaan koiran esittämiä parhaimpia hetkiä. Niin me katsojatkin!

Päivän kokemattomista koirakoista osa varasi heti uutta aikaa, yksi omistaja aikoi tuoda kotiin jääneitäkin islantilaisia kokeilemaan. Innostusta ja kiinnostusta oli. Mikäli tila olisi lyhyemmän ajomatkan päässä, myönnettäköön että olisin oikeastaan itsekkin kiinnostunut muutaman kerran vielä käymään. Haluaisin nähdä saisiko Esjasta todella kuorittua sellaista paimenen alkua mistä mulle rohkaisevasti puhuttiin. Mutta tämän talouden varat eivät vaan repeä tuollaiseen harrastamiseen kun päälajimme agility on jo treenimaksujen osalta sen verran kallis laji kukkarolleni. No, kuten tuumattu, niin vähintään sen verran vielä käyn että kaksi muuta koiraani saan edes kerran testattua käytökseltään lampailla. Ehkäpä joskus tulevaisuudessa olen sen verran pöljä, että uuden islantilaisen kanssa tulisin jotenkin käyneeksi enemmänkin kuin kerran tai kaksi.

 

Oma teleobjektiivini kamerasta ei ollut käytettävissäni (itkupotkuraivari) ja sopivan korvaajan puuttuessa päätin etten kameraa ota matkaan, mutta onneksi Aitiorannan kennelin Tiina oli omansa ottanut mukaan jotta päivästä saatiin jotain kuvamateriaaliakin talteen.

Kaikki kuvat siis © Aitiorannan