Ongelma ja jonkin unohdus

 

Joskus tarvitaan joku toinen sanomaan jokin selvä asia, ennen kuin sitä itse tajuaa. Näin kävi mulle (taas) ihan hiljattain.

 

 

Asiaa ei ollut osoitettu mulle suoraan. Mutta seurasin yhtä keskustelua netissä. Henkilö X pohdiskeli koiransa ongelmaa, ja henkilö Y ehdotteli tapaa/tapoja ehkä korjata tilannetta. Asia ei edes ollut ollenkaan samanlainen kuin mitä minä olen meillä pohdiskellut, mutta sieltä keskusteluista silti bongasin sen, mikä itseni olisi pitänyt meidän kohdalla hiffata jo kauan sitten. Bongaamani kommentti oli asiallinen ja neuvomishalua täynnä, joten siihen tuli reagoitua ”voimakkaasti” ja pohdiskeltua sitä. Positiivisuus saa enemmän vastaanottoa kuin negatiivisuus, sain taas kerran huomata itsenikin kohdalla.

Paljon tiivistettynä: Koiran halutun toiminnan vahvistaminen palkkaamisella.

Näin yksinkertaisen asian sitä joskus unohtaa. Hävettää, mutta näin se on. Olen varsin usein lyhytpinnainen ja äkkipikainen. Olen muutenkin kovaääninen, mutta maltin mentyä tulevat mm. perisuomalaiset ärräpäät kuvaan ja ääni kovenee. Se on reagointini monesti silloin, kun jotain ärsyttävää tapahtuu ja pinna palaa sekunteissa. Sen sijaan että ajattelisin asiaa paremmin.

 

Esjalla on ongelma. Tai pikemminkin minulla sen kanssa, ei tämä sitä itseään haittaa. Se on kovin saalisviettinen, eli mm. tykkää jahdata kaikkea liikkuvaa ”riistaa”. Osa tästä on omaa syytäni, teininä ajattelemattomuuttani vahvistin ja kannustin sitä lintujen suhteen kun se oli ihan snadi. Sitä saa mitä tilaa…

Linnut eivät ole ongelma, vaikka niistä asia pohjautuu. Kissat ja rusakot ovat. Tänä vuonna on ollut useampi tilanne, jossa Esja on päässyt rynnimään noiden perässä hetken aikaa. Ja kun se pääsee ottamaan yhdenkin laukka-askeleen, on jo liian myöhäistä mulle puuttua asiaan: korvat ovat lukossa ja kaikki kiroaminen sen perään on turhaa. Se näkee ja kuulee vain ”saaliin” edessään. Kun otus hetken kuluttua pääsee karkuun, Esja palaa. Näistä sattumuksista moni on tapahtunut samalla alueella, joten aloin yhdessä välissä huomata koirasta, että se alkoi yhdistää paikkaa ja tapahtumaa, ja koko sen olemus valpastuu ja muuttuu ja se alkaa aisteillaan hieman etsimällä etsiä, että mitä missä milloin tapahtuu.

Olen joutunut itselleni myöntämään, häveten, että koira ei ole hallinnassani niin hyvin kuin sen pitäisi olla. Niin hyvin kuin haluaisin sen olevan. Meillä on jonkinasteinen ongelma.

Tähän asti olen asiaa vain kironnut. Kun tilanne tuli, ensin huusin koiran perään hetken (”Esja, ei, tänne” tai jotain). Mutta kuten todettu, kun jahti alkaa, lukkiutuvat korvat. Lopulta opin kiroamaan vain mielessäni, mitäpä se muullainenkaan toiminta olisi auttanut. Kun koira on tullut takaisin, on toimintani riippunut hetkestä miten asia on tapahtunut. Joskus en ole voinut muuta kuin olla välittämättä koirasta, joskus olen kytkenyt sen kiinni ja hinannut sisälle/autoon/jotain. Tai kaapannut syliin ja kiroten kantanut sisälle. Olen ollut turhautunut.

Tämä koiran toiminta on jonkin verran murentanut mun luottoa siihen. En enää ihan kaikkialla uskalla pitää sitä vapaana kuten joskus pystyin, sellaisillakin alueilla missä moni muu ei viitsisi pitää irti. Ja se kouraisee itseä rinnasta. Syö mieltä. Eihän tätä usein tapahdu, mutta sen verran että sitä nyt pohtii ja se tosiaan on alkanut vaatia toimintatapojen muutosta (=koira useammin kiinni jossain kuin ennen). Ja kun luottamus on tärkeä asia, se kouraisee isommin.

 

Tuon nettikeskustelussa esille tulleen kommentin myötä vasta tajusin lähteä miettimään, että varsinaisesti en ole yrittänyt ratkoa tätä nykyistä ongelmatilannetta, oikeastaan en ole yrittänytkään (osannut…). Olen vain lähestynyt asiaa temperamentillani. Ollut ja kironnut mielessäni suurimmaksi osaksi.

Nyt olen muutaman päivän pitänyt nameja aina taskussa. Esja on ahne. Hyvin ahne. Koetan testata sitä ja samalla vahvistaa haluamaani käytöstä. Sitä hyvin perinteistä minkä unohdin tämän tilanteen kanssa: toivotusta toiminnasta tulee palkka. Ihmisen haluaman toiminnan toteuttaminen kannattaa koiralle. Näin lyhykäisyydessään se tarkoittaa Esjalta reagointia kutsumiseen tai johonkin tiettyyn sanaan minkä teen. (Tällä hetkellä tieto että mulla on namia, on saanut koiran vapaana ollessaan hakeutumaan entistä useammin mun luokse itsestään ja kysymään, saisiko jotain.) Mun pitäisi myös kysellä yhdeltä tuttavalta, miten hän on toteuttanut käyttämäänsä ’luopumistreeniä’ koiransa kanssa, jolla ilmeisesti on ollut vastaavanlaista taipumusta/ongelmaa.

En ala enempää avamaan tapaa, millä lähden Esjan kanssa nyt jatkamaan (tuon namin kanssa). Taipumus on siinä niin vahvassa, ja treenattavia tilanteita pitäisi tulla usein, että en tiedä tuleeko tästä mitään. Ihan kokeiluna teen nyt mitä teen. Harmi kun kesä ja suurin lintuaika on kaupungin keskustan tienoilla ohi (naakkoja ja sen sellaisia), jonnekkin puistoon meneminen ja siellä koiran palkkaaminen aina kun se ”rauhoittuisi” remmissä eikä haukkuisi ja väliin vetäisi kohti lintuparvia, olisi ehkä erittäin hyvä ja helppo aloituskohta.

 

Ongelman myöntäminen ärsyttää, kun kaikki ei olekkaan niin timanttista. Monesti muita kuunnellessa mietin, että mulla on kyllä helpot koirat – helppo elämä niiden kanssa. Mutta nyt ruususta repii terälehtiä tämä tilanne aina satunnaisin väliajoin, eikä se siitä muutu kiroamalla. Jotain pitää tehdä, kokeilla. We’ll see.

 

 

Mainokset