Agilityn piirinmestaruuskisat takana

 

Vaasassa BAC järjesti 4.9. vuoden 2016 piirinmestaruusagilityn. Minä olin totta kai menossa! Päivästä tulikin lopulta pitkä, ja joku 15h olin poissa kotoa. Mutta kyllä näissä kisoissa on vaan tunnelmaa, eri luokkien edustajat on joukkuekisan takia samaan aikaan paikalla, meillä kokoontuu yleensä aina seurasta ihmiset yhdelle alueelle seurustelemaan ja jännittämään seurakavereiden puolesta ja hurraamaan heille, ja ja. Ihan mahtavaa!!

Kaikki koirat ilmoitin mahdollisiksi koiriksi joukkueisiin, ja kaikki kolme pääsivätkin. Gaaran kanssa kävi vaan niin harmillisesti, että joukkueen neljästä koirasta kaksi sattui sairastumaan/loukkaantumaan, joten meidän joukkuetta ei raadalla nähty.

Brenna ja Esja kisasivat joukkueessa kahden muun medi3 -luokkalaisen kanssa joukkueessa ”Jkf Agility ’Juniorit'”, joista toinen oli huippulaadukas keeshond ja toinen pikakiitäjä sheltti.

Molemmat islantilaiset teki kivasti, mutta Esjalle 2x hyl ja Brennalle 5vp ja puhdas nolla kera kolmannen palkintopallisijan. Joukkueradalta Esjalle vitonen ja Brennalle nolla, jotka molemmat huomioitiin joukkueen lopputuloksessa (toinen meidän tiimikumppaneista sai myös nollan). Gaaralle lähdin toki taas hakemaan sitä nousunollaa, mutta sen radalta tuli yksi rima alas. Ohjasin koiran takaaleikkauksen kautta kohti loppusuoraa, ja jo ennen kuin koira lähti ponnistamaan tiesin, että nyt on jotain, teinkö jotain, mutta rima sieltä tulee alas. Ja niin tuli. Tuomarin sanat oli kuitenkin aivan ihanat, kun rata voitettiin tuolla vitosella, ja hän meitä palkintopallilla kätteli: ”Hillittyä hallittua mutta silti nopeaa menoa!”. Ylpeys rinnassa. ❤ Mutta niin se on, koira etenee hyvin mutta rauhallisessa mielentilassa, ja mulla on mahdollisuudet ohjata rauhassa ja keritä tekemään sitä sun tätä, jos en ala turhaan kiirehtiä ja "panikoida" tekemisiäni. Tykkään kovasti mennä tämän koiran kanssa.

Kaiken kaikkiaan piirinmestaruuspäivä oli taas kerran antoisa:

 

 

Joukkuekultaa 2016 Esjalle ja Brennalle, yksilöpronssia 2016 Brennalle. Mahtavat islantilaistytöt. ❤

 


^ Brennan osuus kaikesta… 😀 😀 Hitaus ei todellakaan ole häpeä! 😀