Gaara 6v

Gaara taas vuoden vanhempi samaan aikaan kun Suomi juhli itsenäisyyspäiväänsä. Muutama perinteinen lakkikuva siis otettiin.

 

 

 

 

 

 

Mainokset

Pentusuunnitelmia

 

Odottelemme tällä hetkellä juoksuja Kuopioon: kennel Stripestream’s siis suunnittelee pentuetta, jossa Gaara olisi isänä.

Tinka kuullostaa hyvin samanlaiselta kuin Gaara. Itse toivoisin pentueen toteutuessa sieltä löytyvän niin erittäin hyviä, sosiaalisia ja aktiivisia seurakoiria että myös mukavia kavereita esimerkiksi agilityyn ja paimennukseen, ja miksei muuhunkin harrastamiseen (esim. toko) mikäli tavoitteet eivät ole liian vakavalla painolla ja ”mestaruustasolla” eikä koiralta ehdottomasti odoteta huippuviettiä. Eli kivoja koiria jossei tarvitse Ferraria! 🙂

 

 

Alla on pieni tuloksellinen pikatsekkaus toiveissa olevasta yhdistelmästä. Ihan koska tätä joskus hyvän aikaa sitten tulin katsoneeksi/pohtineeksi. 😎

Gaara on muotovalio ja 3x erkkarin PU1. Tinka Suomen ulkopuoleltakin titteleitä haalinut, ja veljensä kanssa ovat tietääkseni ensimmäiset suomalaiset pitkäkarvat, jotka on rodun kotimaasta Hollannistakin valioituneet. Tinka erkkareissa aina vähintään ERI. Molempien sisaruksiakin on nähty erkkareissa mm. neljän parhaan sukupuolensa edustajan joukossa.

Gaaran molemmat vanhemmat on useamman näyttelytittelin haltijoita, emo mm. Maailmanvoittaja Itävallasta. Tinkan molemmat vanhemmat myös valioita, emo kiertänyt näyttelyitä isommankin tittelihaavin kera useassa maassa. Isä erkkarissa mm. ROP, emo aina hyvillä sijoilla eli mm. 3x ROP.

Harrastuksellisesti Gaarahan nyt on agi- ja tokokisattu, hömppäillyt hiukan jälkeä ja ihmisetsintää. Niin ja se BH suoritettiin vuosi sitten. Sen isä on harrastellut ilman virallista kisaamista agia ja hiukan tokoakin, isänemo kisannut ainakin agissa ja tokossa sekä jotain jäljestystäkin tehnyt. Gaaran emo on harrastellut agia, tämän emo taas tehnyt jotain agilityn ja tokon parissa.

Tinkan kanssa on tutustuttu agilityyn, käyty lampailla ja uusimpana lähdetty kokeilemaan nose workia. Sen isä on ollut talvisin rekikoirien kanssa valjakkohommissa. Emonisä on metsäjäljeltä valio, jonka kanssa on myös tehty tokoa ja agilityä.

Esja 10v

Esja pieni pesusieni on nyt 10-vuotias.

Kymppiveenä se on edelleen vilkas häslä, jonka päässä muutama pähkinä poukkoilee villinä ja vapaana. 😀 Eli kroppa vie ja järki tulee sit perästä. Ikä (sen lisäämä itsevarmuus pehmeässä koirassa) on kokonaisuudessaan kuitenkin vaan parantanut sitä vuosi vuodelta. Muuten se voi kaikin puolin todella hyvin, ja tapaankin vitsailla että se piinaa mua varmaan pitkään ikään asti, mutta sterilointia ennen aina luikero koira on sen jälkeen sellainen jonka kanssa tappelen painosta, ja vähän siltä saisi rasvaa karistaa…

Toivon että talvella päästään pitkästä aikaa (itsenäisesti) treenaamaan agilityä, haluaisin vielä palata sen kanssa kisoihin. Olisin halunnut jo tänä vuonna. Tokossa toivon että löytäisin treeni-intoa itselle, ja Esjalle haluaisin yhden AVO1 -tuloksen hankkia.

 

 

 

 

 

 

(Tarkoitus oli käydä ottamassa muutamia kuvia, mutta ajattelemastani paikasta onkin tullut työaa, joten päätin antaa olla ja tyytyä näihin vanhoihin mutta kuitenkin kuukauden sisään otettuihin räpsyihin.)

 

 

 

 

Elossa (kulunut puolitoista vuotta)

Viime vuonna moni aikomani ja jopa aloittamani kirjoitus jäi. Sen enempää selittelemättä, otetaan tässä vain pikakatsaus kuluneeseen hiljaiseen aikaan eli noin puoleentoista vuoteen.

Ja toivotaan että jotain päivitystahtia tänne saisin taas.

 

– – – – – – –

 

Hattutemppu! Ihan uskomatonta. Gaara kolmannen kerran erikoisnäyttelyssä (2017), kolmannen kerran paras uros!!

Nyt olen sanonut, että en varmaan uskalla ennen veteraaniluokkaa enää mennä. Siellä häviö ei enää satu niin paljoa, pakostikkin kehiin on tulossa nuoria uusia voittajia. 😀

 

Islantilaisten kanssa on kisattu agissa ihan liian vähän. Piirinmestaruuskisoista 2017 kuitenkin joukkuevoitto, kultaa! Meitä oli me sekä pariskunta kahdessa kooikerilla. Molemmat islantilaiset sekä toinen kooikereista teki puhtaan radan. (Ainut joukkue jolla kolme nollaa.)

Brennalle tämä oli kisa mistä se eläköityi. ❤

 

Gaaran kanssa noustiin 2017 agilityn kakkosluokkaan. Siellä kerättiin nätit rivit hylkyjä, ennen kuin aloin saada parempaa otetta asioihin. Tulos siellä, hylky tuolla. Todella paljon vain yhdestä virheestä kiinni jääneitä nollia. Nyt vihdoin 2018 syksyllä noustiin sitten kolmosiin. Sieltä en mitään omilla ohjaajan taidoillani odota, mutta tämähän se mun tavoite onkin. Kolmosiin pääsy.

2017 syksyllä käytiin vähän extermporeekin suorittamassa BH. Olihan se mulla ikuisuuden ollut suunnitelmissa, mutta laiska treenivuosi tokon suhteen ajoi edes jotain suorittamaan jossei sen puolen kokeista kerran ollut tulosta odotettavissa.

 

Muutama näyttely tuli toki käytyä, tänä vuonna vähemän kuin olin ajatellut. Gaaran kanssa käytiin myös yöjunalla mennen ja kasvattajan kyydillä takaisin hinautuen Helsingissä Voittassa. Pyh, vain PU3 (toki lähdettiin uroksia voittamaan 😉 ). Muuten näyttelyistä tuli tasaisen hyviä tuloksia, pääasiassa nyt islantilaisilla monia VSP & VSP-vet -sijoja.

 

Edellisvuonna käytiin siellä holskuerkkarissa Salossa. Tosi nättiä seutua, harmi että kesä oli myöhässä joten vihreyttä jäi maisemasta kaipaamaan. Toisena päivänä oli erkkari, toisena käytiin kuokkimassa kennel Hollandroyn kennelpäivässä. Mukavaa päästä välillä (pitkis)holskuporukassa tekemään jotain.

 

Tänä vuonna islantilaisten erkkarista ei ylläripylläri saatu mainittavaa tulosta. Brenna H ja Esja EH. Sinällään tuomaria seuratessa pelkäsin Esjallekkin H’ta, että tuohon voi olla sillä lailla tyytyväinen. Pääasiassa sen liikkeestä tuli noottia, lyhythän se on kun kulmauksetkin saisi olla paremmat.

 

Tähän väliin on mahtunut surua ja ikäviä uutisiakin. Oma lauma on pysynyt samana, välillä vanhempieni tiibetinspanieli edelleen on meidän kanssa touhuissa mukana. Kuitenkin kaksi viimeisintä (vanhemmillani asunutta) kissaa jouduttiin lopettamaan. Mustavalkoinen (minun) Sasu oli lähes 16v ja sen veli Miinus 16,5v. Sasu meni ensin, ja sen poismeno selvästi huononsi yksin jääneen Miinuksen olotilaa (joka lopulta meni muihin vaivoihin).

Tavattiin vuosi sitten kesällä Brennan mahtava 15v isä. Samana vuonna myöhemmin kuitenkin se jouduttiin lopettamaan.

 

Toki useissa agilitykisoissa tuli taas talkoiltua, pääasiassa tuttuun tapaan kansliassa. Isoina ja erikoisina oli extrana meidän seuran järkkäämät EO-karsinta 2017 ja JSP-SM 2018. Pietarsaaren ryhmänäyttelyssäkin tuli oltua oman vuoron jälkeen (Gaara käi kehässä hakemassa ROPin), kun lupauduin sielläkin auttamaan kansliassa pääasiassa tulosjuttujen kanssa. Gaara sai chillailla urheilukentän huoltotilojen käytällä missä mm. kanslia piti majaa, ja kovastihan siitä isona mutta lempeänä tykättiin. Ja se vaan nautti kun joku aina rapsutti.

 

Pitkästä aikaa jäljestettiin pikkupätkiä muutaman kerran. Gaaralle tänä kesänä tuli eteen vasta toinen kerta. Harmittaa ettei ole tehty sen kanssa enempää ja etten pohjia varmaan jaksa hömppäilyn takia tehdä kunnollisiksi. Ja islantilaisilla harmittaa että edelliskerrasta on ikuisuus. Jotkut paremmat merkit itselle jäljen kulkureitistä tarvitsisin.

 

Tokoon en tänäkään vuonna löytänyt intoa. 😦 Paljon suunnitelmia, kovin vähän toimia. Kesällä kirottiin lisäksi viikkokausien karseita helteitä, jolloin ei tehty mitään. Koirat ”lenkitin” uittamalla hyvin pitkälti, kun aamuyötkin pysyi meillä pahimmillaan kuumina ja hiostavina. Hyi yök inhoan.

 

Ja paljon normaaliutta elämässä toki. Päivä seurasi päivää.

Gaaralta on seurattu (jalostusmielessä) kuluneen vuoden aikana kilpirauhasarvoja.

 

Suomi on nätti.

 

 

 

Sjoki RN

 

Lauantaina 18.3. käytiin moikkaamassa tuttuja Seinäjoella, eli islantilaisihmisten kesken päästiin taas kälättämään. Ryhmänäyttelyn paikka oli Lagun mahtava Hau-Hau Champion Areena -niminen halli. Laadukkaat puitteet, ja toimii homma heillä muutenkin hyvin.

Tuomari jätti oikein hyvän mielikuvan kaikin puolin. Joistain asioista oli tarkka ja rokotti parilla koiralla heti kunnolla. Brennasta arvelin ennen meitä olleiden arvosteluiden perusteella, että ei niin tule tykkäämään (kevyt, liian vaaleat silmät), mutta aivan toisin kävi! Tuntui että tykkäsi hyvinkin paljon, sen perusteella mitä ”juteltiin” (hän ei ollut tuomarina mikään tuppisuu) ja kertoohan tulos jostain. Nartuissa nämä meikän tytsyt oli ainoat Sa’n saaneet.

Esitin taas yhden kivan uroksen, mutta se ei nyt ihan ollut näyttelykunnossa, joten vaikka tuomari siitä muuten tuntui kovasti tykkäävän, ei sen tulos lopulta ollut hyvä.

Ryhmäkehiin jäätiin muodon vuoksi. Eihän sieltä mitään Brennalle tulisi. Onhan se kaukana sellaisesta tasosta. Sillä on virheensä, jonka lisäksi se on ulkonäöllisesti hyvin ”tylsä ja tavallinen” koira siellä muiden seassa.

 

Brenna vetskuissa. Tuomarina Marianne Holm, Suomi. ERI1 SA PN1 ROP ROP-vet
Erinomaisessa kunnossa esiintyvä 10-vuotias. Oikea tyyppi. Kauniit mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Tilava runko. Liikkuu hyvin. Esiintyy hienosti. Oikea häntä.

Esja vetskuissa. Tuomarina Susanne Wendell, Suomi. ERI2 SA PN2
Vahva narttu. Erinomaista tyyppiä. Kauniit mittasuhteet ja hyvät linjat. Hyväilmeinen pää. Jo hieman avoimet silmät. Hyvät korvat. Oikea kaula ja rintakehä. Kaunis häntä. Kaksoiskannukset. Liikkuu vaivatta.

 

 

 

 

 

I have lived with several Zen masters – all of them cats

 

 

Älä huuda ja hosu, ei se tässä hyödytä. Voisin ehkä näinkin tiivistää agikoutsin sanoman mulle alkuvuoden ajalta.

Olen ollut jo jonkun aikaa tietyllä tapaa turhautunut ykkösissä kiertelyyn Gaaran kanssa. Liian kauan ollaan siellä möngitty. Haettu erilaisia turhia virheitä yhä uudelleen. Nyt tuntuu, että treeneissä on päästy löytämään uutta astetta. Ja siihen perustuu tuo ”älä huuda ja hosu”.

Tammikuussa ensimmäisen kerran agikoutsi alkoi puhua kunnolla samasta, mistä on joskus ennenkin muistaakseni vähän keskusteltu. Nyt se upposi itseeni paremmin. Ehkä kun yhdessä loppuvuoden kisassa tämä alkoi itselle käytännössäkin valkeentua – jonka lisäksi mulle kisan jälkeen myös sanottiin, että ohjasin paljon paremmin jos meillä oli hylky alla: lakkasin ”yliyrittämästä” (koska kaivattu nolla oli jo menetetty). Taidettiin puhua nyt asiasta vähän enemmän ja koutsi vaatia mua ottamaan asiaa treeneissä huomioon treenikerta toisensa perään, laittamaan hänen korjauskehotuksiaan käytäntöön.

Käytän ääntä paljon. Vähän kaikessa. Olen kohtuu kovaääninen luonnostaan. Agilityssäkin tiedän, että pidän kovempaa ääntä kuin suurin osa: siinä missä moni ohjaa koiraa hennohkoilla sanaohjauksilla, mulla ne ovat enemmän painokkaan käskyn tyyppisiä. Nyt olen usein ohjannut koiria/Gaaraa vähän hosumalla, kiirehtinyt liikaa – mistä koutsi on nyt alkanut painottamaan on, että painostan koiraa liikaa ja turhaan. Vedätän kiirehtimällä saamaan etumatkaa aina jos tilanne sen suo, ja voimakkaalla käskytyksellä vielä painostan koiraa ”tulemaan jo”. Ja silloin menee molemmilla herkemmin hosumiseksi. Ja siitä sitten virheiksi.

Vaikuttaa, että olen nyt vihdoin treeneissä alkanut löytää sitä kaivatumpaa ”zen” tilaa. Rauhallisempaa ja tasaisempaa ohjausta (mulla ei ole kiire, vedätyksiä on turha pyrkiä tekemään entiseen tapaan). Automaattisesti huomaan tämän tuoneen lisäplussana myös itselle rauhallisemman äänellisen ohjauksen. Jo treeneissä huomaa ratojen olleen aiempaa sujuvia, ja nollan suorituksia on tullut tuomaan hyvää mieltä.

Huomenna lauantaina olisi kolmen kuukauden jälkeen vihdoin taas agikisat tiedossa Gaaran kanssa. Kolme ykkösten rataa edessä. Taas kerran lähden kisaamaan sitä perskeleen nousunollaa tavoitellen, mutta ehkä nyt se on vihdoin entistä realistisemmin kämmenen ulottuvilla. Toivottavasti.

Islantilaistenkin kanssa olisi hienoa päästä testaamaan tällaista vähän ”rauhallisempaa menoa” mitä Gaaran kanssa alan löytää. Ensviikolla pitäisi käydä itsenäisesti treenaamassa, ja eiköhän se niidenkin kanssa ihan pian tule vihdoin kisa, mihin voin meidät ilmoittaa. Brennalla vaan alkaa olla viimeisiä kisoja…

 

 

 

Kolmen muotovalion huusholli

 

Edellisviikolla tuli vahvistus. Tulokset tulivat nettiin ja pääsin asiaa Omakoiran kautta anomaan keskipäivän jälkeen, ja illalla jo asia näkyi vahvistettuna Koiranetissä.

Esjakin on nyt FI MVA. Viimeinenkin meikän kolmikosta.

Lauantaina 18.2. tuli käytyä Kauhavalla ryhmänäyttelyssä. Talviseksi ryhmänäyttelyksi mielestäni ihan kivat tilat. Ainahan jokin asia jättää toivomisen varaa, mutta talvella ryhmänäyttelyt eivät useinkaan ole missään hulppeissa ja isoissa halleissa, eli jos nyt asioita vähän mietitään ja suhteutetaan, enpä oikein voi valittaa. Ulkona olleet vessat tosin olivat vähän ällöt. Ylipäätään nuo on jotenkin ”epäilyttäviä”, mutta sitten ihan käyttäjien toimesta: yhteenkin vessaan kun meinasin mennä, lillui istuimen etuosa jonkun kusessa. Voi ällö! Jep, tuli äkkilähtö ja ei kun toista vapaata vessaa odottamaan…

Esjan olin ilmoittanut ensimmäiseen veteraaniluokkaansa. Edellisestä näyttelystä olikin aikaa, tylysti eteenpäin pyöristettynä semmonen parisen vuotta. Meille tuli tuomarinmuutos, ja olin harkinnut jo peruuttamista vaihtoehtona. Jokunen vuosi aiemmin avoimessa luokassa tämä tuomari antoi Esjalle vain EH:n (tuomariharjoittelijan läsnäolo saattoi silloin tosin silloin tiukentaa varsinaisen tuomarin pitämää linjaa, ei kai ole harvinaista että niin on). Mutta veteraaniluokka on vähän eri. Plus että olin ilmoittanut Gaarankin kehään, johonkin näyttelyyn sen keväällä halusin, ja tämä oli sitten ihan sopiva kun kerran islantilaisenkin ajattelin laittaa.

Mukavia hetkiä/keskusteluja oli taas ihanien tuttujen ihmisten kanssa kehän laidalla. He ovat kyllä se asia, joka paljolti näyttelyissä käymiseen tuovat sen ilon/huvin mikä siinä on. Esitimpä tutun kasvattajan uroksen tulokselle PU3 ja serti.

Esja vetskuissa. Tuomarina Susanne Wendell, Suomi. ERI1 SA PN1 SERT VSP VSP-vet –> FI MVA
Erinomainen tyyppi ja koko. Kaunis nartun pää. Hyvät silmät, korvat, ylälinja ja häntä. Tiivis jäntevä runko. Lihaksikkaat oikein kulmautuneet raajat. Liikkuu ja esiintyy erinomaisesti.

Esjan esittäminen on ihan erilaista kuin Brennan. Esja kun on ”wannabe-adhd”, ei se seisoessakaan niin millään tahdo pysyä paikoillaan löysällä remmillä. Varsinkin kun se tietää että mulla on namia, jota se sitten tavoittelee ahnepossuna. Joten joudun pitää aina remmillä kireästi vastaan ettei se rynni eteenpäin vaan seisoo paikoillaan, josta en tykkää, muuutta minkäs teet. 😀

 

 

Gaarakin tosiaan kävi kehässä pyörähtämässä. Mutta kun se on jo valio ja ainut uroskin vielä/taas, niin mitäpä sitä hirveästi innostumaan ROPista (kilpailu lisäisi voitonriemua). 😀 Sitä itteäänkin kiinnostaa näin paljon:

Tuomari oli kyllä tarkka (kuulin myöhemmin, että arvosteli kai ensimmäistä kertaa näitä?), ja arvostelukin koko paperin mittainen. Hyvä mielikuva jäi ainakin itselle. Gaaralla se pohti etuhampaita joissa on parissa toivomisen varaa, että rokottaako, ja kaivoi esille rotumääritelmänkin avukseen – tästä ei toiset tykkää, mutta ei musta ole huono jos tuomari kehtaa jotain asiaa joskus tarkistaa rotumääritelmästä, onhan se nyt urakka muka oikeasti muistaa kymmenien ellei satojen rotujen rotumääritelmät muka kunnolla ulkoa. Hän päätyi sitten toteamaan mulle suoraan sekä arvostelupaperin loppuun, että ”Purennasta huolimatta erinomainen kokonaisuus.”. Eli kuten aiemminkin: etuhampaissa on toivomisen varaa, mutta koska purenta on muuten hyvä ja kaikki hampaat ovat tallella, on se muuten ihan kivassa koirassa sen tasoinen virhe, etten muista onko yksi ehkä saattanut asiasta rokottaa muiden näkemiensä virheiden yhteydessä.

Ryhmiin ei jääty, kun mulla oli illalla vielä paikallisen koiraseuran hommia hoidettavana toisen henkilön kanssa, jonka luokse piti keritä. Kun ei ole mahkuja isossa kehässä, harmittihan se ettei päästy siellä edes ”olemaan esillä”, mutta isoksi ei harmistus pääse.

Gaara valioissa. Tuomarina Nina Janger, Suomi. ERI1 SA PU1 ROP
4v. mittasuhteiltaan oikea uros, jolla hyväilmeinen pää. Osittain tasapurenta, etuhammasrivi kulkee hieman vinossa. Erinomainen ylälinja. Raaajaluusto tasapainoisesti kulmautunut. Kinner on hieman korkea. Hyväasentoinen häntä. Liikkuu riittävällä sivuaskeleella, erinomaisen yhdensuuntaisesti edestakaisin. Purennasta huolimatta erinomainen kokonaisuus.

 

 

Tutut islantilaisharrastajat miettivät seuraavia näyttelyitä. Sanoin, että meillä ei varmaan ole tänä vuonna enää kuin Sjoella tässä kuussa (koska on kohtuu lähellä ja sinne oli vain 10€ vetskut!) ja kesällä yksi näyttely jossa on tuomari josta tykkään ja jolle haluan viedä Brennan veteraanina.

Jälkeenpäin aloin ajatella, kuinka mukava fiilis itselle kuitenkin taas jäi noiden tuttujen tapaamisesta. Ihan jo siis seuran vuoksi, joka tarjoaa hyvän päivän, saatetaan hyvinkin jonnekkin muuallekkin näytelmiin eksyä. Varsinkin kun Brenna täyttää nyt keväällä 10v ja alkaa päästä joihinkin ryhmiksiin ilmaiseksi! 😀

 

Holskukehää odotellessa, istuin Gaaran kanssa lattialla. Siihen tuli yksi ~keski-ikäinen mies kysymään, että mikäs tuo on, ja muutenkin juttelemaan. Oli miettimäsä uutta koiraa ja tutustumassa rotuvaihtoehtoihin vähän. Vastailin holskuista oman näkemykseni mukaan. Meidän luota hän poistui tuumaten Gaaraasta, että jätti kyllä oikein hyvän vaikutelman. Kerroin kyllä hänelle useampaan kertaan keskustelun lomassa ja siinä viimeisenäkin sitten vielä, että kirjoa on, Gaara sattuu olemaan helpon pään holsku/koira. Tasainen kaveri, joka tuolla taas lunkisti moppasi lattiaa tuon tuostakin (kellahtaa selälleen ja pyriskelee siinä).

Myöhemmin sama mies tuli uudestaan vastaan, kun olin köynyt autolla vaihtamassa Gaaran Esjaan, ja se kyseli vähän siitäkin. Tykkäsi vissiin siitäkin. 🙂